Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Masennus ja Anne Pohtamon arvotyhjiö

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 31.3.2012 09:03

Entinen missi ja nykyinen evankelista Anne Pohtamo on ottanut kantaa nuorten masennukseen. ”Nuorten mielenterveys on tärkeä asia. Ennen kouluissa oli aamunavaukset, rukoiltiin ja pyydettiin siunausta. Arvotyhjiö täyttyy aina jollakin. Jos siunausta ei pyydä, niin sitten elämä täyttyy tällaisilla huonoilla asioilla, kuten masennuksella”, Pohtamo totesi Ilta-Sanomien mukaan.

Suotakoon Pohtamolle oma vakaumuksensa, eikä rukoilussakaan toki henkilökohtaisessa käytössä ole mitään halveksittavaa. Entinen missi ja nykyinen evankelista ei onneksi päätä esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön rahankäytöstä tai suunnittele Käypä hoito -linjauksia.

Masennus on ihan oikea sairaus, ja se syö ihmiseltä juuri niitä voimavaroja, joilla hän jaksaisi ottaa vastaan Anne Pohtamon kaltaisten henkilöiden kannanotot. Masentunut potee usein syyllisyyttä ja voimattomuutta. Hänen on vaikea pyytää apua. En usko, että masennukselta välttyvät edes uskossa olevat, ahkerasti rukoilevat ihmiset.

Pohtamon kommentti edustaa valitettavan yleistä trendiä: masennuksen vähättelyä sairautena. Vähättelyyn törmää sekä mediassa että tavallisissa keskusteluissa, sekä ”siviilien” sanomana että henkilöiden, joiden pitäisi ammattinsa puolesta jotain asiasta tietää.

Masennus tuntuu monen mielestä olevan pelkkää pientä alakuloa, jonkinlaista vapaaehtoista apatiaa, ehkä laiskuuttakin, jonka voisi parantaa ihan vain asenteen muutoksella, reippaammalla ulkoilulla tai keskittymisellä johonkin tärkeään. Pohtamon mukaan masennus saa otteen, jos ajattelussa on jonkinlainen ”arvotyhjiö”. Rukoilulla ja siunauksen pyytämisellä masennuspotilas parantuu, ja on vain ihmisen omaa hölmöyttä, jos hän ei osaa ja ymmärrä täyttää arvotyhjiötään. Syyllisty, masentunut! Olisit rukoillut!

Masennus on pahimmillaan jopa invalidisoiva sairaus, jonka hoitokeinot ovat rajalliset. Vakavaan masennukseen liittyy merkittävä itsemurhan riski. Voimakkaimpia masennustiloille altistavia tekijöitä ovat psykososiaaliset stressitekijät, aiemmat masennuskaudet, muut mielenterveyden häiriöt, perinnölliset tekijät ja päihteiden käyttö. Jotkut fyysiset sairaudet, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, parkinsonin ja alzheimerin tauti voivat myös aiheuttaa masennusta.

Masennuksen syntyminen on vuosia kestävä prosessi, johon voi liittyä aiempia häiriöitä stressihormoniakselin eli hypotalamuksen, aivolisäkkeen ja lisämunuaisten kuorikerroksen välisessä yhteistyössä. Jos henkilö kohtaa myöhemmin elämässä vaikkapa erityisen pitkäkestoista stressiä, stressinhormoniakselin toiminnan heikkoudet tulevat näkyviin ja masennus puhkeaa. Osa alttiudesta on varmasti perinnöllistä tai ainakin synnynnäistä.

Masennusta hoidetaan muun muassa erilaisilla psykoterapioilla, lääkkeillä ja sähköshokeilla. Sähköshokkihoito eli elektrokonvulsiivinen terapia vaikuttaa itse asiassa olevan poikkeuksellisen hyvä hoitomuoto vaikeaan masennukseen, parempi kuin psykoterapia tai lääkkeet. Eri tutkimuksissa 50 – 80 prosenttia metodilla hoidetuista on hyötynyt siitä.

