Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Masennus ja Anne Pohtamon arvotyhjiö

Blogit Tarinoita tieteestä 31.3.2012 09:03
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Entinen missi ja nykyinen evankelista Anne Pohtamo on ottanut kantaa nuorten masennukseen. ”Nuorten mielenterveys on tärkeä asia. Ennen kouluissa oli aamunavaukset, rukoiltiin ja pyydettiin siunausta. Arvotyhjiö täyttyy aina jollakin. Jos siunausta ei pyydä, niin sitten elämä täyttyy tällaisilla huonoilla asioilla, kuten masennuksella”, Pohtamo totesi Ilta-Sanomien mukaan.

Suotakoon Pohtamolle oma vakaumuksensa, eikä rukoilussakaan toki henkilökohtaisessa käytössä ole mitään halveksittavaa. Entinen missi ja nykyinen evankelista ei onneksi päätä esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön rahankäytöstä tai suunnittele Käypä hoito -linjauksia.

Masennus on ihan oikea sairaus, ja se syö ihmiseltä juuri niitä voimavaroja, joilla hän jaksaisi ottaa vastaan Anne Pohtamon kaltaisten henkilöiden kannanotot. Masentunut potee usein syyllisyyttä ja voimattomuutta. Hänen on vaikea pyytää apua. En usko, että masennukselta välttyvät edes uskossa olevat, ahkerasti rukoilevat ihmiset.

Pohtamon kommentti edustaa valitettavan yleistä trendiä: masennuksen vähättelyä sairautena. Vähättelyyn törmää sekä mediassa että tavallisissa keskusteluissa, sekä ”siviilien” sanomana että henkilöiden, joiden pitäisi ammattinsa puolesta jotain asiasta tietää.

Masennus tuntuu monen mielestä olevan pelkkää pientä alakuloa, jonkinlaista vapaaehtoista apatiaa, ehkä laiskuuttakin, jonka voisi parantaa ihan vain asenteen muutoksella, reippaammalla ulkoilulla tai keskittymisellä johonkin tärkeään. Pohtamon mukaan masennus saa otteen, jos ajattelussa on jonkinlainen ”arvotyhjiö”. Rukoilulla ja siunauksen pyytämisellä masennuspotilas parantuu, ja on vain ihmisen omaa hölmöyttä, jos hän ei osaa ja ymmärrä täyttää arvotyhjiötään. Syyllisty, masentunut! Olisit rukoillut!

Masennus on pahimmillaan jopa invalidisoiva sairaus, jonka hoitokeinot ovat rajalliset. Vakavaan masennukseen liittyy merkittävä itsemurhan riski. Voimakkaimpia masennustiloille altistavia tekijöitä ovat psykososiaaliset stressitekijät, aiemmat masennuskaudet, muut mielenterveyden häiriöt, perinnölliset tekijät ja päihteiden käyttö. Jotkut fyysiset sairaudet, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, parkinsonin ja alzheimerin tauti voivat myös aiheuttaa masennusta.

Masennuksen syntyminen on vuosia kestävä prosessi, johon voi liittyä aiempia häiriöitä stressihormoniakselin eli hypotalamuksen, aivolisäkkeen ja lisämunuaisten kuorikerroksen välisessä yhteistyössä. Jos henkilö kohtaa myöhemmin elämässä vaikkapa erityisen pitkäkestoista stressiä, stressinhormoniakselin toiminnan heikkoudet tulevat näkyviin ja masennus puhkeaa. Osa alttiudesta on varmasti perinnöllistä tai ainakin synnynnäistä.

Masennusta hoidetaan muun muassa erilaisilla psykoterapioilla, lääkkeillä ja sähköshokeilla. Sähköshokkihoito eli elektrokonvulsiivinen terapia vaikuttaa itse asiassa olevan poikkeuksellisen hyvä hoitomuoto vaikeaan masennukseen, parempi kuin psykoterapia tai lääkkeet. Eri tutkimuksissa 50 – 80 prosenttia metodilla hoidetuista on hyötynyt siitä.

Yleisimmin masennusta pyritään hoitamaan lääkkeiden ja psykoterapian yhdistelmällä. On potilaita, joille tehoavaa lääkitystä ei löydy, vaikka erilaisia antidepressantteja on kehitelty jo mittava määrä. Julkisuudessa masennuslääkkeitä syytetään tehottomiksi ja pahimmillaan pelkästään ahneiden lääketehtaiden tavaksi lypsää rahaa kärsiviltä.

