Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Miksi tietokirjallisuus on vinoutunutta?

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 31.10.2011 14:34

Kirjamessujen jälkimainingeissa tuli keskusteltua sinänsä usein pohdiskelemastani aiheesta: tieteenalojen eroista tieteen ”popularisoinnin” saralla.

Miksi yhdestä tieteenalasta löytyy paljonkin kansantajuista kirjallisuutta, mutta toisesta ei? Tarkoitan nyt nimenomaan suomeksi kirjoitettua tietokirjallisuutta, mutta näkyyhän ilmiö myös käännöskirjoissa.

Yksi menestystarinoista löytyy tähtitieteestä: siitä julkaistaan lähes huikeat määrät kansantajuisia opuksia. (”Huikeat” nyt toki maamme kokoon nähden.) Taustalta löytyy alalle erikoistunut kustantaja, Ursa, mutta julkaistaan tähtitiedettä yleiskustantajiltakin.
Mieleen nousee heti useampi kotimainen tähtitieteen tai kosmologian popularisoija: Hannu Karttunen, Leena Tähtinen, Esko Valtaoja, Pekka Teerikorpi ja Markus Hotakainen, nämä yhtään sen syvemmin muistelematta.

Verrataanpa tähtitiedettä toiseen luonnontieteen alaan: kemiaan.

Mieleeni nousee…? Molekyyligastronomiasta on tainnut kirjoittaa Anu Hopia, ja muistan muutaman vuoden takaisen Anja Nysténin arkipäivän kemiallisia yhdisteitä setvineen Kemikaalikimaran. Nopea haku kirjaston tietokannasta ei listaa pidentänyt.

Suuria eroja löytyy myös lähitieteistä. Esimerkiksi biologian saralla evoluutiosta ja ekologiasta kirjoitetaan paljon kansantajuista tietokirjallisuutta. Ilkka Hanski, Katja Bargum ja Hanna Kokko, Erkki Pulliainen sekä Jussi Viitala nousevat helposti mieleen. Myös Anto Leikola ja Seppo Turunen ovat tutustuttaneet ihmisen ja eläinkunnan törmäykseen. Lisäksi biologinen tietokirjallisuus moninkertaistuu, jos mukaan lasketaan kaikki luonto-, eläin- ja luontokuvakirjat.

Biologian ”laboratoriopuolesta” löytyy paljon huonommin kansantajuista tietoa. Genetiikasta löydän pikahaulla vain Petter Portinin kirjan Ne geenit! Ne geenit!, jonka yleistajuisuudesta en ole ihan varma. Edes lääketieteen genetiikasta ei tunnu löytyvän mitään.

Mistä erot johtuvat?

Kemia on niin monihaarainen ja arkipäivässä mukana oleva ala, että luulisi siitä löytyvän popularisoitavaa. Vai onko ongelma juuri arkisuudessa? Avaruus, suuri tuntematon, myy ja kiinnostaa, kemikaalit eivät?

Entä ovatko vanhat ja nuoret tieteenalat eriarvoisessa asemassa? Ekologian ja evoluution puolelta löytyy enemmän väkeä, osin jo tutkijanuralta eläköitynyttä porukkaa, jolla riittää kirjoittamisaikaa. Genetiikka on nykymuodossaan alana paljon nuorempi.

Yksi selvästi vaikuttava seikka on eri tieteenaloille muodostunut kulttuuri. Toisilla aloilla kansantajuistamiseen kannustetaan, toisilla sitä pidetään epäilyttävänä puuhasteluna, todelliselle tutkijalle sopimattomana harrasteena. Pienessä maassa yksikin nimekäs kirjoittajana kunnostautunut professori voi luoda vuosikymmeniksi kulttuuriin, jossa alan osaajia kannustetaan kirjoittamaan. Toisille aloille ei sattuman oikusta tällaisia tähtiä osu.

Pitäisi pystyä myös erittelemään ongelmaa tarkemmin: eikö kirjoittajia ole vai puuttuvatko kustantajilta kustannushalut?