Yleisimmin masennusta pyritään hoitamaan lääkkeiden ja psykoterapian yhdistelmällä. On potilaita, joille tehoavaa lääkitystä ei löydy, vaikka erilaisia antidepressantteja on kehitelty jo mittava määrä. Julkisuudessa masennuslääkkeitä syytetään tehottomiksi ja pahimmillaan pelkästään ahneiden lääketehtaiden tavaksi lypsää rahaa kärsiviltä.

On totta, että lääkkeiden teho saisi olla parempi. Niiden teho vaihtelee paljon potilaiden välillä, ja ne saattavat esimerkiksi antaa hyvän alkuvasteen mutta menettää nopeasti tehoaan. Toisaalta osalla potilaista iso osuus lääkkeiden vaikutuksesta on pelkkää lumevaikutusta.

(Tämän seikan kohdalla ryhdyn muuten aina miettimään sitä, sallitaanko esimerkiksi psykoterapioille lumevaikutus. Jostain syystä olemme hyvin ehdottomia ”kovien” hoitokeinojen suhteen, mutta sallivampia ”pehmeiden” keinojen kohdalla. Terapioiden teho masennukseen on hyvin kiistelty.)

Masennusta, niin kuin mitä tahansa muutakin sairautta pyritään hoitamaan niillä keinoilla, joita käytössä on ja joiden tehosta on näyttöjä. Se, että lääke ei tehoa kaikilla, ei ole syy olla kokeilematta sitä yksittäisellä potilaalla. Lääkitys on pelastanut monen itsetuhoisen depressiopotilaan hengen, ja elämänlaadun pienikin kohentuminen on arvokas asia. Lääkitys myös tehoaa sitä paremmin, mitä vakavammasta masennuksesta on kyse.

Masennuslääkitykseen suhtaudutaan toisaalta hyvin epäluuloisesti. Sen pelätään turruttavan tunteet, tukahduttavan libidon ja luovuuden, lihottavan ja laiskistavan. Lääkkeillä tosiaan voi olla sivuvaikutuksia (niin kuin kaikilla lääkkeillä), joillain lääkkeillä toisia enemmän, joidenkin henkilöiden kohdalla toisia enemmän.

Vaikeassa masennuksessa lääkitystä kannattaisi kuitenkin kokeilla. On vaikea katsoa ihmistä, jonka elämä on täysin raiteiltaan masennuksen takia, mutta joka epätoivoisesti välttelee lääkitystä ”tunteiden turtumisen” tai ”luovuuden tukahtumisen” pelossa. Ahdistus ei ehkä ole tunteista paras, ja luovuutta on vaikea toteuttaa, jos masennus on vienyt kaiken jaksamisen ja aloitekyvyn.

Masennuspotilas saattaa olla melkoisen tunnemyrskyn kourissa. Hän on ahdistunut, kokee olevansa riittämätön, ei osaa pukea tuntemuksiaan sanoiksi, ei kehtaa hakea apua, pelkää menettävänsä kyvyn hallita itseään, pelkää tilannetta ylipäätään, on samaan aikaan menettänyt sosiaalisia verkostojaan masennuksen vuoksi ja kärsii ehkä fyysisistäkin oireista.

Kaikenlainen sairaiden ihmisten syyllistäminen ”arvotyhjiöstä” tai rukoilun vähyydestä, pseudotiedon levittäminen tai lääkityksen turha mustamaalaus on väärin ja omiaan vain lisäämään kärsimystä.

Pitkäaikainen, krooninen masennus voi lopulta muuttua osaksi ihmisen persoonallisuutta. Kerron esimerkin ystävästäni, jolla masennus oikeastaan täytti arvotyhjiön:

Aiemmin, kun ystäväni oli terve, hän oli omasta mielestään välinpitämätön, kylmä ja egoistinen. Kun masennus puhkesi, nuori mies joutui väkisinkin tutkiskelemaan itseään Samana syksynä ilmestyi Rush-yhtyeen albumi Hold Your Fire (tämä kuriositeettina mainittakoon). Mies muistaa musiikin tehneen valtavan vaikutuksen, paljon suuremman kuin mikään musiikki aiemmin, koska nyt musiikki ja sanoitukset pääsivät koskettamaan aiempaa syvemmältä.

