Miksi emme syö koiraa
Viime viikolla sosiaalisessa mediassa kierteli uutinen, jonka mukaan Suomeen toivottaisiin koiranlihan tuotantoa.
Ensikuulemalta luulin, että asialla oli kansanedustaja Mikko Kärnän ehtymätön ajatushautomo, mutta kyseessä olikin ”Malesiassa asuva konsultti Juhani Peltola”, joka oli kirjoittanut ideastaan mielipidekirjoituksen Maaseudun Tulevaisuuteen.
Peltolan mielestä lihakoirien kasvatus sopisi esimerkiksi turkistuotannosta luopuneille kasvattajille. Se toisi töitä maaseudulle. Koiralihaa vietäisiin Peltolan visioissa Kaukoitään, jossa paikalliset tuotantotavat eivät ole niin ekologisia ja eettisiä kuin ne voisivat olla Peltolan mukaan Suomessa.
Ehdotus herätti somekuplassani monenlaisia reaktioita. Sitä myös puolustettiin, ja monesti nimenomaan tuotantoeläinten kohtelusta huolestuneiden keskustelijoiden taholta. Heidän ajatuksensa oli se, että jos kerran sikoja, älyltään koiraan verrattavia eläimiä, saa kasvattaa lihan vuoksi, niin miksei sitten koiria? Koiran ottaminen tuotantoeläimiksi saattaisi saada monet ihmiset heräämään tuotantoeläinten huonoon kohteluun.
Oma reaktioni ehdotukseen oli tietenkin torjuva. Tuntui, että Peltola on tulossa henkilökohtaisesti hakemaan vuoden ikäistä puudeliani lautaselleen. No ei vaineskaan, mutta tunteellahan koiranomistaja suhtautuu tällaiseen.
Sinänsä on mielenkiintoista, miksi koira ei mahdu suomalaisen lautaselle. Jäljet johtavat pitkälle menneisyyteen. Olen kirjassani Koiraksi ihmiselle (Teos, 2011) kirjoittanut koiran monenlaisista rooleista ihmiskunnan esihistoriassa.
Koirahan on ihmisen ensimmäinen seuralaiseläin, vanhimmat merkit koirasta ovat yli 30 000 vuoden takaa, mutta luultavasti koirien määrä moninkertaistui ja koira todella otti paikkansa ihmisen rinnalla noin 12 000 vuotta sitten yhdessä maanviljelyskulttuurin kanssa.
Koiria on syöty aikoinaan juuri Kaukoidässä ja Etelä-Amerikassa, kun taas Keski- ja Pohjois-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa koira oli jääkauden lopun kulttuureille tärkeä metsästyskumppani. Koiria haudattiin ilmeisen kunnioituksella, monesti myös ihmisten kanssa yhteisiin hautoihin.
Sellaista eläintä ei tule mieleen syödä, ja ehkä tämä asenne koiraan on säilynyt muun muassa meillä suomalaisilla. Koira on kumppani ja apu, ei karjaa.
Toisaalta sekin on mielenkiintoista, että jos kaloja ei lasketa mukaan, ihmisen eläinravintovalikoimaan kuuluu varsin vähän petoja. Karhunlihaa syödään, mutta muuten syötäväksi metsästetty riista on oikeastaan kasvinsyöjiä tai korkeintaan villisian kaltaisia sekasyöjiä (ja niihinhän karhukin lopulta kuuluu). Riistalinnuista löytyy kyllä kalaa ja hyönteisiä syöviä lajeja, mutta ns. pyramidin huipulla olevat petolinnut eivät kuulu ruokavalikoimaamme. Emme syö kotkia, pöllöjä tai haukkoja.
Kaloja lukuunottamatta petoeläinten kasvatus lihakarjaksi on sekin hyvin harvinaista, jos ei niitä kaukoidän koiria lasketa. Seikka on varsin ymmärrettävä: on tehotonta kasvattaa lihakarjaksi sellaisia eläimiä, joiden ravinnoksi on ensin kasvatettava (tai pyydystettävä) lihaa. Ei ole ihme, ettei ihmiskulttuuriin olekaan juuri ilmaantunut lihaa syövää lihakarjaa.
Tässä maailmanajassa on myös ymmärrettävää, että lihaa syövien eläinten kasvattaminen edelleen ihmisravinnoksi on epäekologista. Lihakarjan kasvattaminen kuluttaa viljelysmaita ja pienentää siinä sivussa maailman metsiä, tuottaa hiilidioksidia ja metaania.
