Pakkoruotsi on kansallinen aarre

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nyt keskustellaan taas ruotsin kielestä. Hallitus on päättänyt käynnistää kielikokeilun, jolla 2 200 koululaista välttyy toisen kotimaisen opiskelulta. Kokeilun on määrä alkaa ensi vuonna.

Myönnän: itsekään en teininä ymmärtänyt ”pakkoruotsin” järkevyyttä. Seitsemännellä luokalla alkanut ruotsi tuntui lähinnä kiroukselta, jonka esi-isämme olivat jostain syystä yllemme hankkineet. Kotikaupunkini Kerava oli täysin suomenkielinen kunta, ja ainoat säröt todellisuuteen tarjosi ruotsinkielisen Sipoon läheisyys. Naapurikunnasta eksyi silloin tällöin samoihin harrastuksiin kaksikielisiä tai jopa suomea huonosti puhuvia ikätovereita. Muutaman ystävän toinen vanhempi oli ruotsinkielinen, ja oli lähinnä eksoottista, kun aina suomea puhunut kaverini vastasikin yllättäen vanhemmalleen ruotsiksi.

Suhteeni ruotsin kieleen muuttui aikuisena, kun synnytin kaksi lasta, jotka alusta asti alkoivat kasvaa kaksikielisiksi. Ihmisaivoilla ei ole mitään vaikeuksia omaksua useaa kieltä. Oli mielenkiintoista seurata paitsi lasten kielenkehityksen, myös kaksikielisen kehityksen eroja. Toisella lapsistani puhuminen alkoi selvästi toista hitaammin, mutta hän pystyi alusta saakka pitämään kielet taitavasti erossa toisistaan. Toinen taas alkoi puhua varsin varhain, ja hän puhui kieliä iloisesti sekoittaen, taukoamatta, aivan tuskastumiseen saakka.

On ollut mielenkiintoista seurata sitäkin, kuinka erilailla ruotsia puhuvalle lapselle alettiin opettaa koulussa englantia suomenkieliseen verrattuna. Opetus nimittäin alkoi yhtäläisyyksiä etsimällä. Sellaista lähestymistapaa ei suomen kohdalla voi oikein harrastaa. Ruotsin kieli antaa hyvän pohjan paitsi englannin, myös vaikkapa saksan opetteluun.

*

Suurin ongelma nykyisessä pakkoruotsissa on se, että sitä aletaan opettaa koululaisille aivan liian myöhään. Suurin osa suomalaisista koululaisista aloittaa opiskelun edelleen seitsemännellä luokalla.

Ruotsia pitäisi alkaa opettaa jo ensimmäisellä luokalla. Silloin se olisi myös luontevasti leikkimielisempää ja kokeilevampaa, enemmän puhumiseen ja vaikkapa laulamiseen perustuvaa kuin nyt. Mikään ikä ei ole liian varhainen kielen opettelun aloittamiselle.

Sille väitteelle, että opetusohjelman ruotsi veisi tilaa muilta, hyödyllisemmiltä aineilta, ei ole perusteita. Ihmisen kielenoppimiselle ei ole rajaa, eikä aikaisin ohjelmaan otettu ruotsi syö aivokapasiteettia englannin tai venäjän opettelulta. Pikemminkin varhain omaksuttu toinen kieli virittää aivot kielten erojen ja yhtäläisyyksien etsimiseen ja opettaa rentoa suhtautumista vieraisiin kieliin ja niiden käyttämiseen.

Koulupäivien mahdollinen piteneminenkään ei ole toimiva argumentti ruotsin aikaista alottamista vastaan: varhaisilla koululuokilla suurempi ongelma on se, että koulupäivät ovat lyhyitä eivätkä ilta- ja aamupäiväkerhot aina toimi kunnolla.

Itse olen ollut aina huono oppimaan kieliä, mutta koin kielten ”valta-aseman” oppisuunnitelmassa ongelmaksi aikanaan vain ylioppilaskokeessa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1998, ja silloin suurin osa tutkinnosta koostui kielistä, kun jokaisella kielellä oli oma kokeensa mutta reaaliaineilla vain yksi yhteinen. Hukkaan menivät lukiossa luetut fysiikat, kemiat, historiat, psykologiat ja filosofiat, kun jatko-opintojen takia reaalikokeessa oli järkevää kirjoittaa pelkkää biologiaa. Nyt ylioppilastutkinnon rakenne on onneksi hieman muuttunut ja reaaliaineita voi kirjoittaa useamman.

