Nimetön tutkija ei ole eettinen tutkija
Osallistuin perjantaina Tieteiden päivien Joensuun ohjelmaan olemalla mukana tutkijoiden ja toimittajien sananvapautta käsitelleessä paneelikeskustelussa. Sivusimme siinä muun muassa Turun puukotusten uutisointia sekä itsesensuuria. Tällainen ajatuskulku kehittyi keskustelun tiimellyksessä:
Sananvapaudessa on se hankala puoli, että yhden sananvapaus on helposti pois toisen sananvapaudesta. Näinhän sen ei pitäisi olla: teoriassa sananvapaus on loputon luonnonvara.
Silti käytännössä maailma on täynnä asetelmia, joissa ihminen käyttää omaa sananvapauttaan toisten sananvapauden kaventamiseen. Bloggari ei viitsi enää kirjoittaa tietystä aiheesta, koska siitä kirjoittaminen täyttää kommenttikentän henkilöön menevillä kommenteilla tai tuo sähköpostiin uhkauksia ja solvauksia. Miksi altistaa itsensä moiselle vihamyrskylle, ajattelee bloggari ja pysyttelee aiheissa, jotka eivät kiihdytä ketään. Tieteentekijät eivät viitsi lähteä kommentoimaan vaikeita aiheita mediaan, koska palautevyöry tulee olemaan niin kiivas. Toimittaja välttelee aiheita, jotka edellisellä kerrassa aiheuttivat uhkaavia puhelinsoittoja ja valituksia esimiehelle.
Siksi sananvapautta rajoitettakoon nimenomaan sellaisen henkilön kohdalla, joka käyttää vapauttaan muiden hiljentämiseen. Vain siten sananvapaus pysyy mahdollisimman laajana.
On varmasti myös olemassa liiallista itsesensuuria, arkuutta sanoa tärkeiksi kokemiaan asioita kritiikin pelossa. Mutta kuka voi sanoa, missä menee turhan itsesensuurin ja terveen itsesuojelun raja? Olemme ihmisiä, joiden pitäisi jaksaa myös hoitaa lapsemme ja kotimme, käydä töissä ja säilyttää mahdollisuus vielä seuraavaankin työpaikkaan, nukkua yömme ja säilyttää itsetuntomme. Osaa kestää painostusta enemmän ja osa vähemmän, mutta lähtökohtamme ovatkin aina erilaiset.