Netissä syntyy onnellisempia pareja kuin baarissa, tai sitten ei

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vaikka tiede pyrkii yksiselitteisiin tuloksiin, vain harvoin mikään tutkimustulos on sellainen. Syynä ovat ihmiset: ihminen tulkitsee ja valitsee, eri ihmiset eri tavoin.

Helsingin Sanomien nettisivuilla törmäsin uutiseen parisuhteiden alkamistavan vaikutuksesta niiden laatuun. ”Onnellinen avioliitto alkaa todennäköisemmin internetissä kuin baarissa. Tuoreessa tutkimuksessa tapaaminen internetin kautta johti onnellisempiin ja pidempiin liittoihin kuin tapaaminen kasvokkain”, kuuluu Hesarin uutisen ydin.

Sama uutinen hypähti silmilleni englanninkielisellä Science News -sivustolla, mutta varsin eri tavoin kerrottuna. ”Relationship satisfaction for Internet daters is similar to that of people who find potential partners in more traditional ways”, kuului tutkimuksen yhteenveto siellä.

Science News -sivuston mukaan netissä tavanneet pariskunnat ovat siis yhtä tyytyväisiä parisuhteeseensa kuin vaikkapa baarissa tavanneet, ja molemmissa ryhmissä myös erottiin yhtä paljon.

Keneen luottaa? HS:n ja Science Newsin tulkinnat kuulostavat lähes vastakkaisilta.

Alkuperäisen tutkimuksen on julkaissut PNAS-tiedelehti. Suuntaan siis sinne.

Tutkimuksessa oli mukana yli 19 000 ihmistä. Tuloksista näkyi, että kolmannes Yhdysvalloissa alkaneista, avioliittoon johtaneista parisuhteista alkaa netin kautta. Osallistujat arvioivat itse tyytyväisyytensä parisuhteeseensa, ja lisäksi vertailtiin esimerkiksi parisuhteen kestoa.

Tutkimus käsitteli pariskuntia, jotka olivat menneet naimisiin vuosina 2005-2012. Kovin pitkäikäisiä liittoja mukaan ei siis mahtunut, ja asetelma rajasi suureksi osaksi ulos samaa sukupuolta olevien ihmisten liitot.

Suhteiden alkamispaikkoja internetissä olivat muun muassa sähköposti, keskusteluryhmät, sosiaalinen media (mm. Facebook ja MySpace), chattihuoneet, blogit, monenpelattavat verkkopelit (kuten World of Warcraft), virtuaalimaailmat ja varsinaiset deittisivustot. Verkon ulkopuolella parisuhteet syntyivät esimerkiksi ystävien tai perheen kautta, baareissa, koulussa ja töissä.

Ja kas: tuloksissa tosiaan näkyy, että verkon kautta tavanneet parit ovat ”off-line-maailmassa” tavanneita tyytyväisempiä suhteeseen ja heidän suhteensa kestävät pidempään. Erot ovat pieniä, mutta tilastollisesti merkitseviä.

Tässä uutisoinnissa siis kotimainen Hesarimme ja Jani Kaaro voittivat tarkkuudessaan yhden kansainvälisen areenan.

Kaaron jutussa jäin kuitenkin ihmettelemään sitä, mistä hän on löytänyt juttuun seuraavan väitteen: ”Kaikista lyhytikäisimpiä ja onnettomimpia olivat suhteet, jotka alkoivat baareissa tai virtuaalimaailmoissa, joissa ihmiset tutustuvat toisiinsa avatarien eli henkilökohtaisten käyttäjäkuvakkeiden kautta”.

Minun nähdäkseni virtuaalimaailmoissa (esim. Second Life) tavanneet pariskunnat olivat tutkimuksessa suhteeseensa yhtä tyytyväisiä kuin muutkin netissä tavanneet ja tyytyväisempiä kuin vaikkapa baarissa tavanneet. Heitä oli toki vähän, vain noin kaksi prosenttia kaikista verkossa tavanneista.

Mutta tutkimustulosten tulkintoja on yhtä monta kuin tulkitsijaa.