Miten yksisarvisista pitäisi kirjoittaa?

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

YleX:n nettisivuilla julkaistu uutinen “yksisarvishoidosta” herätti eilen kiihkeää keskustelua. Jutussa kerrotaan, että ”yksisarvinen on ylösnoussut hevonen. Se on valoa ja energiaa, joka ottaa yksisarvisen muodon, jotta sen voisi tunnistaa”.

Jutussa pääsee ennen kaikkea ääneen hoitoa  ja koulutusta tarjoava ”yksisarvisopettaja”. Artikkelissa ei ole lainkaan kriittisiä sävyjä esimerkiksi yksisarvisten olemassaoloa, koulutuksen laatua ja hintaa, hoidon tehoa tai ylipäätään ilmiötä kohtaan.

YleX:n artikkelista on varmastikin sanottu jo kaikki tarpeellinen, mutta ajattelin kirjoittaa ylös muutaman seikan, jotka ovat usein häirinneet uskomushoidoista tai ”vaihtoehtoisista terveysnäkemyksistä” kertovissa jutuissa.

Yhden ihmisen poikkeavaa vakaumusta tarjotaan parannuskeinoksi muille.

Jollekin kokemus yksisarvisista, oli se sitten konkreettiseksi tai pelkästään metaforiseksi tulkittu, voi olla elämässä tärkeä. Oman näkemyksen yleistäminen kaikkia hyödyttäväksi opinkappaleeksi on kuitenkin jo eri asia. Minusta saattaa olla hyvinkin mielenkiintoista lukea ihmisestä, joka kokee nähneensä yksisarvisia ja saaneensa siitä voimaa. En kuitenkaan pidä järkevänä, että yksisarvisajattelua pyritään tyrkyttämään elämän eväiksi kaikille. Samoin luen ihan mielelläni ihmisestä, joka kokee rukoilun itselleen tärkeäksi. Sen sijaan sisäiset palosireenini käynnistyvät, kun rukoilua tarjotaan vaikkapa hoitokeinoksi sairauksiin.