Kun ystäväni pelkäsi iltaisin kuolemaa, koki rinta- ja pääkipuja, hengenahdistusta ja paniikkihäiriöitä, hän joutui miettimään elämän tarkoitusta. Joku voi sellaisen itsetutkiskelun myötä tulla uskoon (ja ryhtyä rukoilemaan Anne Pohtamon suositusten mukaan), mutta ystävästäni se teki filosofisemman ja empaattisemman. Vasta masennus teki hänestä ihmisen, hän totesi itse.

Vakavankin masennuksen kanssa on mahdollista oppia elämään, eikä masennus tarkoita, että ihminen kärsisi ”arvotyhjiöstä” tai vain ajattelisi vääränlaisia ajatuksia.

Sen kunniaksi:

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu


Hassua, nimittäin meikäläisen masennus alkoi juuri uskispiirissä pyörimisen aikaan kahdeksanvuotiaana lapsena.

Olisikohan johtunut vaikkapa siitä, että synnistä pauhattiin siihen malliin, että kaikki paha mitä tapahtuu on omaa syytäsi ja vielä kaikkien naistenkin, kun Eeva meni ja haukkasi väärää hedelmää ja siihen päälle vielä lauman johtoportaassa piilevä pedofiili, jonka näpit sitten ojentuivat vähän vääriin paikkoihin ja käytti lapsen luottamusta väärin. Mutta sehän oli minun, syntisen tytön, oma syy; eihän kilteille tytöille näin käy.

Ilmiselvästi siis olin kärsimässä arvotyhjiöstä ja olisi pitänyt rukoilla entistä kiivaammin ja uskoa polvillaan uskis-pedo-sedän edessä (hän oli oikein tehouskovainen ja jumalaa piisasi, muodossa ja toisessa).

Ja ilmiselvästi ateistiksi kääntyminen oli pahasta, kun se teki lopullisen kiilan minun ja hyväksikäytön välille ja antoi voimavaroja livetä hiivattiin epäterveestä ilmapiiristä. Mutta varmaankin sitten tässä kohtaa julkkis voi todeta, että pedo-setä ei ollutkaan ns. ”tosiuskovainen”, koska yleensähän se näin menee.

Mutta onneksi tässä alkaa jo pikku hiljaa lääkkeillä ja terapialla toipua (ei ole enää itsetuhoisia ajatuksia kuin ehkä kerran vuodessa), eihän siihen olekaan mennyt kuin 30 vuotta. Ehkä jo kuusikymppisenä n. 20 vuoden päästä olen jo toipunut työkykyiseksi.

Minulla ei ole ´arvotyhjiötä´ ja silti sairastuin tänä talvena uusiutuneeseen, vakavaan masennukseen. Ei usko ja rukoileminen minua pelastanut, toisin kuin Anne Pohtamo väittää ja kuten itsekin epäilet. Tosin vapaiden suuntien ´arvona´ on epäillä uskon oikeata laitaa, joka ei rukouksella parane. Tätä suuntaa helluntailaisena Pohtamokin ilmeisesti edustaa. Erittäin hyvä, syvääluotaava ja ansioitunut kirjoitus aiheesta masennus. Kiitos!

epikuros, yksinäisyys varmasti voi pahentaa depressiotakin, mutta ei ystävien, hyvienkään, olemassaolo paranna yksistään. olen sairastanut vuosia, diagnoosini on vaikea masennus. hyviä ja ihania ystäviä minulla on, ja onneksi he eivät ole kääntäneet selkäänsä pahoinakaan aikoina.

mutta se, mikä on konkreettisesti pelastanut henkeni, on lääkitys. terapioistakaan ei ole tuntunut olevan hyötyä, vaikka monenlaista on vuosien varrella kokeiltu.

