Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Nyt nousussa: tieteen popularisointi?

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 25.3.2013 07:05

Onko tieteen popularisointi nyt erityisen trendikästä?

Kuluneena talvena olen nimittäin ollut huomaavinani, että kiinnostus aiheeseen on kasvanut. Tai oikeastaan kiinnostus kaikenlaiseen tieteen yleistajuistamiseen ja tiedeviestintään tuntuu lisääntyneen.

Tieteen yleistajuistamista halutaan opettaa yliopistojen opiskelijoille, tutkijoille ja muulle henkilökunnalle. Erilaisia kursseja asiasta tarjoavat yliopistot, täydennyskoulutuskeskukset ja erilaiset opistot. Kysyntää ilmeisesti on, ja kurssien hinnat ylittäisivät usein ainakin minun maksukykyni.

Ylipäätään tieteen ja median suhde tuntuu kiinnostavan. Tutkijoiden halutaan olevan valmiita toimimaan mediassa. Tutkijat itse haluavat hallita aiheensa myös yleistajuisella kielellä. Opiskelijoiden viestintävalmiuksista ollaan huolissaan.

Mistähän on kyse? Onko kiinnostus todella kasvanut? Toki kiinnitän itse paljon huomiota asiaan, koska se kiinnostaa minua jo valmiiksi, mutta toisaalta olen kuullut saman huomion muidenkin henkilöiden suusta. Myös erilaisia opetus- ja puhepyyntöjä on tullut jatkuvalla syötöllä niin minulle kuin asiaa osaaville tuttaville.

Arveluitani syiksi:

  • Muutama vuosi sitten yliopistolainsäädäntöön lisätty määritelmä ”yliopiston kolmannesta tehtävästä” eli yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta alkaa nyt näkyä muun muassa lisääntyneenä koulutuksena.
  • Vaatimus yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ilmenee niinkin, että korkeakoulut velvoittavat tutkijansa kertomaan tutkimuksestaan aiempaa enemmän suurelle yleisölle. Yliopistojen tiedotusosastot seuraavat tutkijoiden näkymistä mediassa.
  • Tutkimustyön lisääntyvä epävarmuus saa tutkijat etsimään uravaihtoehtoja muun muassa viestinnän, tietokirjallisuuden tai journalismin puolelta.
  • Tutkimustyö sisältää koko ajan enemmän kirjoittamista: tutkimussuunnitelmien, rahoitushakemusten ja loppuraporttien tekoa. Esimerkiksi rahoitushakemuksessa tutkimuksesta pitää kirjoittaa niin, että muutkin kuin oman alan asiantuntijat kykenevät arvioimaan sitä.
  • Tunne siitä, että esimerkiksi poliitikkojen julkisuus olisi aiempaa henkilöityneempää, saa myös tutkijat pohtimaan suhdettaan julkisuuteen.
  • ”Julkkistutkijat” näyttävät esimerkkiä: muutkin uskaltautuvat julkisuuteen tai haluavat nimenomaan tuoda alastaan esiin puolia, joista julkkis ei ole puhunut.
  • Keskustelu lietsoo lisää keskustelua. Esimerkiksi tuore tietokirja Tieteen yleistajuistaminen vahvistaa kierrettä varmasti entisestään. Samoin saattaa tehdä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan juuri julkaisema Kansallinen tiedeviestinnän toimenpideohjelma.

Kuulisin mielelläni muidenkin arveluja syistä.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Mielestäni kaikki selitysehdotuksesi ovat uskottavia. Itse harrastan yleistajuistamista myös yksinkertaisesti vaihtelun vuoksi.

Uskoisin myös, että monesti halu suomenkieliseen yleistajuistamiseen on varsin käytännöllinen: vaikka tekisi tiedettä täysin englanniksi ja kansainväliselle yleisölle, kansallisen rahoituksen saaminen vaatii sitä, että osaa viestiä rahoittajille, sidosryhmille ja suurelle yleisölle yleistajuisemmin ja omalla äidinkielellä.

Annetaan vastaus ”apteekin hyllyltä”…kun ”rahvaan” kiinnostus kasvaa, myös poliittinen kiinnostus kasvaa, siitä seuravat paremmat tutkimusmäärärahojen suunnalla.

Voin luvata sen…koska olen se ”rahvas”…

Popularisoinnin on syytä lisääntyäkin. USA:ssa korkeakoulututkinnon suorittaneista yli puolet ei usko tieteen saavutuksiin. Tämä lienee seuraamusta siitä, että tieteilijät keskustelevat enimmäkseen keskenään, eivätkä tietenkään saa edes mainetta, saati rahoitusta kertomalla havainnoistaan muille.

Miten on ? Olisiko tässä yhteiskunnassa enää mitään saareketta, jossa välttyisi kaikelta yliällöltä itsensä markkinoinnilta ja brändäykseltä? Eipä taida enää löytyä?
Yliopistojen alkuperäisestä tarkoituksesta ollaan kyllä todella kaukana jos tämä on meininki. Niin ja itse tiede jää markkinakarusellissa toissijaiseksi. Ei mene hyvin jos tarkoituksena on jatkuvasti ohjautua ulkoapäin ja miettiä mikä myy mahdollisimman hyvin, kun että todella tekisi sitä mitä oikeasti haluaa.