Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Missä vika, kun susia ei saisi tutkia?

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 2.3.2013 12:54

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, kuinka susiin vihamielisesti suhtautuvat tahot levittävät vääristeltyä tietoa kuin dosentti Bäckman ikään. Arvelin syyksi jonkinlaista halua herättää hämmennystä ja estää tosiasioihin pohjautuvaa keskustelua.

Suomen susikannan koko on painunut varsin pieneksi salametsästyksen takia, ja salametsästystä perustellaan suden vaarallisuudella.

Karhuun ei tunnu suuntautuvan samanlaista vihamielisyyttä, vaikka karhut ovat selvästi sutta vaarallisempia ihmiselle ja niiden kanta on myös susikantaa suurempi. Jostain syystä nimenomaan sutta on helppo vihata.

Kuinka susiin kohdistuvaa pelkoa voisi vähentää? Noin yleensä ottaen ennakkoluuloja ja pelokkuutta pyritään lieventämään tiedon määrän lisäämisellä.

Tiedon voisi olettaa toimivan myös tässä tapauksessa. Esimerkiksi Riista- ja kalataloudentutkimuslaitoksen sivuilta löytyy tutkimus pannoitetun susinartun liikkumisesta. Olen tämän tutkimuksen aiemminkin maininnut, ja siitä ilmenee, että laumassa liikkuva narttu vältteli ihmisasutusta. ”Paikannuksia oli 1153 ja niistä seitsemän sijaitsi alle 100 m:n päässä asuinrakennuksesta ja kolme 100 m:n päässä kesämökistä.”

Tällaisen tiedon luulisi olevan kultaakin kalliimpaa, kun puheenaiheena on suden vaarallisuus sekä mahdollinen tunkeutuminen ihmisten pihapiireihin.

Vaan mitä tekevät suden vaarallisuutta kuuluttavat tahot? Olisi luultavaa, että ne haluaisivat mielihyvin auttaa keräämään tutkimustietoa siitä, kuinka lähelle ihmisiä sudet nykyään uskaltautuvat.

Väärä luulo. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa ei anneta tutkijoiden edes pannoittaa susia.

Mikä asiassa mättää? Jos ”susikriitikoiden” mielestä ongelmana on, että valtiovalta ja luonnonsuojelijat eivät usko, kuinka lähelle asutusta sudet tuppautuvat, luulisi heidän ensimmäisenä haluavan todistaa väitteensä paikkatiedoilla susien liikkeistä.

Tieto jää saamatta, keskustelu jatkuu ilman sitä.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Kahden edellisen kommentin perusteella tilanne vaikuttaa sivullisestakin hyvin turhauttavalta. Susia ja koiria siellä ja täällä… mitä missäkin, edes siitä ei päästä yhteisymmärrykseen. Ainakaan ei sovi myöntää mitään.

Totta kai tutkimus haittaa näitä puppugeneraattoreita.

Pantasusien paikoitustiedoilla on voitu osoittaa, että metsästäjien arvioivan jälkien perusteella susimäärän moninkertaisesti liian suureksi. Kahdessa tapauksessa metsästäjät ovat arvioineet jälkien perusteella alueella olevan 15-16 sutta. Pannoista saadut paikannustiedot osoittivat kuitenkin kakkien metsästäjien löytämien jälkien kuuluvat molemmissa tapauksissa kahdelle yksilölle.

Kuka haluaisi tutkimusta, joka osoittaa oman asiantuntemuksen ja osaamisen olemattomaksi?

Arv. Rouva T. R!

Esitätte kirjoituksessanne useita kysymyksiä. Rohkenen eppäellä, että ainakaan tältä foorumilta ei niihin kunnon vastauksia löydy. Jos olette kysymystenne kanssa tosissanne suositan, että muutatte vaikka vain vuodeksi asumaan johonkin kylään, jossa lapsia kuskataan ’kansa’kouluun autolla. Noin vain ninku susivarmuuden vuoksi. Jutellaan sitt lisää.