Kun ihmisen lautaselle ei sitten päädykään lehmä vaan lehmiä syönyt koira, lihantuotannon tuottamat ongelmat ovat ehtineet kertautua. Koirakin syö jonkin verran kasvisravintoa ja pystyy hyödyntämään sellaisia ruhonosia, joita ei juuri ihmisravinnoksi käytetä, mutta ihan samalla tavalla näiden tuottaminen rasittaa planeettaamme.
Lihan tuottaminen on myös todella tehotonta: 1000 joulen kasvispanoksella ei synny 1000 joulea lihaa, eikä edes 1000 joulen lihamäärällä synny 1000 joulen verran lihaa. Hävikki on valtava.
Joku voisi esittää vasta-argumentiksi sen, että onhan meillä nytkin valtavasti lemmikkikoiria, jotka syövät lihaa ja siten osaltaan kasvattavat hiilijalanjälkeämme ja aiheuttamiamme ympäristötuhoja. Tämä on totta, ja koiranpidon ekologisuuteen pitäisi kiinnittää huomiota. On silti eri asia pitää eläintä lemmikkinä kuin elää sen lihalla. Lemmikkikoiran omistaja “kuluttaa” karkeasti arvioituna yhden koiran kymmenessä vuodessa, koirien syöjä paljon enemmän.
Ehkä ymmärrettävin motiivi lihakarjan kasvatuksella on tilanteessa, jossa ympäristö on niin karu, että ihmisen on vaikea löytää ympäristöstä itselleen sopivaa syötävää tai kasvattaa alueella viljelyskasveja. Vuohi on tapa jalostaa heinästä ihmiselle sopivaa ravintoa. Lihaa syövän eläimen kasvattaminen ravinnoksi ei oikein sovi tähän malliin.
Entä sitten se ajatus, että on tekopyhää kiihtyä lihakoirien kasvattamisesta, kun samaan aikaan me kasvatamme ruoaksi yhtä älykästä sikaa? Asiasta on kirjoittanut esimerkiksi toimittaja Jami Jokinen Länsi-Suomen Sanomissa.
Ajatus koirasta lihantuotantoeläimenä on tietenkin hyvä herättelijä. Ajatusleikki kannattaa, jos sillä parannetaan tuotantoeläinten oloja.
Verrattaessa eri eläimiä tuotantoeläinten roolissa kannattaa kuitenkin ajatella myös sitä, kuinka hyvin on mahdollista ottaa huomioon niiden lajinomaiset tarpeet. Voi olla, että vaikkapa laumassa viihtyvän, laiduntavan ja märehtivän lampaan lajinomaiset tarpeet on helpompi ottaa huomioon kuin koiran.
Pelkkä äly ei riitä asettamaan lajeja rinnakkain: niillä on kullakin omanlaisensa tapa olla sosiaalinen, etsiä ruokansa, hoitaa poikasiaan ja niin edelleen.
(Toivottavasti kukaan ei lue äskeisiä kappaleita niin, että puolustaisin sikojen oloja tai että niitä mielestäni pidettäisiin sopivissa olosuhteissa. Sitä en tarkoittanut. On järkyttävää, ettei esimerkiksi porsitushäkkiasiaan ole vieläkään saatu parannusta. Pointtini on todella vain se, että eläimen osa lihantuotannossa riippuu kovin paljon muustakin kuin älystä.)
Ehkä suurin suo konsultti Peltolan ehdotuksessa piilee kuitenkin hänen ajatuksessaan siitä, että suomalainen koiranliha olisi eettistä ja siksi sitä kannattaisi tuottaa. Tällä samalla ajatuksellahan puolustetaan suomalaista turkistuotantoa.
Miksi ihmeessä meidän pitäisi tarhata ja tappaa eläimiä koko maailman puolesta?
Sen sijaan, että ottaisimme Suomessa yhä uusia eläinlajeja mukaan tehotuotantoon, kannattaisi pikemminkin vähentää siinä mukana olevia lajeja. Syödään kaikki vähän vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia ja pudotetaan tehotuotannosta pois lajeja, joille emme pysty takaamaan lajinomaisia olosuhteita.
Sika voisi hyvinkin olla ensimmäinen listalla.