Timo EJ:lle. Aivan varmasti molempiin suuntiin vaikutusta ja korjausta tapahtuu, mutta tarkoitin vain, että täydellisinkään lähi(suhde)ympäristö ei riitä, jos aivokemiassa ongelmaa tai toisaalta täydellisinkään aivokemiatoiminta ei riitä, jos lähiympäristö (tai elämänkokemukset tai yhteiskunnan rakenteet ja ilmiöt) laittavat hyvin vahvalle koetukselle. Ja tietysti kaikkea sitä, mistä voi olla apua toipumiseen, pitää mahdollistaa, ei sulkea pois…

”Pitkäaikainen, krooninen masennus voi lopulta muuttua osaksi ihmisen persoonallisuutta. ” Tämä on järkky juttu ja liian totta monen kohdalla. Osaan sympatisoida mutta pitäisi osata muutakin…

Kyllä Anne on ihan oikeassakin. Ei siinä mitään huonoa ole jos koulusssa annetaan arvoa hyville asioille ja arvoille. Jos jo lapsena annetaan mallia että kaikki terveysongelmat tulee hoitaa pääasiassa lääkkeillä, eivätkä ihmiset siis ole juurikaan vastuussa itsestään, niin hukka tämän yhteiskunnan perii.

Liikkumattomuus, ylensyönti ja siitä seuraavat vakavat sairaudet syövät voimavaroja jo nyt paljon, eikä siihen enää kaivata suurta määrää mielen sairauksia, joista varmaan voitaisiin ennaltaehkäistä moniakin korjaamalla ajattelu-asenteita vähemmän lääke-keskeiseen suuntaan.

Sarinille ja t,b.lle kommnentti: Koettakaapa seuraavaa reseptia. Hymyilkaa aina ja kaikkialla. Iloisista kasvoista virtaa antidepressantteja aivoihin. Taalla Thaimaassa, Hymyn maassa, kaikki ovat iloisia ja avoimia. Synkkia kasvoja ei nay kuten Suomessa.

Ja sitten viela yksi asia. Roskaruoka, pizza, makkarat ym pikaruoka aiheuttaa depressiota, Svenska Dagbladetin mukaan. Katsokaa netista. Suuri uutinen.

Siis vain luonnollista ruokaa ja hymya. Ja kaikki paranee!

S Kuvalehden avustajista vain Tiina hymyilee, muut ovat haudanvakavia.

Yksi asia, jossa nämä evankelistat ja maallikkojeesustelijat ovat äärimmäisen taitavia, on rahan teko manipuloinnin ohella. Kyllä kyse lienee myös jonkinlaisesta narsismista, koska eivät havaitse kriittisten keskustelijoiden osoittamaa myötähäpeää. Amerikoissahan näitä on useita joka osavaltiossa – niin ja siellä erityispiirre, että lähes kaikilla miespuolisilla saarnaajilla on erityisharrastuksena – siis todistettavsti ilmi tullut – hairahdus epäsiiveelliseen ja moraalittomaan toimintatappan ja että petetty puoliso seisoo suorassa TV-lähetyksessä perisyntiä tehneen pellen vierellä > money talks!

Kunnon lottovoitto auttais varmasti isompaankin ”vitutukseen” ja täyttyisivät lompakko ja arvotyhjiöt kertalaakista…sitä herkkua on vaan niin harvalle suotu. Toki viikottainen kiihkeä odotus voisi olla hyvinkin terapeuttista…saattais auttaa enemmän kuin se varsinainen ”täyttymys”.

Odotteluahan se on se uskovaistenkin elämä.

Voi Tiina ystäväni, nyt kyllä yliregoit ja liiottelit. En tekstin perusteella näe, että Pohtamo mitenkään väheksyisi masennusta. Uskoville ihmisille rukous on vakavasti otettava asia. Olen varma, että Pohtamo on nähnyt ”sielunhoitajan työssä” niin paljon masentuneita, että hän osaa sen ottaa vakavasti. Tottakai ymmärrän, että ateistina sinä näet rukouksen turhana toimintana. Mutta voithan kuuitenkin nähdä sen mietiskelynä ja hiljentymisenä, joka rauhoittaa stressiä ja siten vähentää masennusta. Olistkohan reagoinut näin voimakkaasti, jos joku toinen julkkis olisi ehdottanut joogaa tai TM:ää masennuksen hoitoon.

Tosiseikka on myös, että juurettomuus ja arvottomuus on nykynuorten ongelmien yksi syy. Uskonto antaa ihmiselle juuret ja elämään tarkoituksen. Kristillinen anteeksiantamus poistaa syyllisyyden. Nykyihmistähän syyllistetään koko ajan epäterveellisestä syömisestä, liikunnan vähyydestä, ympäristön tuhoamisesta. Mutta ymmärrän toki, että ateistina vastustat kaikkia jotka haluavat lisätä kristillisyyden merkitystä yhteiskunnassa, koska ateistien tavoitteena on vähentää sitä ja erityisesti nuorten ja lasten keskuudessa. Näin onkin tapahtunut 90-luvulla ja 2000-luvulla ja siitä yksi seuraus on lasten ja nuorten pahoinvoinnin kasvu.

