Painettu kirja vai klikkiotsikko – kumpi on suurempi ympäristörikos?
Onko kirjojen julkaiseminen ilmastorikos? Kuinka paljon kirjat aiheuttavat luontokatoa, kun metsää kaadetaan painopaperin vuoksi?
Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Arla Kanerva esitti kommenttijutussaan huolen siitä, että kirjojen takia kaadetaan metsää mahdollisesti jopa lisääntyvissä määrin. Aihe on tärkeä: kaikkia elämänaloja pitää tarkastella sen kautta, mitä ne aiheuttavat luonnolle.
Muutama seikka jäi kuitenkin aiheen suhteen mietityttämään. Ensinnäkin tämä:
Kanerva oli tutustunut tilastoihin julkaistun kirjallisuuden määrästä, ja hän kirjoitti, että kansalliskirjaston mukaan romaanien määrä on lisääntynyt tasaisesti 2000-luvun aikana. Hän ei kuitenkaan pohdi, ovatko painosmäärät pysyneet samana. Minun tietääkseni painokset ovatkin koko ajan pienentyneet: kirjoja ilmestyy siis suurempi valikoima, mutta yhtä kirjaa painetaan vähemmän kuin ennen. Painettujen romaanien kokonaiskappalemäärä ei siis välttämättä ole lainkaan kasvanut vaikka nimekkeiden määrä on.
Suurempi pohdinnan aihe liittyy kuitenkin vertailuun siitä, mikä todella on ympäristöystävällisempää – painetun vai digitaalisen kirjan julkaiseminen. Arla Kanervan mielestä painettuna pitäisi julkaista vain erityisen laadukasta kirjallisuutta, ja muun voisi julkaista pelkästään digitaalisena eli ääni- tai e-kirjoina.
Digitaalista sisältöä pidetään usein kovin ekologisena, ja niin Kanervakin tekee. Mutta onko se oikeasti sellaista? Painettuun kirjaan kaadetaan puuta ja sen valmistamiseen kuluu muun muassa sähköä, mutta kun kirja on lukijalla, hän voi lukea sitä aina uudelleen ilman, että resursseja käytetään enää lisää kuin korkeintaan lukulamppuun. Kirjahyllyssä vuosikymmenet säilytettävä kirja on myös hiilivarasto: niin kauan kuin kirja saa olla kirja, sen sisältämä hiili ei karkaa ilmakehään.
Kaikille kirjoille ei tietenkään käy näin onnellisesti, ja jaan Kanervan turhautumisen siitä, että kertalukemiseksi tarkoitettua kevyttä viihdykettä varten kaadetaan puita ja pienennetään hiilinieluja.
Vaan mikä todella on digitaalisen kirjan hiilijalanjälki? Tietoa siitä on hämmästyttävän vaikea löytää. Se on joka tapauksessa selvää, että digitaalinen julkaiseminen on kokonaisuutena valtava kuorma maapallolle. On arvioitu, että digitaalisen median osuus maailman energiankulutuksesta on jo nyt suurempi kuin lentoliikenteen ja että se kattaisi pian jopa viidenneksen kaikesta kulutuksesta.
Uutisten selaaminen verkossa, videoiden katselu, suoratoistopalvelut, sosiaalinen media – tämä kaikki kuluttaa sähköä paitsi kuluttajan omassa laitteessa, myös reitittimissä, datamastoissa, palvelimissa ja niin edelleen. Älyteknologia tarvitsee paljon myös mineraaleja ja metalleja – sen takia ei siis pelkästään kaadeta metsää vaan myös kaivetaan maa metsän alta.
Sähköisissä kirjoissa on eroa. Digitaalinen romaani lukuaikapalvelusta ladataan usein omalle laitteelle, ja sen avaaminen uudelleen syö toivottavasti vain vähän sähköä.
Toisin on kuitenkin muun muassa oppimateriaalien kohdalla. Niitä ei yleensä ladata käyttäjien omille koneille vaan käytetään verkon yli. Suomen kouluissa on pitkälti luovuttu painetuista oppikirjoista. Olisiko oikea kirja kuitenkin ollut digimateriaaleja ekologisempi muoto? Onko missään oikeasti tehty tästä vertailua?
Kirjallisuus on joka tapauksessa varsin pieni ala, ja oleellisempaa onkin lopulta muun julkaisemisen tarkastelu. Esimerkiksi Helsingin Sanomat pyrkii houkuttelemaan asiakkaan sivuilleen klikkaamaan otsikoita, katsomaan videoita ja selaamaan etusivua aina vain uudelleen, kymmeniä ja satojakin kertoja päivässä. Varsinaisen toimituksellisen sisällön lisäksi ihmisten haluttaisiin klikkailevan mainoksia ja katsovan mainosvideoita – näin median toimintaa rahoitetaan.
Työelämäprofessori, Helsingin Sanomissa pitkään työskennellyt Laura Saarikoski kirjoitti juuri tämän lehden kolumnipalstalla klikkiotsikoiden tärkeydestä medioille. ”Taustalla on suomenkielisen median eloonjäämistaistelu”, Saarikoski kirjoittaa. Yleisö täytyy saada klikkaamaan, pysymään sivuilla mahdollisimman pitkään ja avaamaan aina uusia juttuja.
Ekologista tämä ei kuitenkaan ole. Mitä enemmän ihmiset sivuilla viihtyvät ja klikkailevat, sitä enemmän palvelimet jossain hyrräävät ja vievät sähköä. Ei sitä paitsi olisi mitään syytä lukea uutisia niin tiiviisti kuin iso osa meistä nykyään lukee – ennen pärjättiin paljon vähemmällä. Mutta sinne meidät halutaan, surffailemaan ja klikkailemaan, seuraamaan pakonomaisesti maailman tapahtumia vuorokauden ympäri.
Tämä minunkin bloggaukseni on pohjimmiltaan ympäristörikos. Voisi olla parempi, että tarttuisitte painettuun kirjaan ja käyttäisitte muutaman tunnin siihen. Ja kun saatte sen loppuun, antakaa luettavaksi seuraavalle.