*

Suomen ja ruotsin kielen suhteesta puhutaan ennen kaikkea ”pakkoruotsin” kautta, eli siitä näkökulmasta, että me suomenkieliset ”joudumme” opiskelemaan ruotsia.

Käytännössä yhtään ei puhuta pakkosuomesta, vaikka kyseessä on nimenomaan ollut vaihtokauppa: suomenkieliset opiskelevat koulussa ruotsia ja ruotsinkieliset suomea.

Käsittääkseni toiselta kotimaiselta välttyminen koskee hallituksen kokeilussa myös ruotsinkielisiä, mutta noin ylipäätään ruotsin pakollisuutta vastustavat eivät aja samalla tavalla ”pakkosuomen” poistoa.

Ruotsin pakollisuuden poistuessa mutta suomen jäädessä tuloksena olisi epätasa-arvoinen, suorastaan syrjivä järjestelmä. Siihen ei toivottavasti mennä. Miksi ruotsinkielisten – joilla on kielensä kautta yhteys paljon Suomea laajempaan kieliyhteisöön – pitäisi opetella suomea, pienen menninkäiskansan kieltä, jolla ei ole käyttöä missään muualla? (Tätä kielen käyttöalueen pienuuttahan käytetään paljon perusteena ruotsin opiskelun turhuudelle.)

Ovatko pakollisen ruotsin vastustajat kuitenkaan oikeasti sitä mieltä, että myös pakollisen suomen pitää poistua kouluista? Eikö suomen- ja ruotsinkielisten entistä tiukempi erottelu toisistaan johtaisi nykyistä paljon hankalampiin tilanteisiin esimerkiksi palveluiden järjestämisessä? Minusta pakkosuomi ja pakkoruotsi ovat olleet kaunis ja tasa-arvoinen vaihtokauppa.

*

Pakollisen ruotsin poistaminen koulujärjestelmästämme on ollut perussuomalaisten lempilapsi. Perussuomalaisten suhde ruotsin kieleen tuntuu kaunaiselta – syistä, joita en ymmärrä. Ilmeisesti he näkevät ruotsin opiskelun jäänteenä Ruotsin vallan ajalta. Puolueen kielipoliittisessa ohjelmassa vuodelta 2015 on jopa tällainen kohta: ”Perussuomalaiset eivät hyväksy, että suomalaisten identiteetin määrittelevät ulkopuoliset tahot. Suomenkielinen suomalainen voi olla identiteetiltään osa yhteiskuntaa ja sen rakentajana ilman, että siihen kuuluu ruotsin kieli tai ruotsinkielinen kulttuuri.”

(Mikä ”ulkopuolinen taho”? Entä miksi Suomen menneisyyden ruotsinkieliset elementit täytyy häivyttää näkyvistä? Eikö Suomen historia ole meidän kaikkien yhteistä historiaa?)

Oikeastihan ruotsin aseman alasajo ja suomen aseman korostaminen on samaa pakkoyhdenmukaistamisen jatkumoa, jonka aikaisempia vaiheita ovat suomen kielen syrjiminen Ruotsin vallan ajalla sekä suomalaisen kulttuurin suitsiminen Venäjän vallan ajalla. Luulisi, että nykyiset vallanpitäjämme olisivat viisaampia kuin vallanpitäjät menneisyydessä.  Nykyinen tilanne, jossa ylläpidämme sekä suomea että ruotsia, kannustamme niin ihmisten kuin hallinnon kaksikielisyyteen sekä pyrimme mahdollistamaan tilanteen, jossa myös vähemmistökielen edustaja tulee toimeen äidinkielellään, on sellainen, johon menneisyydessä ei koskaan pystytty.

Minusta ruotsin kielen vaalimisesta Suomessa on tullut suorastaan kansallinen erityispiirre, jota pitäisi suojella, ei hajottaa.