On myös mielenkiintoista, että esiinnyt tässä psykologian asiantuntijana, olethan lähinnä biologia ja tutkinut koirien psykologiaa ja biologiaa, et ihmisten.

Tiedän masennuksen vakavuuden. Syön itse serotoniinin takaisinoton estolääkettä. Mainio lääke. Se on lisännyt hyvinvointiani paljon. Rukoilen myös.

Puhe ystävistä ei ole huuhaata. Sosiaalinen tuki on alitutkittu ja aliarvostettu hoitomuoto masennukseen. Tarkoitan ystäviltä, puolisolta ja sukulaisilta saatavaa tukea. Sen on osoitettu tehoavan masennuksen luonteesta, vakavuudesta ja muista hoitomuodosta riippumatta.

Kiinnostava aihe. Ihmisillä on erilaisia temperamentteja, persoonallisuuksia ja tapoja. Ei kaikille sovi samat menetelmät hoidoksi. Joillekin saattaa sopia sosiaalinen kirkkokuorotoiminta ja toisille omassa rauhassa kuunneltu musiikki.

Masennustapaukset tuntuvat yleistyneen runsaasti vuosien saatossa. Joko tilastointi on parantunut – keskiajalla vakavat masennustapaukset varmaankin tulkittiin joksikin aivan muuksi – tai ympäristö on muuttunut. Ehkä tiivis kaupunkiasuminen ei sovi kaikille. Stressaantuvathan ahtaissa, hälyisissä tiloissa asuvat laboratoriorotatkin ja häkkikanaloiden asukit. Myös kaamosmasennustapauksista on alettu puhua enemmän. Ehkä lumettomat, pimeät talvet ylikirkkaiden kesien vastapainona laukaisevat masennusta, tai kenties uniongelmat, passivoiva netti- ja tv-maailma sekä hektinen kellokorttiyhteiskunta romahduttavat henkisen hyvinvoinnin.

Stressin purku on hyvää ennaltaehkäisyä masennusta vastaan. Toiset voivat poistaa ja ulkoistaa huoliaan rukoilemalla, ripittäytymällä ja terapiakäynneillä. (Tosin itsekseen rukoilu voi olla tehokkaampaa kuin ryhmärukoilu, jossa ei oteta kantaa omiin henkilökohtaisiin huoliin, vaan päin vastoin revitellään uusilla, yhteisillä uhilla.) Todennäköisesti rippipapin ja terapeutin merkitys hyvinvoinnille onkin osittain sama: molemmille voi purkaa ’syntejään’ tai huoliaan (tieto)turvallisessa ympäristössä. Parhaassa tapauksessa heiltä saattaa saada jopa hyviä vinkkejä, miten välttää tai selvittää aikaisemman kaltaiset ahdistusta aiheuttaneet tilanteet. Ohjeiden saaminen ei silti yleensä ole ’hoidon’ tarkoitus, vaan omien ajatusten ja toimintamallien selkeytyminen. Toiset voivat kokea päiväkirjakirjoitukset tai rukoilut paremmaksi tavaksi analysoida ajatuksiaan kuin ulkopuolisen ’konsultin’ käytön. (Voisi olla kiinnostavaa tutkia, ovatko masennustapaukset yleistyneet yhtä paljon rippipappi- ja terapiayhteiskunnissa.) Koska papeilla on psykologillekin kuuluvia tehtäviä, niin toivottavasti pappiskoulutuksessa opetetaan sielunhoidon lisäksi henkisen hyvinvoinnin edistämistä ja karsitaan pois epäempaattisimmat yksilöt. Lisäksi jotkut analysoivat omaa suhdettaan maailmaan nettikirjoitusten kautta, ja purkavat sillä tavalla huolia tai ahdistusta, jotka voisivat muuten johtaa masennukseen. (Siksi onkin tärkeää, että omalla nimellä kirjoittamisen ohella myös nimimerkkikeskustelu säilyy laillisena.)

