Nokkela nykyihminen vs. neandertalilaisen katse

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Löytyyköhän koskaan yksimielisyyttä siitä, miksi neandertalinihminen hävisi?

Jo pelkkään kysymykseen pitää liittää monta varausta. Hävisikö neandertalilainen vai voiko sen ajatella sulautuneen osaksi nykyihmistä? Entä mitä yksimielisyys olisi? Pitääkö löytyä vain yksi lopullinen syy lajin häviämiselle vai voiko yksimielisyys koskea monen syyn yhteisvaikutusta?

Yle uutisoi jokin aika sitten englantilaisten tutkijoiden väitteen, jonka mukaan neandertalilaisen erityisen hyvä näkökyky olisi ollut syynä sen katoamiseen.

Ensikuulemalta väite tuntuu oudolta – evoluutiolla ei ole tapana liioitella yksittäisiä fyysisiä ominaisuuksia niin äärimmäisiksi, että niistä olisi kokonaisuuden kannalta enemmän haittaa kuin hyötyä.

Tarkemmin tutkisteltuna tutkijoiden väitteestä alkaa löytyä järkeä.

Pääkallojen yksityiskohdista voi nähdä, että neandertalilaisella oli suuremmat silmät kuin anatomisesti modernilla ihmisellä eli Homo sapiensilla. Samoin neandertalilaisen aivoista suurempi osa oli varattu näköaistimusten käsittelyyn. Yhteen ominaisuuteen panostaminen on aina muista pois.

Syynä eroihin oli ympäristö: Neandertalilainen kehittyi edeltäjästään heidelberginihmisestä Euroopassa ja sopeutui siis nimenomaan Euroopan oloihin eli pitkiin öihin ja lyhyisiin, valottomiin päiviin.

Homo sapiens taas kehittyi Afrikassa ja sen näkökyvyn ei tarvinnut sopeutua uuden manteren hankaliin oloihin. Evoluutiolla oli ollut tilaisuus painottaa aivojen kehityksessä muunlaisia ominaisuuksia kuin näkökykyä.

Sapiensin voimavarat ovatkin muualla. Me kykenemme toimimaan suurissa ryhmissä ja solmimaan ison määrän sosiaalisia suhteita. Lajimme sopeutuu nopeasti uusiin olosuhteisiin ja keksii ratkaisuja ennen kuin ongelmaa on edes syntynyt.

Saavuttuaan lopulta Eurooppaan nykyihminen joutui jakamaan elinympäristönsä neandertalilaisen kanssa. Viimeisen jääkauden loppupuoli oli karua. Isot saaliseläimet kuolivat sukupuuttoon laji lajilta. Resursseja oli vähän.

Nykyihmisen on esimerkiksi arveltu ommelleen itselleen vaatteita ja siten selvinneen vuotiin kääriytynyttä sukulaislajiaan toimintakykyisempänä kylmissä oloissa.

Samoin suuria yhteisöjä ja ruokavalion joustavuutta on esitetty syyksi sapiensin pärjäämiselle.

Näkökykyä tärkeämpää oli siis kyky innovoida, oppia muilta ja tehdä yhteistyötä. Niihin nykyihminen kykeni, koska aivojemme kapasiteettia ei ollut tuhlattu erinomaiseen näkökykyyn.

No, spekulaatiota tuokin. Todellisia syy-seurauslinjoja on vaikea tavoittaa aikojen takaa.

Jos minulla olisi suuremmat silmät, en ehkä edes pohtisi asiaa.