Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Päivän hirviö: klovni

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 26.7.2013 11:26

Aikoinaan heti ensimmäisessä blogauksessani tälle sivustolle paljastin erään fobiani: korkean paikan kammon.

On aika paljastaa seuraava pelkoni. Se on korkean paikan kammoa selvästi harvinaisempi – ja naurettavampi. Pelkään nimittäin pellejä.

Tämä ei ole vitsi.

Kammollani on hieno nimi: koulrofobia. Onneksi tapaan klovneja sen verran harvoin, ettei pelkoni juuri pääse esiin. Korkean paikan kammosta on arkielämässä paljon enemmän haittaa.

Ihan mikä tahansa sirkuspelle minua ei pelota: hahmon kasvot pitää olla huolellisesti maalattu ennen kuin ”klovniusaste” on tarpeeksi korkea. Jollain tavalla pelkoni kohdistuukin nimenomaan maalattuihin kasvoihin: myös valkokasvoiset miimikot ovat minusta pelottavia.

En tiedä, mistä pelkoni kumpuaa. Olen aina pitänyt sirkuksesta enkä muista mitään sirkuksessa tapahtunutta pelottavaa asiaa. En ole myöskään nähnyt Stephen Kingin Se-romaaniin perustuvaa televisiosarjaa – en pystyisi katsomaan.

Pahan klovnin hahmo on sinänsä suosittu populaarikulttuurissa. Yksi versio sellaisesta on Batmanin Jokeri. Koulrofobia on varmasti sitä yleisempää, mitä enemmän pelottavia klovnihahmoja televisiossa ja muussa mediassa esiintyy. Klovnipelkoaan ei sitä paitsi tule huomanneeksi, jos klovneja ei esiinny ympäristössä.

Koska olen tiedostanut, että monet todella pelkäävät klovneja, olen aina hieman kammoksunut ideaa sairaalaklovneista, lapsipotilaiden rankkaa arkea piristämään järjestetyistä pelleistä. En olisi itse halunnut sellaisia sänkyni viereen, jos olisin lapsena joutunut viettämään aikaa sairaalassa. En haluaisi nytkään.

Vuonna 2007 englantilaiset tutkijat kysyivät yli 250 lapselta ja nuorelta, pitäisivätkö he klovniaiheisista koristeista sairaalassa. Kukaan ei pitänyt. Jopa teini-ikäisten mielestä klovnit olivat pelottavia. Tutkijat päätyivät antamaan suosituksen, ettei klovneja käytettäisi lapsipotilaiden ilahduttamisyrityksiin.

Koska en halua tulla tunnetuksi henkilönä, joka haluaa kieltää sairaalaklovnit, päädyn vain toteamaan, että ainahan kannattaa kysyä pieniltä potilailta, haluavatko he klovnin huoneeseensa.

Lapset, jotka joutuvat viettämään aikaa sairaalassa, ansaitsevat ehdottomasti kaiken mahdollisen kannustuksen ja piristyksen. Pelot voivat kuitenkin olla joskus yllättäviä.

Lopettakaa tirskuminen viimeistään nyt. Ette vain ole tajunneet, kuinka pelottavia klovnit voivat olla.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

En tiedä, miten sairaalaklovnien työtehtävät valitaan, mutta mikäli lapsilla ei ole mahdollisuutta itse vaikuttaa asiaan, ehdotus heiltä asian kysymisestä on erittäin paikallaan. Kysymyshän ei ole vain klovneista vaan yleensäkin siitä, että aikuisen on yllättävän vaikea arvata, mitkä asiat lasta pelottavat ja mitkä ilahduttavat. Täytyy myös muistaa, että itse tilanteessa aikuinen ei välttämättä aina osaa tulkita lasta, pitääkö hän esityksestä vai ei, sillä hyvin pienetkin lapset ymmärtävät mitä heiltä odotetaan ja mielellään toimivat sen mukaan.

On tavallaan vähän surullista, että jotkut olettavat kaiken hassun uppoavan kaikkiin lapsiin. Aikuisen omituinen käytös ja pukeutuminen voi olla hauskaa tai pelottavaa, ja siinä missä aikuinen yleensä tietää milloin kyse on viihteestä (upposi se sitten itseen tai ei) ja milloin jostain muusta, pieni lapsi ei näitä eroja voi välttämättä itse keksiä. Jos ajattelee lapselle tutkimusta tekevää lääkäriä, niin hänkin on lapsen näkökulmasta pukeutunut hassusti ja käyttäytyy poikkeavasti. Samoin jollekin aurinkoiselle penkille sammunut puistokemisti näyttää hassulta ja käyttäytyy poikkeavasti. Klovnin pelkääminen ei varmasti ole yhtään sen naurettavampaa kuin vaikkapa kehitysvammaisen pelkääminen, ja silti moni aikuinen tuntuu pelkäävän kehitysvammaisia.