Hyvät lukijat, ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä suomalaisista tietokirjoista, jotka kertovat ei-niin-mediaseksikkäiden tieteenalojen asioista!

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Markku Löytönen on popularisoinut hyvin maantiedettä ja Juha Valste ihmisen evoluutiota. Heidät mainittakoon.

Varmaan voi mainita myös Ursan Tähdet ja avaruus -lehden, joka on oman mainoslauseensa mukaan Pohjoismaiden suurin tähtitiedelehti. Tehokas populaaritiedekirjojen markkinointikanava (Ursan jäsenhinnat kirjoille ym.) ja yleisen kiinnostuksen herättäjä.

Valitettavasti tämäkin nimi on ”mediaseksikäältä” alalta, mutta Heikki Oja on myös kirjoittanut paljon mielenkiintoista tähtitieteeseen ja almanakkoihin liittyvää.

Yleismaailmallisempi syy tähtitieteen ym. populaariin suosioon muihin verrattuna lienee scifi-kirjallisuus & -elokuvat, joissa esim. kemia tieteenalana painottuu huomattavasti vähemmän kuin fysiikka, tähtitiede ja insinörtti-teknologia.

Populäärigeologialla on pitkät perinteet ainakin Pentte Eskolasta alkaen. Uudempina niminä voisi mainita Nils Edelmänin ja Pentti Alhosen (kiintoisia tutkijamuistelmia), Juha-Pekka Lunkan, Risto Piispasen, Juhani Kakkurin.

”Pitäisi pystyä myös erittelemään ongelmaa tarkemmin: eikö kirjoittajia ole vai puuttuvatko kustantajilta kustannushalut?”
Kaikilla tieteenaloilla ei ole yhtä selkeätä ja nasevaa suomenkielistä termistöä kuin toisilla. Myös käsitteistön yksinkertaistaminen totuutta vääristämättä voi olla vaikeaa. Ymmärtämistä helpottavien esimerkkien ja ’vertauskuvien’ keksiminen saattaa tuottaa haasteita.

Kustantajat tietävät, että tylsät kirjat eivät käy kaupaksi. Kaikista tieteistä ei saa kehitettyä kuviksi mielikuvitusta lennättäviä tähdenlentoja tai taiteellisia hevosenpääsumuja. On vaikea kilpailla kemiallisten kaavojen kuvilla, kun toisilla on esittää ’oikeita’ nelivärikuvia. (Tosin videopätkät ja animaatiot saattaisivat lisätä kiinnostusta kemiallisten prosessien ymmärtämiseen.) Lisäksi (jotkin) eläimet ovat sympaattisia, mitä ei voi todeta esimerkiksi alkoholista tai muista kemiallisista yhdisteistä. On myös vaikea kuvata happimolekyylien ääntä, kun taas lintujen laulusta voidaan sanailla tarinoita. Tietenkin kemian kirjojakin voi tehdä kiinnostavammaksi lisäämällä kerrotuista aineista teoksiin näytteitä (eli kultahippuja, alkoholia, fullereenia, ym) tai ainakin hajunäytteitä.

Tietyillä aloilla ei ole seksikästä kirjoittaa kansantajuisia kirjoja. Kuiva matematiikka lienee yksi näistä. Matematiikkaa opetetaan hyvin teoreettisena aineena. Derivoidaan lauseita ja vähän integroidaankin niitä. Prosenttilaskut pääsevät jo hieman lähemmäksi totuutta, kun voidaan laskea ALV ja pari alennusprosenttia. Silti matematiikan kirjojen lukeminen puuduttaa.

Oikeastaan matematiikan tylsyys tulee esittämistavasta. Osittaisintegrointi muuttuu jännittäväksi, kun kerrotaan sitä tarvittavan peltojen pinta-alan laskemiseen. Joka vuosi Niili tulvii ja muinaiset egyptiläiset halusivat verottaa viljelijöitä pellon pinta-alan mukaan. Papit keksivät tähän erittäin tarkan menetelmän – riittävän tarkan oikeaa elämää ajatellen.

