Pakkoruotsi on kansallinen aarre

Ruotsin kielen vaalimista Suomessa pitäisi suojella, ei hajottaa.

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Nyt keskustellaan taas ruotsin kielestä. Hallitus on päättänyt käynnistää kielikokeilun, jolla 2 200 koululaista välttyy toisen kotimaisen opiskelulta. Kokeilun on määrä alkaa ensi vuonna.

Myönnän: itsekään en teininä ymmärtänyt ”pakkoruotsin” järkevyyttä. Seitsemännellä luokalla alkanut ruotsi tuntui lähinnä kiroukselta, jonka esi-isämme olivat jostain syystä yllemme hankkineet. Kotikaupunkini Kerava oli täysin suomenkielinen kunta, ja ainoat säröt todellisuuteen tarjosi ruotsinkielisen Sipoon läheisyys. Naapurikunnasta eksyi silloin tällöin samoihin harrastuksiin kaksikielisiä tai jopa suomea huonosti puhuvia ikätovereita. Muutaman ystävän toinen vanhempi oli ruotsinkielinen, ja oli lähinnä eksoottista, kun aina suomea puhunut kaverini vastasikin yllättäen vanhemmalleen ruotsiksi.

Suhteeni ruotsin kieleen muuttui aikuisena, kun synnytin kaksi lasta, jotka alusta asti alkoivat kasvaa kaksikielisiksi. Ihmisaivoilla ei ole mitään vaikeuksia omaksua useaa kieltä. Oli mielenkiintoista seurata paitsi lasten kielenkehityksen, myös kaksikielisen kehityksen eroja. Toisella lapsistani puhuminen alkoi selvästi toista hitaammin, mutta hän pystyi alusta saakka pitämään kielet taitavasti erossa toisistaan. Toinen taas alkoi puhua varsin varhain, ja hän puhui kieliä iloisesti sekoittaen, taukoamatta, aivan tuskastumiseen saakka.

On ollut mielenkiintoista seurata sitäkin, kuinka erilailla ruotsia puhuvalle lapselle alettiin opettaa koulussa englantia suomenkieliseen verrattuna. Opetus nimittäin alkoi yhtäläisyyksiä etsimällä. Sellaista lähestymistapaa ei suomen kohdalla voi oikein harrastaa. Ruotsin kieli antaa hyvän pohjan paitsi englannin, myös vaikkapa saksan opetteluun.

*