Asiaa voi ajatella historiallisen analogian kautta: sudet ovat Suomi, metsästäjät ovat Neuvostoliitto ja nämä koiranjälkiuutiset ovat Mainilan laukaukset.

Arvoisa Aprikoitselija, tervetuloa tänne stadiin, missä lapset kuskataan autolla kouluun, etteivät jää toisten autoilijoiden alle (näitä tapauksia on uutisoitu muutama viime vuosilta, eivätkä kaikki varmasti ole päässeet lehtiin, epäilen autoilija-oikeiston salaliittoa).

Riskejä on maailmassa monenlaisia, ja useimpia niistä voi välttää käyttämättä ampuma-asetta.

Eevap on aivan oikeassa. Lasten koulukyyteihin käytetyt eurot olisi paljon järkevämpää käyttää lasten vanhemmille suunnattuun terapiaan.
Kaikkien olo paranisi, kuin vanhemmilta turhat pelot haihtuisivat ja lasten riski jäädä koulukyydin alle pienenisi.

Pedoista kärsivien on syytä etsiä erilaisia toimia – lakien ja sääntöjen puitteissa – ja toteuttaa niitä tehokkaasti petohaittojen vähentämiseksi. On hyväksyttävä se tosiasia, että petoja ei voi paljonkaan tuhota, nyttemmin ehkä entistäkin vähemmän. Kiukuttelu on energian tuhlaamista.

Onko esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuudessa tarkastelu näitä kotieläinten ja ihmistenkin suojelukeinoja? Tässähän niitä: http://www.petohanke.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/suomussalmi/embeds/petohanke/15834_Petovahinkojen_ennaltaehkaisyopas_alkutuotantotilallisille.pdf

Välitöntä kotipiiriä ulommaksi pelotustoiminta voidaan ulottaa nimenomaisilla pelotusjahdeilla. Siinähän olisi metsästäjille harrastusta, jota en usko kenenkään kehtaavan paheksua, jos pelotuskeinot pysyvät tietyissä rajoissa. Viranomaisilta on edellytettävä osallistumista tällaiseen toimintaan em. oppaan sivuilla 12-13 esitetyllä tavalla, jolloin voidaan käyttää tehokkaimpia keinoja.

Lisää selvityksiä;
Miten oli se koiran taluttajan tapaus, kun susi hyökkäsi koiran kimppuun.
Miten oli sen ratsastan tapaus, kun hevonen pillastui suden vuoksi.

Emme voi enää taluttaa koiria metsätiellä, emme voi enää ratsastaa metsäteillä.

Emme voi myöskää harjoittaa sellaisia elinkeinoja joissa asiakkaille myydään ratsastusta.

Muutin 20 vuotta sitten maaseudulle, en erämaahan

hra K:lla sattui hauska typo.
Kommentin ensimmäinen sana pitää tietysti olla ”Peloista”. :)

Pekka Raukolle:

Mieleen kyllä tuli muoto ”Petoja pelkäävien…”, mutta käsitin sen kannanotoksi, että tässä olisi kysymys pelkästään aiheettomista peloista. Niin yksipuoliseksi en tahdo tässä ruveta. Tarvittaisiin avarampaa ajattelua molemmin puolin.
Kärsiminen sisältää myös aiheelliset ja aiheettomat pelot, sen lisäksi, että enemmän tai vähemmän rakkaita kotieläimiä ja lemmikkejä – joita kyllä pitäisi ymmärtää suojella paremmin – häviää ja raadellaan. Kärsimys on subjektiivinen tila.

No ei kai kukaan niin pöjä ole että haluais susille pantoja. Sittenhän jäisi salakaadoista kiinni.

Minkä takia maaseuduilla pidetään niin ihmeellisenä asiana lasten autokyytiä kouluun, ja miksi se muuten pitää kunnan järjestää? Susipelollla on tietysti helppo ratsastaa. Siellähän on joka taloudessa kaksi autoa, ja luulisi olevan helppo viedä lapset itsekin kouluun. Täällä kaupungissa se alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Hra K arvelee, että Raevaara kyllä tuntisi perusteita, joita on esitetty susien pannoitusta vastaan. Olen itse seurannut susikeskustelua, mutta en ole nähnyt perusteluja vastustukselle. Taajamasusi-yhdistyksen tiedotteesta löysin seuraavaa: ”Pannoituksesta ei ole susialueiden asukkaille mitään hyötyä. Pannasta saatava tieto on aina liian vanhaa eikä sitä hyödynnetä vahinkojen ennaltaehkäisyyn.”

