Onko pedofiili rikollinen?

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä oli varsin hyvä artikkeli pedofiliasta ja mahdollisuuksista saada siihen terapiaa.

Lyhyesti kuvattuna asetelmahan on tämä: pedofilia ei ole rikos eikä edes teko. Pedofilia kertoo ihmisen seksuaalisesta suuntauksesta. Suuntauksia voi luokitella eri tavoin, vaikkapa kohteen sukupuolen tai iän mukaan. Siinä missä heteroseksuaali viehättyy seksuaalisesti vastakkaisen sukupuolensa edustajista, pedofiilin seksuaalisen mielenkiinnon kohteena ovat lapset tai esiteinit. Teini-iän jo saavuttaneista nuorista kiinnostuneet eivät ole pedofiilejä vaan efebofiilejä.

Eroja toki on eri luokittelutavoissa. Pedofiliaa pidetään psykiatrisena häiriönä (mikä voi hyvinkin olla oikea suhtautumistapa asiaan), kun taas vaikkapa homoseksuaalisuutta ajatellaan nykyään normaalivaihteluna (mikä on sekin oikein).

Taipumus ei tarvitse tekoja ollakseen olemassa. Rikollista on esimerkiksi lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai raiskaus. Ne myös ovat rikollisia tekijänsä seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta. Kaikki lasten hyväksikäyttäjät eivät ole pedofiilejä, ja kaikki pedofiilit eivät missään nimessä tee rikollisia tekoja.

Omaa suuntautumistaan ei voi valita. Aurora Rämön kirjoittama Nyt-liitteen juttu kertoikin miehistä, jotka tunnistivat omat taipumuksensa ja halusivat tehdä niille jotain. Pedofiilisten ajatusten kanssa ei ole helppo elää, eikä normaali empatiakykyinen ihminen halua satuttaa lapsia vaikka viehättyisikin heistä seksuaalisesti. Ihminen tarvitsee muitakin ominaisuuksia kuin pedofiilisen suuntauksen satuttaakseen muita tai syyllistyäkseen vakavaan rikokseen.

Arkisessa kielenkäytössä pedofilia sotketaan lasten hyväksikäyttöön – siis pedofilia sinänsä muuttuu rikokseksi ja pedofiili rikolliseksi. Avun etsintää seikka ei helpota. Nyt-liitteessä kuvailtu ”Petri” halusi terapiaan, jossa hän oppisi elämään ajatustensa kanssa ja luottamaan itseensä niin, etteivät taipumukset johtaisi tekoihin.

Tietoa avusta on lähes mahdoton saada ja sitä on helpommin tarjolla rikollisille eli niille, jotka ovat jo syyllistyneet vaikkapa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kuin niille, jotka haluavat oppia hillitsemään taipumustaan ennen kuin mitään väärää tapahtuu.

Suurin osa pedofiileistä toki pystyy tähän ilman apuakin.

Suomen Kuvalehden arkistosta löytyy artikkeli hyväksikäytön uhreista ja tekoihin syyllistyneiden pedofiilien hoidosta. Tekijöillä on yleensä kasa kaikenlaisia ongelmia: omasta lapsuudesta löytyy hyväksikäyttökokemuksia, heillä on tunne-elämän ongelmia, yksinäisyyttä, vaikeuksia ymmärtää tekojen vaikutuksia toisiin ihmisiin. Terapiassa keskitytäänkin paljon siihen, että hyväksikäyttäjä ymmärtäisi tekojen vaikutukset uhriin.

Kukaan ei kuitenkaan ole rikollinen pelkkien ajatustensa takia. Jos pedofiliasta puhuttaisiin aavistus kiihkottomammin ja ennaltaehkäisevään terapiaan pääsisi omasta terveyskeskuksesta, jäisikö edes muutama teko tekemättä?