Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Onko kukaan huomannut, että eliölajit katoavat?

Blogit Tarinoita tieteestä 28.6.2016 12:00
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Juhannuksen jälkeisinä päivinä näin monen tuttavan linkittävän sosiaaliseen mediaan Helsingin Sanomien uutista Maapallon eliöstöä uhkaavasta sukupuuttoaallosta. Erityisesti uhan alla ovat selkärankaiset eliöt, myös ihminen.

Linkkiä uutiseen jakoivat valveutuneet, ympäristöasioista kiinnostuneet tuttavani. Siksi oli aavistuksen ironista, että uutinen oli vanha. HS oli julkaissut sen jo vuosi sitten – ja ehkä uutista nyt levittäneet ihmiset olivat sen lukeneet jo silloin, mutta ehtineet unohtaa. (Lisäksi ainakaan itselläni HS:n mobiilisovellus ei näytä jutun alkuperäistä julkaisupäivää.)

Tieto eliöiden ja erityisesti selkärankaisten kiihtyvästä sukupuuttoaallosta ei ollut uusi edes vuosi sitten. Siitä on puhuttu jo usean vuoden ajan. Olen itsekin sen muutamaan kertaan maininnut blogissani, vaikkapa vuoden 2014 lopussa, jolloin linkitin Naturen artikkeliin eri eliöryhmien katoamisen vauhdista. Käynnissä sukupuuttoaalto on sinänsä ollut jo ainakin teollistumisen aikakaudesta lähtien.

Miksi uutinen sukupuuttoaallosta ei pääse tai ainakaan juutu ihmisten tajuntaan? Ehkä maailma on täynnä huonoja uutisia. Niitä kauhistellaan hetki – ja sitten tilaa ajatuksista vievät jo uudet, vielä kauheammat uutiset.

En itsekään ajattele, että ihmisen pitäisi takertua huonoihin uutisiin ja palata niihin mielessään päivittäin. Siltikin meillä pitäisi olla jonkinlainen kollektiivinen ymmärrys maailman tilasta. Nyt tuntuu, ettei tieto voimistuvasta sukupuuttoaallosta ole koskaan päässyt tuohon yhteiseen ymmärrykseen.

Jonkin verran pidän syyllisenä myös ylipäätään tapaa uutisoida ympäristöstä. Mediaan tuntuu mahtuvan vain yksi ympäristöaihe kerrallaan. Nyt tilaa ja ajattelua syövät hyvin paljon ilmastonmuutosta koskevat uutiset, kuten lämpeneminen tai merenpinnan nousu.

Ne ovat tärkeitä asioita (ja ilmastonmuutos on tietenkin myös osaltaan syypää sukupuuttoaaltoon), mutta ehkä uutisoinnin tapa voisi olla jollain tapaa konkreettisempi. Pitäisi näyttää, miten elinympäristöt oikeasti muuttuvat, millaisia ovat katoavat tai jo kadonneet lajit, nostaa uutisiin lämpötilakäyrien rinnalle tilastot katoamisuhan alla olevista eliölajeista.

Suomen Luonnon siipien alla on alkanut ilmestyä #muutos-verkkolehti, jossa tutkijat kirjoittavat luonnossa tapahtuvasta muutoksesta. Suomen mittakaavassa se voi hyvinkin riittää parantamaan ympäristöuutisointia. 

Lukekaa vaikkapa taiteilija ja biologian opiskelija Paula Humbergin pohdinnat siitä, miksi sukupuuttoaallosta ei uutisoida: “Olisiko syynä myös se, että kukaan ei pääse tienaamaan sukupuutoilla riittävästi? Ilmastonmuutoksella voi sentään tehdä kaikenlaista bisnestä. Eivätkä sukupuutot vielä näy yhtä välittömästi arjessa kuin kotikellariin tulviva joki tai lumeton talvi. Ihmisiän lyhyys vääristää näkökulmaamme. Meille hitailta vaikuttavat muutokset ovat todellisuudessa luonnossa hurjan nopeita.”