Onko tieteessä tabuja - vai onko vain käyttökelvotonta tutkimusta?

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tiede on itseään täydentävä systeemi. Tiede on kumulatiivista: se rakentuu itsensä päälle.

Näiden ajatusten avulla myös tunnistaa elinvoimaisen tutkimuksen. Elinvoimainen tutkimus on sellaista, jonka päälle rakentuu aina uutta tutkimusta, josta versoaa sivuhaaroja ja sovellutusmahdollisuuksia. Elinvoimainen tutkimus kiinnostaa muita tutkijoita, ja siksi elinvoimainen tutkimus ei koskaan katoa tieteen historiankirjoista.

Tieteen koneisto on mestari mittaamaan tieteen elinvoimaisuutta. Gregor Mendelinkin risteytyskokeet saivat alun perin vain vähän huomiota, mutta kun aika oli kypsä, ne nousivat esiin ja ovat nykyään biologian peruspilareita.

Tieteen kohdalla puhutaan joskus tabuista, eli tutkimusaloista, jotka ovat muka jollain tapaa niin ”vaarallisia”, ettei niistä haluta puhua tai ettei niille anneta arvoa, jonka ne muka ansaitsisivat. Tällaisiksi tabuiksi on viime aikoina (tai oikeastaan jo vuosikymmeniä) väitetty esimerkiksi älykkyystutkimusta ja osittain myös evoluutiopsykologiaa.

En oikein usko tähän. Pikemminkin kyse on tutkimusalojen omasta elinvoimasta – tai siis sen puutteesta. Niistä ei löydy tarpeeksi asioita, mihin toiset tutkijat voisivat tarttua. Niissä ei ole materiaalia uusiin tutkimusasetelmiin tai käytännön sovellutuksiin.