Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Nuoriso! Musiikkinne on tylsää.

Blogit Tarinoita tieteestä 27.7.2012 10:30
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Ennen kaikki oli paremmin. Musiikki oli monisävyistä, melodiat taidokkaampia ja sointukulku monipuolisempaa kuin nyt. Nykymusiikki on tylsää, ja kaikki kappaleet kuulostavat samalta. Sitä paitsi nuoriso kuuntelee sitä liian kovaa.

Vetoan tutkimustuloksiin. Espanjalaisen yliopiston tutkijat analysoivat pop-musiikin rakennetta vuosilta 1955 – 2010 ja esittivät yllä olevat johtopäätökset.

Analyysiin päätyi kaikkiaan lähes 500 000 kappaletta 45 000 artistilta. Aineistoa voi tutkailla avoimesta Million song dataset -tietokannasta.

Musiikin sointimaisema oli monipuolisimmillaan 1960-luvulla, mutta siitä lähtien se on tasaisesti yksinkertaistunut. Eri soittimet tuottavat erilaisia soinnin sävyjä, ja yksi syy sävyjen vähenemiselle on varmaankin käytettävien soittimien väheneminen sekä vaatimus tietynlaiselle soinnille.

Samoin musiikin rakenne on yksinkertaistunut. Vaikka nyt käytetään esimerkiksi samoja sointuja kuin ennen, tapa käyttää niitä on yksipuolistunut. Musiikista puuttuu halu tai uskallus kokeilla ja luoda uutta. Kappaleiden sointu- ja sävelkulut ovat yksinkertaisempia ja keskenään samankaltaisempia kuin ennen.

(Scientific Americanin bloginpitäjä John Matson tosin kiinnittää tässä kohdassa huomion siihen, että tietokanta sisältää enemmän tuoreita kuin vanhoja pop-kappaleita ja on mahdollista, että sinne on valikoitunut epäedustava otos 1950-1960-luvun musiikkia. Tietokantaan ovat päätyneet ne kappaleet, jotka on digitoitu, ja 2010-luvulla ihmiset pitävät tärkeinä 1950-luvun valikoimasta ehkä eri kappaleita kuin ihmiset tuolloin.)

Kolmas huomio tutkimuksessa oli, että musiikin äänitysvoimakkuus on kasvanut. Levyt siis tehdään kovaäänisemmiksi kuin aiemmin. Vaikka steroista tai kannettavasta soittimesta toki löytyy volumenappula, ilmiö ei tee musiikille hyvää. Osa äänimaisemasta katoaa. Ongelma on selitetty tässä videossa. Musiikin äänitysvoimakkuus kasvaa yhden desibelin kahdeksassa vuodessa.

Musiikillisen vaihtelun pieneneminen on osaksi varmasti suurta tilastollista harhaa. Se musiikki, jota myydään ja levitetään, on hyvin pieni osuus siitä musiikista, jota tehdään. Kokeellisuus elää ja voi hyvin. Tekniikan kehittyminen, elintason kohoaminen, globalisaatio ja internet antavat yhä suuremmalle osalle ihmisistä mahdollisuuden tehdä ja äänittää musiikkia. Toisaalta taiteessa ei ole automaattisesti ”hyvää” ja ”huonoa”. Monisävyinen musiikki ei ole lähtökohtaisesti sen parempaa kuin monotoninen – eivätkä tutkimuksen tekijät toki yritä niin väittääkään. Mielenkiintoinen tutkimus on silti. Itsellenikin läheisin musiikki on peräisin 1960 – 1970-luvuilta.

Tutkimus ”Measuring the Evolution of Contemporary Western Popular Music” ilmestyi eilen Scientific Reports -lehdessä.

Tässä musiikkia ajoilta, kun kaikki oli vielä hyvin, äänimaisema värikäs ja nuoriso kunnollista: