Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Oisko jollain jotain kysyttävää?

Blogit Tarinoita tieteestä 2.1.2013 14:52
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tuoreimman Yliopisto-lehden (12/2012) Puheenvuoro-palstalla on aloiteltu keskustelua siitä, kuinka väitöstilaisuuden yleisöä voisi aktivoida.

Keskustelun avasi maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, jonka mielestä yleisön osallistuminen keskusteluun toisi väitöstilaisuuksiin draaman kaarta ja ylipäätään korostaisi tilaisuuden merkitystä. Samoin vastaväittäjän tulisi Teivaisen mielestä ottaa yleisön kommentit huomioon tilaisuuden lopussa esittämässään loppulausunnossa.

Väitöstilaisuuden lopussa, kun vastaväittäjä on jo kysymyksensä kysynyt ja esittänyt oman loppulausuntonsa, väittelijä pyytää yleisöä avaamaan suunsa: ”Tämän jälkeen kehotan niitä läsnäolijoita, joilla on jotakin huomauttamista, pyytämään puheenvuoron arvoisalta kustokselta.”

Yleensä kukaan ei sano mitään. Tähän Teivainen haluaisi muutoksen.

Nyt väitöstilaisuus on kuin kirkkohäät, joissa pappi kysyy, onko kellään mitään parin vihkimistä vastaan. Eihän sellaisen kysymyksen kohdalla uskalla edes yskäistä.

Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson vastaa Teivaiselle vielä samassa Yliopisto-lehdessä. Hän pyytää ehdotuksia väitöstilaisuuksien elävöittämiseksi. Wilhelssonin mielestä julkinen väitöstilaisuus ei saa olla pelkkä muodollisuus.

Nykyään väitöstilaisuudesta on nimenomaan tekemällä tehty pelkkä muodollisuus. Tilaisuudet pyritään pitämään lyhyinä: vaikka kesto keskusteluineen saisi ohjeiden mukaan olla enintään kuusi tuntia, yleensä tilaisuus on ohi jo 1,5 – 2 tunnin jälkeen. Vastaväittäjän loppulausunto on käytännössä kirjoitettu valmiiksi, eikä väittelijän esiintymisellä väitöstilaisuudessa ole siihen vaikutusta.

Poikkeuksia on: Paavo Huttusen väitöstyö, josta olen muutaman kerran kirjoittanut, herätti keskustelua väitöstilaisuudessa, ja tiedekunta otti ”ylimääräisten vastaväittäjien” näkemykset huomioon tehdessään päätöksiä väitöskirjan kohtalosta. Ihan ketä tahansa huutelijoita nämä henkilöt eivät olleet, vaan professoreja ja dosentteja, tiedeyhteisön hyvinkin täysivaltaisia jäseniä.

Toki väitöstilaisuus on julkinen tilaisuus, kaikille avoin, eikä keskusteluun osallistuminen saa vaatia oppiarvoa.

Mutta niihin ehdotuksiin: kuinka väitöstilaisuuksiin saataisiin aitoa keskustelua? Alla muutama ajatus.

Minun kokemukseni väitöstilaisuuksista ovat vain tietyiltä aloilta sekä pitkälti jo vuosien takaa, joten voi olla, että asiat ovat menneet parempaan suuntaan tai ovat joillain aloilla jo valmiiksi erilailla.

  • Keskustelevaan väitöskulttuurin kasvetaan pikkuhiljaa, ja siksi muutoksen pitää lähteä alhaalta, viimeistään jatko-opintojen alkumetreistä. Tohtoriopiskelijoilla on usein mahdollisuus saada opintopisteitä seuraamalla seminaarisarjoja. Samoin väitöstilaisuuksiin osallistumisesta pitäisi saada opintopisteitä. Opiskelijat siis saleihin pitämään ”luentopäiväkirjaa” väitöstilaisuuksista. Jokaiselle myös velvoite esittää väittelijälle kysymys.
  • Jos kaikki keskustelu ohjataan väitöstilaisuuden loppuun, ei kukaan enää uskalla avata suutaan parin tunnin arvokkaan vaitiolon jälkeen. Voisiko jo väittelijän johdantoluennon, lectio precursorian jälkeen olla kyselymahdollisuus? Vaivautunut hiljaisuus pitää poistaa tilaisuudesta. Tietysti on tärkeä pitää huoli siitä, ettei tilaisuus veny liikaa, väittelijä väsy heti alussa tai keskustelu hakeudu sivupoluille. Kustoksen pitää siis olla tarkkana.
  • Mahdollisuus käyttää useampaa kuin yhtä vastaväittäjää pitäisi ottaa useammin käyttöön. Tällöin keskustelu voisi olla nykyistä elävämpää ja riski siitä, että vastaväittäjä on keskustelijana onneton, pienempi. Rutiinomainen ja paperista luettu vastaväittäjän osuus ei houkuta yleisöäkään keskustelemaan. Samoin vastaväittäjän loppupuheenvuoro pitäisi siirtää tilaisuuden loppuun, nyt sen hetki tulee jo ennen mahdollisia yleisöpuheenvuoroja.
  • Erilaisen väitöskulttuurin tukeminen: opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden kannustaminen mukaan väitöstilaisuuksiin. Varsinkin aloilla, joilta väitellään paljon, väitöstilaisuuksissa on mukana kovin vähän väkeä. Tilaisuuksia voisi järjestää muulloinkin kuin perinteisesti perjantaisin, niin yleisöä riittäisi joka tilaisuuteen.
  • Onnistumisen väitöstilaisuudessa pitäisi myös näkyä. Toiset väittelijät vaikuttavat väitöstilaisuuksissa kovin perehtyneiltä tieteenalaan, mutta toiset tuntuvat unohtaneen omatkin tekemisensä. Hyvästä suoriutumisesta väitöstilaisuudessa pitäisi jollain tapaa palkita. Kustoksen ja vastaväittäjän pitäisi antaa lausunnoissaan nykyistä enemmän tilaa sille, kuinka väittelijä puolustaa työtään. Entä jos perustettaisiin palkinto, jonka voisi saada puolustamalla väitöskirjaansa hyvin? Väitöskirjan arvosanalla ei sinänsä olisi väliä, ja palkintoa voisi väittelijälle esittää vaikkapa kustos.

Lisäideat ovat tervetulleita! Lupaan koota ne yhteen ja välittää sopivalle taholle.