Olisipa kriisiin ihanan yksittäinen syy

Koirankarvoista lintujen pesämateriaalina käydään ajoittain keskustelua julkisuudessa. Viimeksi aiheesta puhuttiin huhtikuussa, kun Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistys kertoi Helsingin Sanomissa, kuinka silloin tällöin löytyy koirankarvoihin juuttuneita ja kuolleita linnunpoikasia.

Linnut ovat kautta aikojen käyttäneet pesämateriaalinaan nisäkkäiden karvaa, mutta ihmisen jalostamilla koiraroduilla karva voi olla hyvin erityyppistä kuin villieläimillä. Se voi olla esimerkiksi hyvin pitkää ja ohutta ja käyttäytyä siksi pesässä erilailla kuin vaikkapa suden karva. 

Kun kerran on olemassa tapauksia, joissa koirankarvat ovat tappaneet linnunpoikasia pesiin, on tietysti järkevää välttää koirankarvan tahallista jättämistä luontoon. Yhtä lailla kannattaa esimerkiksi poistaa talipalloista verkot: olen itse todistanut kotipihallani, kuinka tiainen oli jäänyt verkkoon kiinni ja nokkinut jalkansa lähes irti päästäkseen vapaaksi. Yksilöiden turhaa kärsimystä ei pidä aiheuttaa.

Kesällä törmäsin hämmentävään jatkokeskusteluun koirankarva-aiheesta. Monet mediat olivat juuri uutisoineet lintujen ahdingosta Suomessa. ”Suomen runsaslukuisimmasta kymmenestä lajista kuudella menee huonosti. (…) Kuuden yleisimmän lajin väheneminen tarkoittaa yhteenlaskettuna 7,5 miljoonaa lintuparia eli 15 miljoonan lintuyksilön katoamista Suomesta parinkymmenen vuoden aikana”, kerrottiin esimerkiksi tässä MTV:n uutisessa. 

Somen ihmeellisessä maailmassa joku oli mielestään keksinyt tärkeän yhteyden: Koirat ovat lisääntyneet merkittävästi Suomessa viimeisen sadan vuoden aikana, ja koska koirankarvat tappavat lintuja pesiin, linnut vähenevät. Siinä selitys lintulajien ahdingolle.

Johtopäätös huvitti minua, vaikka on tietenkin ikävää, että ympäristökriiseistä liikkuu keskustelua hämmentäviä väitteitä. Ajatuksessa koirankarvoista lintukadon aiheuttajana oli kuitekinn jotain universaalin inhimillistä: jostain syystä ihminen lähtee helposti etsimään uusia, yksinkertaisia selityksiä jo tiedettyjen mutta monimutkaisten selitysten tilalle.

Linnut vähenevät monesta syystä, mutta yhtä lailla moni noista syistä on varsin hyvin tunnettu. Jotkut lajit taantuvat tai katoavat kokonaan, koska elinympäristöt, joihin ne ovat sopeutuneet, häviävät. Esimerkiksi hömötiainen vähenee, koska vanhat metsät ja lahot puut ovat vähentyneet valtavasti 1950-luvulta alkaen. 

Maatalousympäristöt muuttuvat, ja esimerkiksi karjan siirtyminen ulkoa sisälle vähentää hyönteisten määrää. Hyönteisten väheneminen on ylipäätään merkittävä syy maailman lintujen ahdingolle. Suoranaisesti lintuja tappavat Suomessa vaikkapa koko ajan lisääntyvä liikenne ja pesimäaikaiset hakkuut. Ilmastonmuutos hyödyttää joitain lintulajeja, mutta toisille se on uhka, koska niiden elinympäristö muuttuu tai pesinnän ajoittaminen hankaloituu. 

Syitä on paljon, ne on nivottu syvälle elämäntapoihimme, ja niiden korjaaminen on suorastaan tuskallista. Se, että lintujen ahdingolle löytyisikin jokin salassa pysynyt, kaiken selittävä syy – koirankarvat! – kieltämättä houkuttelee.

On tietysti tärkeää puuttua myös pieniin epäkohtiin. Luonnon suojeleminen lähtee yhtaikaa ylä- ja alatasolta: suurten yhteisten syiden lisäksi pitää huolehtia paikallisten eliöpopulaatioiden elinvoimasta. Yksittäistä populaatiota tai lajia voi uhata jokin sellainen tekijä, joka ei koko Suomen tai maailman mittakaavassa ole merkittävä. 

Ihmisajattelulle tuntuu olevan tyypillistä, että ongelmat näyttäytyvät arvoituksina. Kun niitä vain pyörittelee ja pohtii kiivaasti, jostain ratkaisu lopulta löytyy, ja sitten homma onkin pois päiväjärjestyksestä. Samaan ilmiöön törmää somessa ja tosimaailmassa muidenkin aiheiden kohdalla. Pitkään tunnettua ja moniulotteista syiden kimppua ei hyväksytä: jossain on pakko olla piilossa parempi, selkeämpi, tarkkarajaisempi ja helpommin hallittava yksi suuri syy. 

Hieman tätä henkeä aistin myös kirjailija Risto Isomäen kolumnista, johon viittasin edellisessäkin blogitekstissä. Pohtiessaan hyönteiskadon syitä hän sivuuttaa esimerkiksi maatalouden muutoksen, rakentamisen ja pienvesistöjen perkaamisen sekä kieltää metsien käsittelyn merkityksen (vaikka totta kai se vaikuttaa isoon määrään hyönteislajeja). Arvoituksen ratkaisu piilee hänestä uusissa hyönteismyrkyissä, ja niihin hänen mielestään tulisi keskittyä. 

Olisi tietenkin helpompi kieltää tietynlaiset hyönteismyrkyt tai olla viemättä koirankarvoja luontoon kuin muuttaa yhteiskuntaa, teollisuutta, talousjärjestelmää ja omaa elämäntapaa niin perinpohjaisesti, että lintu- ja hyönteiskannat alkaisivat elpyä.