Pitkäaikaista stressiä voi ennaltaehkäistä myös toiminnan kautta, musisoinnilla, laulamisella, piirtämisellä, kirjoittamisella, kuntoilulla, ynnä muilla puhdetöillä. Kaupunkiympäristössä yhä harvempi menee liiteriin halonhakkuuseen purkamaan raivoaan ja ahdistustaan. Eikä kaupungeissa ole laajoja metsäalueita, joissa voi vapaasti huutaa sielunsa kyllyydestä ja manata huonot ihmissuhteet maanrakoon. Kaupungeissa tyydytään nostamaan painoja, iskemään nyrkkeilysäkkiä tai juoksemaan. Eri kuntoilumuodot sopivat eri tarkoituksiin. Maratonijuoksuilla voi analysoida ajatuksiaan, mutta ylirasittamalla itseään liikaa saattaa ajautua entistä pahempaan uupumustilaan ja masennukseen. Hetkellinen lihasharjoitus painojen tai säkkien kanssa saattaa paremmin purkaa ahdistusta ja raivoa ja lisätä itseluottamusta ja hormoneja. Tosin liikaa huhkimalla paikat helposti hajoavat, jolloin sairasvuoteella voi tylsistyä ja ahdistua entistä enemmän.

Masennuslääkitys ei ole mikään parin viikon antibioottikuuri, jonka jälkeen vaivan aiheuttaja on nujerrettu. Masennuslääkkeitä saattaa joutua syömään vuosikausia, eikä kaikille tehoa samat aineet, joten erilaisia lääkevaihtoehtoja ja annoskokoja saatta joutua kokeilemaan. Osa masentuneista voikin siksi välttellä lääkitystä: Se ei ole välttämättä halpaa. Pillerien otto saattaa unohtua, eikä niiden nauttiminen ole muutenkaan aina mikään nautinto. Lääkkeistä voi tulla selkeitä sivuoireita. Alitajunnassa kummittelee pitkäaikaiskäytön aiheuttamat mahdolliset haitat, aineenvaihduntahäiriöt, ym.

Voimakkaat kokemukset voivat muokata persoonallisuutta, suhtautumista ympäristöön ja muihin ihmisiin. Vakava masennus voi olla myös eräänlainen oppimisprosessi, kunhan siitä selviää hengissä. Ainakin se toivottavasti auttaa masennuksesta toipunutta ymmärtämään paremmin muita vastaavasta vaivasta kärsiviä. Vakava masennus ei tarkoita arvotyhjiötä tai vääränsuuntaisia ajatuksia. Pikemminkin voisi ajatella, että masentunut on havainnut ympäristössään omaan sieto- tai kestokykyynsä nähden liikaa arvotyhjiöitä ja arvottomia, vääristyneitä maailmankuvia kantavia julkimoita tai valtakeskuksia.

Arvoisa ystäväni. En lainkaan väheksy sitä, jos terve tai sairas ihminen saa lohtua ja turvaa elämäänsä rukouksen avulla. Varsinkin jos masennuspotilas kokee oireidensa helpottavam rukoilun myötä, asiahan on pelkästään hyvä. On kuitenkin eri asia väittää masennuksen ilmiönä johtuvan rukoilun puutteen aiheuttamasta arvotyhjiöstä kuin esimerkiksi kertoa, kuinka itse on saanut sairauteensa apua uskostaan.

Ja kyllä, olisin reagoinut samalla tavoin, jos joku olisi kertonut masennuksen johtuvan jooganpuutteesta tai vääränlaisesta musiikista. Anne Pohtamo ei kuitenkaan ole kirjoituksen keskeinen pointti: hänen lausuntonsa on vain esimerkki siitä, millaisia asenteita ja väittämiä masennuksen ympärillä pyörii.

En esiinny tässä blogissa psykologian asiantuntijana. Esiinnyn blogaajana, joka kirjoittaa tärkeäksi ja mielenkiintoisiksi kokemistaan asioista.