On totta, että lääkkeiden teho saisi olla parempi. Niiden teho vaihtelee paljon potilaiden välillä, ja ne saattavat esimerkiksi antaa hyvän alkuvasteen mutta menettää nopeasti tehoaan. Toisaalta osalla potilaista iso osuus lääkkeiden vaikutuksesta on pelkkää lumevaikutusta.

(Tämän seikan kohdalla ryhdyn muuten aina miettimään sitä, sallitaanko esimerkiksi psykoterapioille lumevaikutus. Jostain syystä olemme hyvin ehdottomia ”kovien” hoitokeinojen suhteen, mutta sallivampia ”pehmeiden” keinojen kohdalla. Terapioiden teho masennukseen on hyvin kiistelty.)

Masennusta, niin kuin mitä tahansa muutakin sairautta pyritään hoitamaan niillä keinoilla, joita käytössä on ja joiden tehosta on näyttöjä. Se, että lääke ei tehoa kaikilla, ei ole syy olla kokeilematta sitä yksittäisellä potilaalla. Lääkitys on pelastanut monen itsetuhoisen depressiopotilaan hengen, ja elämänlaadun pienikin kohentuminen on arvokas asia. Lääkitys myös tehoaa sitä paremmin, mitä vakavammasta masennuksesta on kyse.

Masennuslääkitykseen suhtaudutaan toisaalta hyvin epäluuloisesti. Sen pelätään turruttavan tunteet, tukahduttavan libidon ja luovuuden, lihottavan ja laiskistavan. Lääkkeillä tosiaan voi olla sivuvaikutuksia (niin kuin kaikilla lääkkeillä), joillain lääkkeillä toisia enemmän, joidenkin henkilöiden kohdalla toisia enemmän.

Vaikeassa masennuksessa lääkitystä kannattaisi kuitenkin kokeilla. On vaikea katsoa ihmistä, jonka elämä on täysin raiteiltaan masennuksen takia, mutta joka epätoivoisesti välttelee lääkitystä ”tunteiden turtumisen” tai ”luovuuden tukahtumisen” pelossa. Ahdistus ei ehkä ole tunteista paras, ja luovuutta on vaikea toteuttaa, jos masennus on vienyt kaiken jaksamisen ja aloitekyvyn.

Masennuspotilas saattaa olla melkoisen tunnemyrskyn kourissa. Hän on ahdistunut, kokee olevansa riittämätön, ei osaa pukea tuntemuksiaan sanoiksi, ei kehtaa hakea apua, pelkää menettävänsä kyvyn hallita itseään, pelkää tilannetta ylipäätään, on samaan aikaan menettänyt sosiaalisia verkostojaan masennuksen vuoksi ja kärsii ehkä fyysisistäkin oireista.

Kaikenlainen sairaiden ihmisten syyllistäminen ”arvotyhjiöstä” tai rukoilun vähyydestä, pseudotiedon levittäminen tai lääkityksen turha mustamaalaus on väärin ja omiaan vain lisäämään kärsimystä.

Pitkäaikainen, krooninen masennus voi lopulta muuttua osaksi ihmisen persoonallisuutta. Kerron esimerkin ystävästäni, jolla masennus oikeastaan täytti arvotyhjiön:

Aiemmin, kun ystäväni oli terve, hän oli omasta mielestään välinpitämätön, kylmä ja egoistinen. Kun masennus puhkesi, nuori mies joutui väkisinkin tutkiskelemaan itseään Samana syksynä ilmestyi Rush-yhtyeen albumi Hold Your Fire (tämä kuriositeettina mainittakoon). Mies muistaa musiikin tehneen valtavan vaikutuksen, paljon suuremman kuin mikään musiikki aiemmin, koska nyt musiikki ja sanoitukset pääsivät koskettamaan aiempaa syvemmältä.

Kun ystäväni pelkäsi iltaisin kuolemaa, koki rinta- ja pääkipuja, hengenahdistusta ja paniikkihäiriöitä, hän joutui miettimään elämän tarkoitusta. Joku voi sellaisen itsetutkiskelun myötä tulla uskoon (ja ryhtyä rukoilemaan Anne Pohtamon suositusten mukaan), mutta ystävästäni se teki filosofisemman ja empaattisemman. Vasta masennus teki hänestä ihmisen, hän totesi itse.

Vakavankin masennuksen kanssa on mahdollista oppia elämään, eikä masennus tarkoita, että ihminen kärsisi ”arvotyhjiöstä” tai vain ajattelisi vääränlaisia ajatuksia.

Sen kunniaksi: