Miksi taiteilijoiden ammattitaitoa väheksytään?

Profiilikuva
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Arkipuheissa taiteilija on usein levoton, rajaton ja kaoottinen sielu, joka riipii alitajuntansa pohjamudista maailman myrskyjen ajamana mitä milloinkin – ja saa kuitenkin lopulta aikaan nerokkaan taideteoksen.

Kun on seurannut keskustelua  Aku Louhimiehen ”metodeista”, on tullut selväksi, että tällainen asenne kohdistuu myös näyttelijöihin. Näyttelijän pitäisi ilmeisesti luopua kaikesta opitusta ja harkitusta, stressaantua psyykkisille ja fyysisille äärirajoilleen asti ja näytellä kuin nurkkaan ajettu eläin (jonka vaihtoehdot ovat perusbiologisen ajattelun mukaan seuraavat: 1. pakene, 2. leiki kuollutta, 3. taistele).

Hieman samansuuntaista ajattelua edustaa käsitys, että jatkuva resurssien puute parantaisi ihmisen luovuutta. Juha Sipilä esitti aikoinaan yliopistoille, että ”niukkuus luo luovuutta”. Sipilä ja hänen hengenheimolaisensa ajattelevat, että  stressaantunut ihminen, joka joutuu koko ajan todistelemaan osaamistaan ja oikeuttaan tehdä työtään, on siinä poikkeuksellisen luova ja nerokas.

Näyttelijä Outi Mäenpää kiinnitti Facebook-kirjoituksessaan huomiota Louhimiehen ”metodien” järjettömyyteen. Mäenpää viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan vähättely ja moittiminen pienentävät koehenkilöiden kognitiivista kapasiteettia.

Stressin luovuutta heikentävästä vaikutuksesta onkin paljon todistusaineistoa. Esimerkiksi vuonna 2010 ilmestyneen tutkimuksen mukaan erityisen vahvasti luovuutta estää arvaamattomuus. Sitä Louhimiehen ”metodeissa” kuulosti riittävän.