Muinaiset roomalaiset ja eläinrakkaus
Tiede-lehden viime vuoden puolella ilmestyneessä jutussa toimittaja Mika Remes kirjoitti eläinten kaltoinkohtelusta ja syytti nykyajan ihmisiä kalseasta suhtautumisesta eläimiin. “Eläinrakkaus loppui nykyaikaan”, kerrotaan jo jutun otsikossa.
Tuotantoeläinten julmasta kohtelusta puhutaankin jonkin verran. Ei tietenkään tarpeeksi. Viime päivinä otsikkoihin on päässyt myös raviohjastaja, joka hakkasi hevosta kettingillä. Lisäksi esimerkiksi koirankoulutus on kärsinyt pitkään aivan liian väkivaltaisista metodeista.
Tiede-lehden artikkelissa eläinten väkivaltainen kohtelu pannaan nimenomaan teollistuneen yhteiskunnan helmasynniksi. Aikaisemmat ihmissukupolvet esitetään eläinrakkaina ja eläimiä kunnioittavina: ”1800-luvulle asti eläimet olivat maatalousvaltaisten yhteiskuntien tuki ja turva. Hyötyeläimet tarjosivat ruokaa, vaatteita, raaka-aineita ja lihasvoimaa. Niistä oli myös monenlaista apua, turvaa, lohtua ja seuraa. Eläimiä kunnioitettiin ja arvostettiin”, jutussa kerrotaan ja siteerataan historioitsija ja tietokirjailija Hannele Klemettilän ajatuksia.
Roomalaisetkin olivat jutun mukaan eläimille lempeitä: “Antiikin kulttuureissa ihmisen ja kotieläinten suhde oli kehittynyt elintärkeäksi. Ihminen alkoi myös pohtia syvällisesti, miten eläimiä tuli kohdella. Roomalainen filosofi Seneca korosti tutkielmassaan De Clementia, että lempeyden suuri hyve piti ulottaa myös eläimiin. Hevosia tai metsästyskoiria ei saanut kouluttaa piiskalla ja pelolla vaan lempeydellä. Uhkailu tekee eläimen araksi ja hävittää sen luontaisen innon, Seneca muistutti.”
Oliko asia todella näin? Kohtelivatko sotataidoistaan tunnetut muinaiset roomalaiset koiriaan lempeällä kädellä?
Kirjoittaessani muutaman vuoden takaista koira-aiheista tietokirjaani luin paljon antiikin roomalaisten koirista. Niistä on saatu tietoa yllättävistäkin lähteistä. Esimerkiksi koirien koollisesta vaihtelusta on kerätty tietoa kattotiilistä: kun savesta valettuja tiiliä kuivattiin auringossa, koirat kävelivät niiden päällä ja tassujen jäljet painuivat kovettuvaan saveen.
Rooman valtakunnan aikaan eurooppalaiset koirat olivat hyvin vaihtelevan kokoisia – myös sylikoirat olivat ilmestyneet maailmaan. Isoimmat koirat olivat sutta suurempia. Sylittelyn lisäksi koiria käytettiin metsästykseen, sotimiseen ja vartiointiin. Rooman valtakunnan alueella koiria ei enää syöty, vaikka samoilla alueilla niin oli aiemmin tehty.
Roomalaisten koirista löytyy kuitenkin jälkiä siitä, että ihmiset ovat pahoinpidelleet koiriaan.
Esimerkiksi Brittein saarilla roomalaisvaruskunnan kaivauksilta löytyneistä muinaisista koiravainajista jopa neljäsosalla on parantuneita luunmurtumia kallossaan. Koiria voisi olettaa pahoinpidellyn esimerkiksi siksi, että ne olisivat aggressiivisia ja siten muka parempia vahtikoiria, mutta toisaalta murtumia löytyy niin pieniltä kuin isoilta koirilta.
Eläinten hakkaaminen ei ole vain nykyajan ongelma. Koiria on eri kulttuureissa myös syöty, uhrattu ja muuten kohdeltu väkivalloin.
Nykyinen teollistunut tehoyhteiskunta on toki luonut eläinten kaltoinkohtelulle ennennäkemättömät puitteet ja johtanut siihen, että aina vain suurempi määrä eläimiä joutuu julmuuden kohteeksi.
Mutta ihminen sinänsä on vain yhtä julma kuin ennenkin. Siinä asiat eivät olleet ennen paremmin.