En kutsuisi ainakaan näitä perusteiksi vastustaa pannoitusta. Vaikka pitäisi paikkansa, ettei pannoitus erityisesti hyödytä susialueen asukkaita, ei siitä heille haittaakaan ole. Päinvastoin, pannoitusta varten kiinniotetut sudet karttavat ikävän kokemuksensa jälkeen ihmistä ja hänen hajuaan taatusti varmemmin kuin pannoittamattomat. Toki varmasti löytyy myös niitä ihmisiä, jotka mieluusti tarkkailisivat susia omalta kotipihaltaan. En voi kuvitella muuta ihmisryhmää, jolla olisi syytä vastustaa pannoitusta.

Jos lähtökohdaksi otetaan, että pannoitusta saa tehdä vain ns. ongelmasusien – ihmistä pelkäämättömien ja säännöllisesti kotieläinten kimppuun käyvien eläinten – tunnistamiseksi ja karsimiseksi populaatiosta, silloin tietysti yleisissä tutkimustarkoituksissa tehty pannoitus voi närästää. Kaikki kuitenkin ovat varmasti sitä mieltä, että lisää tietoa susien käyttäytymisestä ja liikkumisesta tarvitaan myös susivahinkojen ehkäisemiseksi.

Tutkijoiden ja paikallisten metsästäjien/luonnontuntijoiden yhteistyö on paras keino tuon tiedon hankkimiseen puolueettomasti ja luotettavasti. Vai onko jollain esittää puolueettomampi asiantuntijataho, joka tuota tietoa tuottaa esim. susien määrästä ja liikkumisesta? On vaikea nähdä tutkimuksen vastustamiselle muuta syytä kuin pelon, että sudet eivät osoittaudukaan niin pelottomiksi ja verenhimoisiksi kuin kansalle on systemaattisesti uskoteltu…

Riitta Salmelle:

En tiedä todellisia syitä susien pannoituksen vastustamiselle, mutta mm. tällaisia näkökohtia verkosta löytyy:

http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194798766757/artikkeli/ts+maanomistajat+estivat+susien+pannoitukset+koyliossa.html

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/koirasuden-pannoitus-maksaa-26-000-euroa-1.15301

http://www.kotiseutuplus.fi/index.php/310-susia-pannoitetaan-helikopterista-myos-kuhmossa-tana-talvena

http://markolind.puheenvuoro.uusisuomi.fi/99126-onko-susien-pannoitus-el%C3%A4inr%C3%A4%C3%A4kk%C3%A4yst%C3%A4

Luulen tosiaan, että nämä väitteet ja näkemykset ovat luonnonsuojeluihmisille tuttuja. Vastapuolen näkökannathan on otettava huomioon jo taktisista syistä.

Viimeinen linkki on tosi koominen. Siinä vanhuksiin kohdistuvasta petoksesta tuomittu ja nettiin tosi härskejä eläinrääkkäysvideoita laittanut viihdetappaja itkee seurantapannan eläimelle aiheuttamaa kärsimystä.

Jos tuntee Marko Lindin toimintaa, niin ymmärtää että ihmisen epäjohdonmukaisuudella ei ole äärtä eikä rajaa.

Kun nyt tutkimuksista ja susista puhutaan, kannattaa kirjoittajan ehkä tutustua voimassa olevaan suden kannanhoitosuunnitelmaan. Siinä on mm. todettu suunnitelman pohjatietoksi teettetty tutkimus, jossa todettiin akateemisten kaupunkilaisten pelkäävän susia eniten, vähiten susia taas pelkäsivät metsästäjät.