Minusta sairaalaklovnit ovat herttainen ajatus, ja kannatan ehdottomasti tätä toimintaa, kunhan se tapahtuu lasten ehdoilla. Lisäksi, jos lasta vähän valmistellaan siihen, millainen hahmo on tulossa vierailulle, ja ensimmäisellä käynnillä paikalla on myös äiti tai muu läheinen ja turvallinen aikuinen, vierailu on ehkä varmemmin positiivinen kokemus? Saattaa kuitenkin olla, että lapset itse arvostaisivat enemmän vaikkapa sairaalamummoja, jotka ottaisivat syliin ja lukisivat kirjan.

”Pellefobia” voi hiipiä salakavalasti mieleen kun katsoo perussuomalaisia.

Tirsk…tirsk…

Totta kai klovni pelottaa pikkulapsia. Sellainen piirteiltään ja liikkeiltään ylikorostettu hahmohan on tehty katsottavaksi metrien tai kymmenien metrien päästä areenalla spottivaloissa, ei kummittelemaan avuttomana sängyssä makaavan potilaan ympärillä. Joten onnistuakseen olemaan ei pelottava sairaalaklovnin pitää hillitä juuri niitä olennaisimpia klovnimaisia piirteitään ja käyttäytyä hillitysti ja rauhallisesti.

Klovni tarvitsee rajatun tilan ja paikan. oli se sitten vaikka spontaanisti muodostunut ihmispiiri. Täytekakku naamaan tai lyönti kumisella mailalla päähän on etäännytettynä, areenalla tai filmillä hauskaa, mutta jos joutuu kohtaamaan sillä tavoin käyttäytyvän ihmisen joka tulee iholle, huumori jää helposti aikuiseltakin vähiin.

Klovnille voi nauraa vasta kun tunnistaa sen esittäväksi ja turvalliseksi hahmoksi. Pikkulapset eivät voi sitä tunnistaa, niin kuin ei joulupukkiakaan.

Blogistin juttuun sisältyvä kysymys, miksi lapsille pitää esitellä sairaalassa naamion taakse piiloutunut pelle on kyllä hyvä. Yleensähän lapset kaipaavat aikuisilta juuri aikuisuutta, ennustettavuutta ja turvallisuutta.

Mutta totta kai hyvä pelle, niin kuin minkä alan tahansa hyvä taiteilija on jotain aivan muuta kuin ennalta arvattu stereotypia. Ja klovnin hauskuus lapselle voi syntyä sitten kun sen tunnistaa vaarattomaksi hahmoksi, vaikka alussa pelottaisikin.

Batmanin jokerin hahmon pelottavuus on siinä, että vaaraton hahmo onkin paha. Sitähän kauhuviihteessä on käytetty paljon, samoin kauhuviihdeparodioissa. Tulee mieleen nyt vaikka South Parkin vaaralliset söpöt pikkueläimet, useammassakin jaksossa.

Voin (toivoakseni) hälventää hieman sairaalaklovneihin kohdistuvaa etukäteispelkoanne. Itse olen sairaalassa lapsen kanssa ollessani törmännyt useampaankin sairaalaklovniin, eikä kenelläkään heistä ole ollut valkoiseksi maalattua naamaa. Eivätkä he pahemmin ole kompastelleet banaaninkuoriin tai heitelleet kakkujakaan. Klovnit ovat ehkä lähempänä pellejä, positiivisessa mielessä, mutta luulen että nimi on valittu, noh, nimisyistä: sairaalapellet ei ehkä kuullosta ihan yhtä hyvältä, kuin sairaalaklovnit. Mitä itse olen nähnyt, niin pellet kysyvät aina huoneen ovelta, että saako potilaan huoneeseen mennä. Pellet ovat hauskuuttaneet lapsia mm. laulamalla, sanaleikeillä ja vaikkapa ihmettelemällä jotakin sairaalan kalustetta tai kasvia. Omaan silmääni toiminta on vaikuttanut todella asiantuntevalta ja hienovaraisesti tehdyltä.
Ulkomailla sairaalassa olevia lapsia on piristetty mm. supersankarien avulla:
http://www.worldofsuperheroes.com/superheroes/window-cleaners-become-heroes-when-they-clean-a-childs-hospital-in-pennsylvania/

Mitä vielä valkonaamaisiin klovneihin tulee, niin voisin kuvitella ihan terveeksi reaktioksi niitä pelätä. Ihminen on todella kipeä / kuollut, kun kasvojen väri lähenee valkoista. Sellaiseen jos törmäis yöllä jossain kadulla, niin kiljuen karkuun!