Opiskelija: tee sitä mikä kiinnostaa äläkä välitä valintauudistuksesta
Yle uutisoi eilen siitä, kuinka todistusvalintojen lisääntyminen yliopistojen sisäänotossa on lisännyt peruskursseilla reputtavien määrää. Kun tuoreen opiskelijan ei ole tarvinnut lukea tieteenalan perusteita pääsykoekirjasta, tietopohja on puutteellinen eikä peruskursseista päästä enää läpi entisen lailla. Ylen lähteenä oli STT, joka oli haastatellut kauppatieteiden opettajia Turun ja Vaasan yliopistoista.
Jopa 60 prosenttia kauppatieteisiin hyväksytyistä opiskelijoista valittiin vuosi sitten pelkkien todistusarvosanojen perusteella. Pääsykoeuudistuksen myötä sama tilanne alkaa yleistyä myös muilla tieteenaloilla viimeistään vuonna 2020.
Itse olen pääsykokeiden puolella. Tämä on puhtaan subjektiivinen näkemys: lukioikäisenä keskityin muun muassa pelaamaan salibandya ja haaveilemaan suuren taiteilijan urasta. Menestyin niissä aineissa, jotka kiinnostivat, muissa laiskottelin.
Pääsin lukemaan biologiaa heti lukion jälkeen, koska olin tarpeeksi motivoitunut ja jaksoin päntätä pääsykokeisiin. Oletan, että kuuluin tuolloin niihin, jotka pääsivät sisään pelkän pääsykokeen perusteella. Osa sisäänpäässeistä sai pääsykokeen lisäksi pisteitä ylioppilas- ja päättötodistuksesta.
Haluan siis säilyttää pääsykokeet, koska ajattelen, että osalle teini-ikäisistä pitkäjänteinen ahkerointi on hankalaa vielä lukioiässä. Muutos voi käydä nopeastikin: itse laiskottelin lukiossa, mutta maisteriopintoihin käytin 3,5 vuotta ja tohtoriopintoihin samat 3,5 vuotta.
On toinenkin syy, miksi pääsykoe jäi mieleeni hyvänä asiana. Helsingin yliopiston biologian koulutusohjelmaan pyrittäessä pääsykoekirjallisuuteen kuului tuolloin (eli vuonna 1998) Olli Järvisen ja Kaarina Miettisen kirja Sammuuko suuri suku? Luonnon puolustamisen biologiaa.
Kirjassa mentiin paljon syvemmälle ekologiaan ja luonnonsuojelubiologiaan kuin lukio-opinnoissa oli koskaan päästy. Kirja antoi lukion oppitunteja yksityiskohtaisemman kuvan siitä, millaisia asioita opinnoissa tulisi vastaan. Se opetti peruskäsitteitä ja tapaa ajatella.
Pääsykoekirjaa päntätessä vakuutuin siitä, että olin pyrkimässä oikealle alalle. Todistuksella sisään hakevalle tällaista hetkeä ei välttämättä tule. Kuva tieteenalasta voi olla ohut tai jopa vääristynyt.
Luin kirjan pääsykokeita varten kahdeksan kertaa läpi, ja edelleen sen opit häämöttävät ajatteluni taustalla jonkinlaisena peruskalliona, kun törmään vaikkapa elonkirjon kaventumisesta kertoviin uutisiin tai kotikaupunkinki haluun hakata metsää pikkuruisen luonnonsuojelualueen ympäriltä.
Kun jokainen samaan koulutusohjelmaan hyväksytyistä on varmasti lukenut saman kirjan, opettajille tilanne on tietenkin herkullinen. He voivat olettaa, että tietyt termit ovat hallussa, tieteenalan tarkastelutavat ja peruskysymykset tiedossa. On yhteinen tietotaso, jolta lähteä liikkeelle opetuksessa.
