Palautetta susikirjoittelustani
Päätin kirjoittaa vielä toisenkin blogauksen, jossa käsittelen saamaani palautetta. Kyseinen viesti oli oikeastaan vastine Suomen Luonnossa julkaistuun kolumniini, mutta kirjoittaja käyttää hyvin samanlaisia argumentteja, joita olen saanut vastaukseksi tässä blogissa olleisiin susikirjoituksiini. Viesti sopinee hyvin keskustelunavaukseksi tännekin.
Kolumnissani pohdiskelin, josko jonkinlainen yleinen pelkäämistaipumus olisi myös susipelon takana.
Käytän tässä lain suomaa oikeuttani julkaista saamani viesti, mutta toivon, ettei lähettäjä pahastu asiasta. Pyrin ihan rehellisesti vastaamaan kysymyksiin ja väitteisiin. Sitaatit ovat siis palautteesta, muu teksti omaani.
”Hei,
kirjoitat, että osa kansasta pelkää lajia järjettömistä syistä?? huh… Kun sinullakin näyttää olevan noin selvät ja varmaankin järjelliset tiedot susien käyttäytymisestä, niin ehdotan seuraavaa. Menet perheesi (jos sinulla on) kanssa asumaan sellaiselle paikkakunnalle esim. Pohjois-Karjalaan, siellä on susia riittävästi. Laita joka aamu klo 7.00 lapsesi kouluun kävelemään n. 3-5 km ja kerro hänelle etteivät suden haittaa mitään. Hän varmaan iloisena lähtee…”
On minulla perhe. Tuntuisi pahalta laittaa lapsi kävelemään tuon mittaista matkaa – lapsen iästä riippuen matkaan menisi hyvinkin tunti. Vaikka kävely on toki terveellistä, ennen mentiin hiihtäen kouluun ja lainkin mukaan koulumatkoihin saa päivässä kulua yhteensä 2,5 tuntia, ehdottaisin, että hän menisi polkupyörällä. Monessa kunnassa koulukyydin raja on sitä paitsi lyhyempi varsinkin 1. tai 2. luokkaa käyville.
Totuttaisin lapsen koulumatkaan kulkemalla sitä alussa hänen kanssaan yhdessä. Kun omat lapseni liikkuvat yksin, pelkään kaikkein eniten autoilijoita. Olemme siksi harjoitelleet yhdessä tienylityksiä ja opetelleet mahdollisimman turvallisia reittejä. Harjoittelu ja kulkemisen rutinoituminen rohkaisee lasta.
”Kerro myös siellä [Pohjois-Karjalassa] asuville ihmisille miten susien kanssa menetellään vaikka ne kävelevät kotipihasi alueella ja tekevät tuhoja.”
Pantasuden paikkatietotutkimuksessa näkyy, että susilauma välttelee pihapiirejä. Sudet saattavat hyökätä kotieläinten kimppuun, mutta muunlaisia vahinkoja ne eivät juuri aiheuta. Esimerkiksi karhut tekevät paljon enemmän muuta aineellista vahinkoa: ne saattavat vaikkapa repiä auki rehupaaleja ja mehiläispesiä. Vahinkojen välttämiseksi koirat kannattaa pitää tarpeeksi tukevassa aitauksessa ja lähellä taloa.
Vapaana pidettäviä kissoja ja metsästyskoiria tappaa runsaasti myös liikenne. En kuitenkaan usko, että esimerkiksi Pohjois-Karjalassa suhtaudutaan autoihin yhtä torjuvasti kuin susiin.
Petovahinkojen estämiseksi tarvittaisiin joka tapauksessa uusia innovaatioita. Lupaavasti alkaneesta laumanvartijakoirahankkeesta ei valitettavasti ole kuulunut vähään aikaan mitään. Samoin petovahinkokorvausjärjestelmää pitäisi laittaa uusiksi.
”En ymmärrä, miksi sudet ovat niin tärkeitä ihmisille jotka asuvat kaupungeissa? Stockmannin kulmalla on helppo tanssia susien puolesta, kun eivät todellisuutta tiedä.”
En ole viettänyt koko aikaani Stockmannin kulmalla. Olen esimerkiksi retkeillyt viikkoja Suomessa ja Venäjällä alueilla, joilla on paljon susia. En valitettavasti ole nähnyt niitä kertaakaan, vaikka olen oleillut metsässä jopa yksin ja kahdestaan koiran kanssa. Tällaisilla retkillä ovat lapsenikin olleet jo muutaman vuoden iässä.
Koska kirjoittaja vetää esiin ns. asuinpaikkakortin, minäkin käytän sitä: Onko pakko asua alueella, jossa pelkkä liikkuminenkin pelottaa? Jos pelosta tulee niin iso osa elämää, että se haittaa suoriutumista arjesta, ehkä asuinpaikan vaihtoa kannattaa harkita.
”Olisi hyvä asettua niiden ihmisten asemaan ja miettiä loppuun asti mitä pelot oikein tarkoittavat.”
Juuri sitä minä yritin kolumnissa tehdä. Suuri osa peloistamme on ns. järjettömiä, eli riski pelon realisoitumiseen on paljon pienempi kuin ahdistuneina oletamme tai pelkäämisestä itsestään ei ole hyötyä, vaan se pikemminkin ehkäisee järjellistä toimintaa.
Ehkä pelkääjän kannattaisi itsekin astua askel kauemmas tunteestaan ja tarkastella sitä realistisemmassa valossa. Petojen uhkaa verrataan usein liikenteen vaarallisuuteen – niin minäkin mielelläni teen. Onko tilastojen valossa susi suurempi uhka lapselle kuin autoilija?
Eikö ole oikeastaan aika kornia, että vaikkapa Pohjois-Karjalassa elävät meuhkaavat susipelollaan ja syyttelevät ”Stockmannin kulmalla tanssivia” omien pelkojensa mitätöimisestä?
Tulkaapa tänne sieltä Pohjois-Karjalasta, laittakaa lapsenne kulkemaan koulumatkansa muutaman korttelin verran Helsingin keskustassa ja sanokaa vasta sitten, mitä todellisia vaaroja koulumatkoihin liittyy!
”Olen itse asunut lapsuuteni alueella jossa sudet liikkuivat P-Karjalassa (heh eivät syöneet minua), mutta saat uskoa miten pelkäsin kävellä yksin metsätaivalta ja sydän pomppien aloitin jokaisen koulupäivän.”
Aikuisen tehtävä on lieventää lapsen pelkoja ja yrittää luoda hänelle jonkinlainen perusturvallisuuden tunne. Vanhemmat: tutustukaa lapsenne pelkoihin ja puhukaa niistä!
Jään odottamaan lisää palautetta.