Muinaiset roomalaiset ja eläinrakkaus

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tiede-lehden viime vuoden puolella ilmestyneessä jutussa toimittaja Mika Remes kirjoitti eläinten kaltoinkohtelusta ja syytti nykyajan ihmisiä kalseasta suhtautumisesta eläimiin. “Eläinrakkaus loppui nykyaikaan”, kerrotaan jo jutun otsikossa.

Tuotantoeläinten julmasta kohtelusta puhutaankin jonkin verran. Ei tietenkään tarpeeksi. Viime päivinä otsikkoihin on päässyt myös raviohjastaja, joka hakkasi hevosta kettingillä. Lisäksi esimerkiksi koirankoulutus on kärsinyt pitkään aivan liian väkivaltaisista metodeista.

Tiede-lehden artikkelissa eläinten väkivaltainen kohtelu pannaan nimenomaan teollistuneen yhteiskunnan helmasynniksi. Aikaisemmat ihmissukupolvet esitetään eläinrakkaina ja eläimiä kunnioittavina: ”1800-luvulle asti eläimet olivat maatalousvaltaisten yhteiskuntien tuki ja turva. Hyötyeläimet tarjosivat ruokaa, vaatteita, raaka-aineita ja lihasvoimaa. Niistä oli myös monenlaista apua, turvaa, lohtua ja seuraa. Eläimiä kunnioitettiin ja arvostettiin”, jutussa kerrotaan ja siteerataan historioitsija ja tietokirjailija Hannele Klemettilän ajatuksia.

Roomalaisetkin olivat jutun mukaan eläimille lempeitä: “Antiikin kulttuureissa ihmisen ja kotieläinten suhde oli kehittynyt elintärkeäksi. Ihminen alkoi myös pohtia syvällisesti, miten eläimiä tuli kohdella. Roomalainen filosofi Seneca korosti tutkielmassaan De Clementia, että lempeyden suuri hyve piti ulottaa myös eläimiin. Hevosia tai metsästyskoiria ei saanut kouluttaa piiskalla ja pelolla vaan lempeydellä. Uhkailu tekee eläimen araksi ja hävittää sen luontaisen innon, Seneca muistutti.”

Oliko asia todella näin? Kohtelivatko sotataidoistaan tunnetut muinaiset roomalaiset koiriaan lempeällä kädellä?