Vanhoissa laskennon kirjoissa, olisiko 50- vai 60-luvulle kirjoitetuissa sen sijaan löytyi elävään elämään liitettyjä esimerkkejä. Aitausten ympärysmittoja ja muita oikean elämän lukuja laskettiin. Nykyään lapset saavat eteensä suorakaiteen, jota tarkastellaan.

Suorakaiteet, matemaattiset lauseet ja kaavat eivät sykähdytä, jos niitä ei liitetä arkeen. Näistä ”puhtaan” matematiikan laskuista puuttuvat myös hukkapalat!

Kenen etua ajetaan tuottamalla tylsiä (oppi)kirjoja?

Olisiko myös niin, ettei loistavimmat lahjakkuudet päädy kirjojen kirjoittajiksi, jos rahaa ja arvostusta löytyy muualta?

Kaikki ruotsinkielinen tietokirjallisuus on vinoutunutta, koska sen tekijöistä menee köysi ruotsinkielisiin rahastoihin, jotka vaativat, että ruotsiksi kirjoitetaan ”tietoa”, joka hyödyttää Rkp:tä kielipoliittisesti, samalla finnareita heikentäen.

faktaruutu kirjoitti:
”Kaikki ruotsinkielinen tietokirjallisuus on vinoutunutta, koska sen tekijöistä menee köysi ruotsinkielisiin rahastoihin, jotka vaativat, että ruotsiksi kirjoitetaan ”tietoa”, joka hyödyttää Rkp:tä kielipoliittisesti, samalla finnareita heikentäen.”

Sivusta seuranneena voin kertoa ettei suomen-, ruotsin- kuin englanninkielisillä tutkijoilla riitä aikaa pohtia poliittisia suuntauksia, koska tutkimuksen ydin vie kaiken huomion ja ajan. Poikkeuksena voi varmaan mainita valtiotieteisiin liittyvät tutkimukset, jotka tutkivat politiikkaa ja sen vaikutuksia. Niiden tekemistä en ole nähnyt. =)

Olen supisuomalainen (ainakin luulen niin). Ihmettelen kuitenkin että aina putkahtaa esiin jäytävä ruotsalaisvastaisuus, joka on alkanut jo pistää silmään.

Kulttuuriperintömme koostuu lähes pelkästään ruotsalaisista tai tavalla tai toisella Ruotsinsukuisista suurmiehistä. Jos heidän nimensä poistettaisiin, niinkuin ”faktaruutu” näyttää toivovan, jäljelle ei taitaisi jäädä oikein ketään. Ei olisi edes Tauno Paloa, Eino Leinoa eikä Aleksis Kiveäkään.

Puhutaan ”pakkoruotsista” mutta meillähän on koulupakkokin, miksei kukaan siitä valita. Koulussa on varmaankin useita ”pakkoaineita” joista ei tykätä, mutta niitä opetetaan kuitenkin. Kouluissa puurtaminen on ollut kansamme tie hyvinvointiin.

”Puhutaan ”pakkoruotsista” mutta meillähän on koulupakkokin, miksei kukaan siitä valita. Koulussa on varmaankin useita ”pakkoaineita” joista ei tykätä, mutta niitä opetetaan kuitenkin.”

1. Muut pakkoaineet ovat tärkeitä, niistä on hyötyä suurimmalle osalle oppilaista ja ne ovat opetuksellisesti ja koulutuksellisesti perusteltuja, kun taas pakkoruotsi perustellaan ideologisilla ja historiallisilla syillä.
2. Missään muualla maailmassa ei opeteta pakkoruotsia vieraana kielenä.

Pakkomatematiikka on sama Nuorgamista Vladivostokiin. Se pätee kaikkialla.

Pakkoruotsista ei ole mitään hyötyä missään.

Ja mitähän tekemistä ”pakkoruotsilla” nyt on tietokirjallisuuden ja eri tieteenalojen popularisoinnin kanssa?

