Onko kukaan huomannut, että eliölajit katoavat?

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Juhannuksen jälkeisinä päivinä näin monen tuttavan linkittävän sosiaaliseen mediaan Helsingin Sanomien uutista Maapallon eliöstöä uhkaavasta sukupuuttoaallosta. Erityisesti uhan alla ovat selkärankaiset eliöt, myös ihminen.

Linkkiä uutiseen jakoivat valveutuneet, ympäristöasioista kiinnostuneet tuttavani. Siksi oli aavistuksen ironista, että uutinen oli vanha. HS oli julkaissut sen jo vuosi sitten – ja ehkä uutista nyt levittäneet ihmiset olivat sen lukeneet jo silloin, mutta ehtineet unohtaa. (Lisäksi ainakaan itselläni HS:n mobiilisovellus ei näytä jutun alkuperäistä julkaisupäivää.)

Tieto eliöiden ja erityisesti selkärankaisten kiihtyvästä sukupuuttoaallosta ei ollut uusi edes vuosi sitten. Siitä on puhuttu jo usean vuoden ajan. Olen itsekin sen muutamaan kertaan maininnut blogissani, vaikkapa vuoden 2014 lopussa, jolloin linkitin Naturen artikkeliin eri eliöryhmien katoamisen vauhdista. Käynnissä sukupuuttoaalto on sinänsä ollut jo ainakin teollistumisen aikakaudesta lähtien.

Miksi uutinen sukupuuttoaallosta ei pääse tai ainakaan juutu ihmisten tajuntaan? Ehkä maailma on täynnä huonoja uutisia. Niitä kauhistellaan hetki – ja sitten tilaa ajatuksista vievät jo uudet, vielä kauheammat uutiset.

En itsekään ajattele, että ihmisen pitäisi takertua huonoihin uutisiin ja palata niihin mielessään päivittäin. Siltikin meillä pitäisi olla jonkinlainen kollektiivinen ymmärrys maailman tilasta. Nyt tuntuu, ettei tieto voimistuvasta sukupuuttoaallosta ole koskaan päässyt tuohon yhteiseen ymmärrykseen.