Miten yksisarvisista pitäisi kirjoittaa?
YleX:n nettisivuilla julkaistu uutinen “yksisarvishoidosta” herätti eilen kiihkeää keskustelua. Jutussa kerrotaan, että ”yksisarvinen on ylösnoussut hevonen. Se on valoa ja energiaa, joka ottaa yksisarvisen muodon, jotta sen voisi tunnistaa”.
Jutussa pääsee ennen kaikkea ääneen hoitoa ja koulutusta tarjoava ”yksisarvisopettaja”. Artikkelissa ei ole lainkaan kriittisiä sävyjä esimerkiksi yksisarvisten olemassaoloa, koulutuksen laatua ja hintaa, hoidon tehoa tai ylipäätään ilmiötä kohtaan.
YleX:n artikkelista on varmastikin sanottu jo kaikki tarpeellinen, mutta ajattelin kirjoittaa ylös muutaman seikan, jotka ovat usein häirinneet uskomushoidoista tai ”vaihtoehtoisista terveysnäkemyksistä” kertovissa jutuissa.
Yhden ihmisen poikkeavaa vakaumusta tarjotaan parannuskeinoksi muille.
Jollekin kokemus yksisarvisista, oli se sitten konkreettiseksi tai pelkästään metaforiseksi tulkittu, voi olla elämässä tärkeä. Oman näkemyksen yleistäminen kaikkia hyödyttäväksi opinkappaleeksi on kuitenkin jo eri asia. Minusta saattaa olla hyvinkin mielenkiintoista lukea ihmisestä, joka kokee nähneensä yksisarvisia ja saaneensa siitä voimaa. En kuitenkaan pidä järkevänä, että yksisarvisajattelua pyritään tyrkyttämään elämän eväiksi kaikille. Samoin luen ihan mielelläni ihmisestä, joka kokee rukoilun itselleen tärkeäksi. Sen sijaan sisäiset palosireenini käynnistyvät, kun rukoilua tarjotaan vaikkapa hoitokeinoksi sairauksiin.
Toimittajan täytyy osata huomata, milloin juttu muuttuu ilmiön esittelyn sijaan parannuskeinon puffaukseksi.
Kaupallista hyötymistä ei tunnisteta.
Nimenomaan uskomushoitojen julkisuuden taustalla on monesti pyrkimys mainostaa omaa bisnestä. Alalla toimivat firmat ovat pieniä, usein yhden hengen toiminimiä ja yrityksiä. Lehtijuttuun hastatellulla x-terapian asiantuntijalla on säännönmukaisesti myös oma x-terapiaa tarjoava yritys (ehkä Suomen ainoa), ja haastatellun henkilökohtainen näkyvyys asiassa tuo suoraa hyötyä myös firmalle.
Sinänsähän lähes kaikki haastateltavat edustavat jotain tahoa, joka saattaa hyötyä julkisuudesta. Ongelmaksi asia muuttuu, kun journalistinen tuotos on kokonaisuudessaan mainosmainen. Siitä myös JSN rankaisee.
Mainosmaisuutta lisää esimerkiksi se, että jutussa on esillä vain yksi kyseenalaistamaton lähde tai palveluntarjoaja sekä linkkejä sen sivuille ja hintatietoihin.
On oikein lukijaa kohtaan, että kaupalliset kytkökset mainitaan, mutta niiden mainitsemisen tavasta täytyy olla tarkka.
Ilmiöitä ei analysoida.
Olisi antoisaa pohtia, miksi ihmiset ajautuvat yksisarvishoitajien huomaan tai miksi homeopaatin vastaanotolle on joidenkin mielestä helpompi hakeutua kuin terveyskeskuslääkärille.
Suomessakin on ollut jonkin verran puhetta siitä, pitäisikö uskomushoitojen edustajia päästää ollenkaan ääneen silloin, kun on kyse vaikkapa lääketieteellisistä hoidoista. Minun mielipiteeni on, että heitä ei tarvitse päästää medioihin kritisoimaan rokotuksia tai kilpirauhashoitoja. Heillä ei ole merkittävää asiantuntemusta niistä.
Moneen laajempaan ilmiöön heillä voisi kuitenkin olla paljonkin hedelmällistä sanottavaa: Mikä ihmisiä pelottaa lääkärin vastaanotolla? Miksi terveyskeskuslääkärin vastaanotto tuntuu liukuhihnamaiselta ja ulkokohtaiselta, mutta vyöhyketerapeutilla viihdytään? Miksi ihmiset kokevat, ettei lääketiede osaa auttaa heitä?
Valitettavasti tämäntyyppistä keskustelua näkyy mediassa aika vähän. Mieluummin laitetaan rokoteasiantuntija ja homeopaatti kiistelemään siitä, sairastuiko yksittäinen vauva rokotteesta vai ei. (Kysymys, johon kumpikaan heistä ei sitä paitsi pysty vastaamaan.)
*
P.S. Tätä kirjoittaessani huomasin, että Pressiklubin toimittaja Janne Zareff oli kirjoittanut kovin samantapaisista asioista Facebookiin. Lukekaapa siis myös Jannen ajatukset!