Olisi pakko jatkaa sanailua mutta kun menee niin kauas varsinaisesta aiheesta niin on kai pakko jarrutella.

Tähtitaivas on aiheena äärimmäisen kiehtova. (Pakkoruotsin ohella, joka tuottaa vielä enemmän sananvaihtoa)

Tähdet vallitsevat ihmisen elämää kehdosta hautaan. Synnymme tähtimerkeissä. Rakastumme tähtien alla. Olemme tähtiä itsekin…laulutähtiä, viulutähtiä, oopperatähtiä, formulatähtiä…asumme varuudessa, ”aurinko”- niminen tähti takaa olemassaolomme ja pitää meidät hengissä, niin että ”tähtitutkijamme” voivat harrastaa muitakin tieteitä.

Kun katson tähtitaivasta silmiini vilkuttaa miljoonien vuosien takainen historia. Ajatus demonisoi ja noituu mieleni.

Tähtitieteeseen on piilotettu vastauksia olemassaolomme kysymyksiin ja sen rinnalla uskonnotkin alkavat haalistua.

Ehkä tässä olisi muutama syy, miksi tähtitiedettä on helppo popularisoida.

Ällistyttävää on, ettei sellaistakaan kirjoitustaituria kuin Steven Pinkeriä suomenneta, vaikka kielen ja ajattelun luulisi kaikkia kiinnostavan.

No, tänä syksynähän Pinker laajensi aluettaan yleiseen valistuksen puolustukseen uutuudessaan The Better Angels Of Our Nature. Jo luulisi tärppäävän.

Pakkoruotsi… Miksei mikään geologian tietokirja ei käsittele Grassy Knollin sedimenttikerroksia suhteessa JFK:n autoon.
Männävuonna oli Darwin-juhlat ja kirjoja pykättiin ulos kymmenen, sekä kotimaisia että käänöksiä. Ympäristöstä on tullut useita populaarikirjoja peruskustantamoilta.
URSA:n lisäksi ainakin WSOY julkaisee Enqvistin tähtitiedettä ja kosmologiaa. Gaudeamuskelta on tullut Ilkka Hanskia ja muuta biologiaa, maantietoa, ekologiaa. Art House on käytännössä lopettanut, mutta sen vanhoja tietokirjoja on vielä saatavana (matematiikka, kemia, fysiikka, tähtitiede, biologia) ja sieltä on Kimmo Pietiläinen jatkanut omalla Terra Cognitallaan luonnontieteitä – kaikkea, myös kemiaa, biologiaa ym. – joskin viimeaikoina painottanut taloutta, neurotieteitä, uskontoa ja yhteiskuntaa. Suurin osa on käännöksiä.
Pinkeriä ei ole käännetty, mutta Sacksia (Tammi) Dennettiä, Damasiota, Churchillia (Terra) ja muita on.
Isosta eteläisestä kaupungista on tietenkin helppo sanoa, mutta menkää herran tähden kirjakauppaan tai kirjastoon, valitkaa kiinnostava tieteenala ja menkää katsomaan mitä on julkaistu suomeksi 1990-luvulta lähtien.

Vuorela, oot oikeassa. Pinkerin klassikkoteos pitäisi todellakin suomentaa!

Genetiikan puolella parasta kansantajuista kirjallisuutta ovat olleet pitkään kai lukioiden tätä asiaa käsittelevät oppikirjat. Niissä on uusin tieto koottuna, suhteellisen ymmärrettävällä tavalla. Ja nämä kirjat vieläpä tuottavat kai kohtalaisesti kustantajille.

