Nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin, paremmilla jaloilla

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Olen seurannut mielenkiinnolla eteläafrikkalaisen pikajuoksijan Oscar ”Blade Runner” Pistoriuksen uraa. Pistoriuksen molemmat jalat amputoitiin polven alapuolelta vajaan vuoden iässä synnynnäisen vamman vuoksi. Pistorius käyttää juostessaan hiilikuituisia proteeseja. Hänen tavoitteenaan on pitkään ollut olympialaisissa juokseminen, ei siis vain paralympialaisissa. Tänä vuonna unelma toteutui.

Pistoriuksen proteeseja on tutkittu vuosien varrella useaankin otteeseen. Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF esti Pistoriuksen osallistumisen edellisiin olympialaisiin. Liiton mukaan proteeseista on selvää etua juostessa: ne mahdollistavat normaalia pidemmän askelen ja niiden ilmanvastus on pienempi kuin normaalin jalan. Kansainvälinen vetoomustuomioistuin purki IAAF:n päätöksen, mutta Pistorius ei lopulta ennättänyt alittaa vaadittavaa tulosrajaa.

Lontoon olympialaisissa ”Blade Runner” pääsi 400 metrin juoksussa välieriin saakka sekä oli mukana maansa pitkän viestin joukkueessa.

On lopulta jäänyt hieman epäselväksi, kuinka paljon Pistorius hyötyy proteeseistaan ja onko hänellä jonkinlaista etua niistä verrattuna normaalijalkaiseen juoksijaan. Voi olla, että hyöty on mittavakin: vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan hyöty 400 metrin matkalla on jopa 10 sekuntia.

IAAF on pyrkinyt rajoittamaan Pistoriuksen kilpailemista hieman kummallisilla keinoilla. Esimerkiksi viimeisimmissä yleisurheilun MM-kisoissa Pistorius ei saanut juosta viestistä kuin avausosuuden, koska liitto ilmoitti pelkäävänsä proteesien aiheuttavan ”vaaratilainteita vaihdoissa”. Kuulostaa hieman keinotekoiselta pelolta.

Onko Oscar Pistoriuksen jaloilla vaikutusta yleisurheilun tulevaisuuteen? Entä jos proteeseilla todella juoksee nopeammin kuin tavallisilla jaloilla?

Voisihan kuvitella, että oudoin skenaario olisi tällainen: Jo kymmenen vuoden kuluttua osa sprinttereistä on leikkauttanut jalkansa pois ja juoksee proteeseilla. Ensimmäiset vapaaehtoiset amputaatiot naamioidaan ehkä onnettomuuksiksi: jalat jäivät traktorin/mankelin/lihamyllyn/Leninin patsaan alle/sisään/väliin. Muutaman vuoden kuluttua jalkojen poistoa ei enää tarvitse naamioida, sitten tarpeeksi monella jo on sellaiset.

Tällaiseen viittaa jopa Helsingin Sanomien pääkirjoitus puolentoista viikon takaa: ”Jos il­man poh­je­lui­ta syn­ty­neel­le ja al­le vuo­den ikäi­se­nä am­pu­toi­dul­le sal­li­taan kim­moi­sat pro­tee­sit, mil­lai­sia kei­no­ja ko­kei­le­vat seu­raa­vak­si ää­rim­mäi­sen voi­ton­näl­käi­set kil­pai­li­jat? Edes­sä voi ol­la vä­li­ne­do­ping.”

Samantyyppisiä pohdintoja esittää New Scientistiin kirjoittanut tulevaisuudentutkija Anders Sandberg.

Pistorius hämmentää rajoja ”kelvon” ja ”kelvottoman” tai ”ehjän” ja ”vammautuneen” ihmiskehon välillä. Kilpaurheiluun parhaiten sopiva keho ei pian enää olekaan sellainen, johon olemme tottuneet. Ihmisen kehittämissä kilpailuissa pärjää ehkä parhaiten ihmisen parantelemalla keholla.

Pistorius