Toisekseen kannattaa ottaa huomioon RKTLn vaatimaton ammattitaito tutkimuksien tekemisessä. Mainitsemassasi paikannuksia koskevassa tutkimuksessa ei poistettu paikannustiedoista pesän lähellä olevia paikannuksia. Koko tutkimuksella ei siitä syystä ole mitään merkitystä. On selvää, että alfa-yksiö, jolla on poikasia oleskelee enimmäkseen poikastensa (=pesän) lähellä ja lähellä pesää olevia paikannuksia on siksi lukumääräisesti eniten. Koska näitä paikannuksia ei poistettu, ei itse liikkumisesta ole vakavasti otetavaa tietoa. Aika paljon rahaa tähänkin kyllä on saatu kulumaan.

Edelleen, RKTL on viime vuoteen saakka pannoittanut ainoastaan alfa-yksilöitä. Viime vuonna pannoitettiin kaksi muuta susiyksilöä. Koska susilauman elämään kuuluu, että lauma ajoittain hajaantuu kokoontuakseen taas, ei alfa-yksilöiden seuraaminen kerro yhtään mitään susien liikkeistä. Todellisuudessa nuoret sudet (siis juuri ne jotka eivät ole alfoja) hajaantumisvaiheessa tulevat pihoihin. Alfat ovat alfoja mm. siksi, että ne osaavat varoa vaaroja, eivätkä tule ihmisen lähelle. Se ei siis kuitenkaan tarkoita, että sudet yleisesti toimisivat niin, kuten susialueella asuvat hyvin tietävät. Koko pannoituksista saatavalla tiedolla ei ole mitään käyttöä, koska tietoja on vain alfoista.

Susien lukumäärän arvioimiseen en välitä tässä edes puuttua. Se on yksinkertaisesti niin alokaismaisesti tehty. Toisaalta, RKTL:hän ilmoittaa vain vähimmäismäärän, joka maassamme varmuudella on. Nokkelaa, eikö? Voisivat yhtä hyvin ilmoittaa vähimmäismääräksi kaksi sutta. Se olisi aivan varmasti totta ja yhtä totta kuin tämä nykyinenkin arvio.

Jännää muuten, että koko maan susipolitiikka ja siihen liittyvä kymmenien miljoonien eurojen käyttäminen voi perustua muutaman henkilön ”arvioihin”, joita ei kenelläkään ole mahdollisuutta tarkistaa. Normaalisti tutkimustulokset alistetaan vertaisarvioinnille. Miksi susitutkimus on salatiedettä ja miksi kukaan hyväksyy tämän tilanteen?

Asia on päivänselvä tervejärkisille. Jos susi tulee pihalle, se on tapettava. Ei siinä ole mitään tutkimisen tarvetta.

Koiralle kuuluu panta kaulaan, sudelle ei, senhän sanoo järkikin.

Suden kuuluu kaikota ihmisen ja ihmisen koiran sekä kaikkien kotieläinten hajua. Niin se asia vaan on sen tajuaa pöljäkin, ehkä täysi pölvästi ei sitä tajua, kovin helposti. Mikäli susi ei kaikkoa ihmisen hajua, täytyy susi toimittaa autaammille metsästysmaille. Eikä tässäkään tutkimisesta ole apua, ei hyötyä.

Pekka Raukolle:

Vaikka noin olisi, se ei kuitenkaan heikennä muita perusteluja, elleivät ne itsessään ole heikkoja.

Heikentääkö sitten kyseistä väitettä? Eli onko itse asia, kyseisen henkilön esittämä syytös koominen tai härski? Sehän ratkaisee, ei esittäjän persoona ja tausta. Itse asiaan on tässä yhteydessä otettava kantaa. Tietysti esittäjän ja hänen väitteidensä uskottavuuttakin on syytä arvioida, mutta nimenomaan asianomaisista lähtökohdista eli lähinnä esittäjän aikaisempien puheiden totuusarvoista ja tietysti väitteiden sopimisesta yhteen muun tiedon kanssa.
Omat väärinkäytökset eivät yleensäkään sinänsä tee jääviksi arvostelemaan muita vaikka samoista asioista. Tosiasiat ratkaisevat.