Ruotsinkielinen raha ohjaa Suomessa julkaistavaa tieto- ja muuta kirjallisuutta.
Rkp, joka hallitsee tuota ruotsinkielistä rahaa, antaa julkaista sellaisia teoksia, joista on hyötyä rkp:n harjoittamalle kielipolitiikalle. Eli sille, että ”Vahva ruotsalaisuus tulkoon Suomeen”.
Hyvä esimerkki historian alalta on Henrik Meinander. Hän julkaisee historiankirjoja, mutta ei lausettakaan, ellei Rkp ensin ole ne tarkastanut. ”Historia” kirjoitetaan siksi rkp:n haluamalla tavalla. Rkp myös vahvistaa kirjojen statusta palkitsemalla ne, rahalla ja kunnialla jakaessaan kirjallisuuspalkintoja ja tunnustuksia sekä apurahoja.
Åbo Akademista tulee vuosittain suoranaista rasismia suomenkielisyyttä vastaan. Esimerkiksi Hyyppä ja Fredrika Nyqvist-nimiset ”tutkijat” ovat sieltä julkaisseet Rkp:n tilaamia kielipoliittisia ja sosiologisia kirjoja, joiden viesti on selkeästi:”suomenkieliset ovat huonompia kuin ruotsinkieliset”.

Fiktioss asama kaava toistuu.
Ns rkp-kirjallisuus poikii myös filmejä. Tali-Ihantala oli Rkp:n tilaustyö, osoittamaan ruotsinkielisten sotakunnon olleen jotakin mitä se ei ollut. Ei ihme, että Victoria kysyi sen nähtyään: ”Onko tämä todella totta?”
Westön tarinat ovat samaa Rkp:n haluamaa kertomusta, että”me ruotsinkielisethän täällä kaiken teimme ja olimme isänmaalllisia ja finnarit eivät mitään”.

Tämä keskustelu taitaa keskittyä enemmän luonnontieteisiin kuin esim. humanistisiin tieteisiin, mutta kommentoin nyt kuitenkin, lähinnä edellisiä kompaten. Esimerkiksi tiede- ja tietokirjapalkintoja (tässä tapauksessa kyse ollut suomenkielisten kirjojen palkitsemisesta) jaettaessa on tullut vastaan se, että kulttuuriin ja historiaan liittyvistä aiheista kirjoitetaan paljon. Luonnontieteistä ja vastaavista aloista julkaistaan siihen verrattuna yleistajuisia tiede- tai tietokirjoja todella vähän.

Humanistisilla aloilla on perinteisesti ollut tietty kansallinen / paikallinen / kielellinen erityistehtävä ja hyvä kirjoitustyyli on ikäänkuin osa tutkimus- ja päättelytaitojenkin osoittamista. Tieteellisen tutkimuksen kansainvälistyessä moni tutkija on myös perinteisesti kansankielisillä tieteenaloilla joutunut toteamaan, että enemmän arvostusta saavatkin englanniksi julkaistut artikkelit, jotka tavallisilta lukijoilta katoavat jonnekin isojen ja kalliiden sähköisten artikkelitietokantojen uumeniin.

Kansainvälisen tutkimuksen tärkeyttä en kiistä. Tärkeää silti olisi, että ihmiset – suomen- ja ruotsinkieliset, tai lisättäköön mitä kielilajeja tähän nyt halutaankin – saisivat omalla kielellään lukea eri tieteenalojen tutkimustuloksia kiinnostavassa muodossa. Tässä keskustelussa on hyvin viitattu siihen, että tieteenalalla voi yksikin hyvä, popularisointiin kannustava esikuva kannustaa muitakin. Toivottavaa olisi, että myös esimerkiksi kansallinen tiedepolitiikka tukisi kotoisilla kielillä tehtävää tieteestä kertomista.

yst.terv. AL
Suomen historian dosentti (TY), yliopistotutkija (HY)

”On vaikea kilpailla kemiallisten
kaavojen kuvilla, kun toisilla on esittää ’oikeita’ nelivärikuvia. (Tosin videopätkät ja animaatiot saattaisivat lisätä kiinnostusta kemiallisten prosessien ymmärtämiseen.) ”

Kemikaalikimara ei sisällä ainuttakaan kemiallista kaavaa. Kirjassa on kuvitutusta, vanhoja mainoksia, ihmisten kommentteja.
Kemiasta voi kirjoittaa ymmärrettävästi.

Näitä luetaan juuri nyt