Pääsykoeuudistuksen jälkeenkin osa pääsee yliopistoihin pääsykokeen kautta, mutta suurin osa todistusten perusteella. Siksi yhteistä tietotasoa ei enää ole. Opetuksen pitää sopeutua tähän – ja ilmeisesti siihen ei vielä ole sopeuduttu, koska Ylen uutisen mukaan Vaasan kauppatieteissä on reputettu enemmän kursseja kuin koskaan.
Syy voi tietenkin olla myös muualla kuin sisäänoton tavassa. Yhden yliopiston yhdestä koulutusohjelmasta on vaikea tehdä laaja-alaisia päätelmiä.
Siirtymä lukiosta korkeakouluun on monenlaisessa muutoksessa. Oma esikoiseni on aloittamassa lukion syksyllä, ja siksi keskustelua on tullut seurattua – usein kieltämättä huolestuneena.
Kun yliopistoihin pyrkimisessä alkaa painottua ylioppilaskirjoituksissa menestyminen pääsykoeonnistumisen sijaan, paineet tietenkin siirtyvät pääsykokeisiin pänttäämisen hetkestä lukioaikaan. Lukiolaisten uupumisesta on puhuttu jo nyt, ja asia tietenkin huolettaa tulevan lukiolaisen vanhempaa.
Samoin huolta on monessa herättänyt todistuspisteytysten matematiikkapainotus. Kun yo-kirjoitusten pitkästä matematiikasta voi saada suurimman mahdollisen määrän pisteitä hyvin monenlaisissa koulutusohjelmissa, pitkän matematiikan lukijoiden määrä alkaa nousta lukioissa. Minuakin kieltämättä ihmetyttää, että vasta lukiota aloittavan nuoren pitäisi jo osata arvioida, mihin hän aikoo hakea lukion jälkeen – tai mihin ei ainakaan.
Ainakin sosiaalisessa mediassa pitkän matematiikan painottuminen on herättänyt kaikenlaista huolta yleissivistyksen unohtamisesta alkaen.
Todellisuudessa tilanne ei ole ollenkaan niin hirveä kuin moni keskustelija on antanut ymmärtää. Kannattaa tutkailla vaikkapa Opintopolku-sivustolta, millainen painoarvo matematiikalla todellisuudessa on.
Pitkässä matematiikassa on lukiossa enemmän pakollisia kursseja kuin muissa aineissa, ja on reilua, että tämä työteliäisyys palkitaan. Kuitenkin pitkän matikan mahdollinen suuri pistemäärä hyödyttää vain niitä, jotka kykenevät kirjoittamaan siitä vähintäänkin hyvän arvosanan. Monessa koulutusohjelmassa esimerkiksi lyhyen matematiikan L tuottaa enemmän pisteitä kuin pitkän M.
Edelleen lukiossa kannattaa valita ensisijaisesti niitä aineita, jotka motivoivat ja joihin jaksaa panostaa. Matematiikan arvosana ei ole ollenkaan välttämätön monellekaan tieteenalalle pyrittäessä – matematiikkahan ei ole pakollinen aine ylioppilaskirjoituksissa.
Jos matematiikka ei suju eikä siihen ole motivaatiota, kannattaa pitkässä matematiikassa kituuttamisen sijaan ahkeroida vaikka äidinkielessä tai itseä kiinnostavissa reaaliaineissa ja ajatella, että erinomaiset arvosanat niissä tuottavat kyllä korkeakoulupaikan siinä missä matematiikka jollain toisella. Ja ollaanpa rehellisiä: pitkästä matematiikasta L:n tai E:n kirjoittaneita ei todellakaan ole niin paljon, että he täyttäisivät kaikki koulutuspaikat.
Ylipäätään kehottaisin välttämään laskelmointia elämässä ja sijoittamaan aikaa ja vaivaa siihen, mikä todella kiinnostaa.
* (Tarkennus tekstiin klo 17.40: Lisääntynyt reputtaminen koski Vaasan yliopistoa. Turussa arvosanat olivat laskeneet.)