Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Nyt kaikki masentuneet ulos ja lenkille!

Blogit Tarinoita tieteestä 18.1.2016 09:03
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Viime vuosina on alettu puhua liikunnan merkityksestä masennuksen hoidossa. Joidenkin tutkimusten mukaan liikunta auttaa masennukseen jopa huomattavan tehokkaasti, enemmän kuin lääkitys tai terapia. Syyt liikunnan tehoon ovat varmastikin sekä fysiologisia että psykologisia.

Erityisesti juuri lääkehoidon vaikuttavuutta kritisoidaan kovasti: monessa tutkimuksessa masennuslääkityksellä on vain lumelääkkeen teho. Myös sivuvaikutuksista puhutaan usein, ja moni ei niiden pelossa suostu edes kokeilemaan lääkitystä.

Silti on paljon niitä, joita lääkitys on auttanut tai joille lääkitys on antanut kaivatun sysäyksen terapiakäyntien jaksamiseen tai liikunnan harrastamiseen. Toistaiseksi Käypä hoito -suosituksiin on kirjattu, että parhaiten masennukseen tehoavat lääkitys ja laadukas terapia yhdessä. Myös sähkö- ja kirkasvalohoidosta sekä kallon läpi tapahtuvasta magneettistimulaatiosta on positiivisia tutkimustuloksia.

Masennuksen hoito on vaikeaa ja kallista. Jonot psykoterapioihin ovat pitkiä, eikä niitä kaikille edes tarjota. Aiempiin hoitotapoihin verrattuna liikunta kuulostaa suorastaan ihmeparannukselta. Ei tarvita kalliita terapioita tai lääkkeitä, joiden vaikutusmekanismi tunnetaan huonosti ja sivuvaikutukset ovat pahimmillaan elämänlaatua entisestään heikentäviä. Liikunta on ilmaista ja jokaisen kansalaisen saatavilla. Kunhan vain astuu ovesta ulos.

Liikunta masennuksen hoitokeinona on nyt lisätty myös Käypä hoito -suosituksiin. ”Terapiaa ei ole Suomessa riittänyt kaikille masentuneille, ja monia on hoidettu lähinnä lääkkeillä. Suosituksen esiin nostama kolmas hoitokeino (eli liikunta) on useimpien ulottuvilla eikä vaadi ammattilaisen apua. Suositus huomauttaa myös, että masennuksen oireet hälvenevät sitä enemmän mitä raskaampaa ja useammin toistuvaa liikunta on”, kertoi asiasta Helsingin Sanomat.

Hieno homma.

Nyt vain pitäisi muistaa, että vaikea masennus on usein invalidisoiva sairaus, eikä potilaalla ole voimia kammeta itseään edes kävelylle korttelin ympäri.

Liikunta on ilmaista tai ainakin halpaa, mutta masennusta sairastavien ohjaaminen liikkumisen pariin vaatii ammattilaisten apua siinä missä masentuneen ohjaaminen psykoterapiaankin. Tähän toivottavasti löydetään toimivia ratkaisuja.

Jos masennuspotilas ei jaksa harjata hampaitaan edes viikottain, ei hän oma-aloitteisesti lähde kävelylenkillekään – saati sitten ryhdy harrastamaan ”raskasta ja useasti toistuvaa” liikuntaa.

On hienoa, kun masennuksen hoidosta tulee uutta tietoa. Täytyy vain olla varovainen, etteivät uudet tutkimustulokset johda kaiken vastuun sälyttämiseen potilaiden harteille tai ammattilaishoidon alasajoon. Uudet hoitomuodot täytyy muuttaa nimenomaan ammattilaisten työkaluiksi.

”Ota itseäsi niskasta kiinni, masennushan paranee kun vain liikut enemmän” on tosi huono neuvo.


*

P.S. Kun itse puhun masennuksesta ja sen hoidosta, yritän keskittyä ensisijaisesti vaikeaan ja keskivaikeaan masennukseen. On turha sotkea keskusteluun vaikkapa läheisen kuolemasta johtuvaa surua. Kaikki alakulo ei ole masennusta eikä tietenkään kaipaa esimerkiksi lääkehoitoa. Se, määrätäänkö lääkitystä aina oikein perustein, on sitten eri keskustelu.