Lääkärithän voivat joskus sanoa potilaille suoraan, että jonkin lääkkeen vaikutusmekanismeja ei oikein tiedetä ja että kyseessä on ehkä plasebovaikutus. Silti nuo lääkkeet sitten tehoavat. En tiedä, onko sellaisen plasebolääkkeen, jolla ei ole haittavaikutuksia, myynti ja määrääminen varsinaisesti huono juttu, jos parempia lääkkeitä ei ole olemassa ja jos kerran potilas parantuu tai kokee olotilansa kohenevan. Sama juttu ehkä psykoterapiassa.

Moni ammattiurheilijakin, intomielisistä kuntoilijoista puhumattakaan, tunkee naamaansa kaikenlaisia luontaistuotekaupoista saatavia (douping-vapaita) mömmöjä ja käyvät psyykkaamassa itseään kisakuntoon ’ammattiauttajien’ vastaanotoilla. Eikä kai sitä kannata murehtia, jos rahaa riittää, jos kuluttamalla tulee parempi mieli, jos lisäaineista ei aiheudu riippuvuutta tai terveysongelmia ja kunhan ei aiheudu liikoja ympäristö- tai saastumisongelmia. Raha on tehty kiertämään ja kaikkea, mitä kaupassa laillisesti myydään, voi ostaa.

”[Lääkityksen] pelätään turruttavan tunteet, tukahduttavan libidon ja luovuuden, lihottavan ja laiskistavan.”

Niin se usein tekeekin, jolloin pelko on ihan perusteltua. Sikäli jos masennuksen taustat ovat ylipainossa, aikaansaamattomuudessa, luovuuden tai libidon puutteessa, olisi vähän outoa käyttää lääkettä joka pahentaa näitä ongelmia.

Mitä tulee uskontoon ja rukoiluun, tämänhetkinen tutkimusten mukainen paras käsitys tietääkseni on, että uskonnollisuus vähentää masennuksen riskiä. En pidä tätä mitenkään hämmästyttävänä jos masennuksen syyt usein ovat ahdistavassa todellisuudessa, jolloin pakeneminen toiseen todellisuuteen auttaa. Esimerkiksi kuolemaan liittyvistä lohduttomuuden ja paniikin tunteista epäilemättä pääsee eroon jos uskoo ettei kuolemaa ole lainkaan. Tai yksinäisyyteen jos kuvittelee ympärillä pyörivän kaikensorttisia henkiolentoja. Uskonnollisilla piireillä on myös paljon sosiaalista toimintaa, mikä varmasti on tärkeää monille.

Sikäli kun itselleni todellisuuden ymmärtäminen on tärkeä perusarvo itsessään ja ihmisen ainutlaatuinen kyky, koen tällaisen harhoihin pakenemisen ikävänä. Valitettavasti kulttuurimme kuitenkin tukee sitä. Outoa on, että jos masentunut näkee ympärillään palkkamurhaajia, hänen ymmärretään olevan sairas, mutta jos demoneja ja muita henkiolentoja, tuetaan näitä harhoja jopa valtion toimesta. Valitettavinta on nähdä, kun herätysliikkeiden johtajat käyttävät tällaisia henkisistä ongelmista kärsiviä häikäilemättä hyväkseen.

Rukoilua, hymyilemistä, roskaruoan välttelyä…
Pyhä yksinkertaisuus!

Masennus on äärimmäisen vakava psyykkinen sairaus jota ei paranneta millään huuhaauskomushoidoilla sen enempää kuin katkennutta jalkaa suitsukkeita haistelemalla. Lääketieteellisiä tauteja hoidetaan lääketieteellä!

Ja keitä te kommentaattorit ylipäätään olette? Lääketieteen ammattilaisia? Epäilemättä ette ole, joten diagnoosinne ja parannuskeinonne masennukseen ovat wc-paperiin tarttuvan eritteen arvoisia.

prkl + s kirjoittaa julmaa tekstiä. Masennuksen syy tulisi aina selvittää. Fyysinen sairauskin hoitamattomana voi johtaa masennukseen. On ollut mielenkiintoista seurata hyvin läheltä pitkittyneen flunssan aiheuttamaa masennusta. Oireet: ensin kunnon flunssa, joka jätti noin 6 kk kestävän yhden asteen lämmönnousun ja sitä mukaa yleikunnon laskemisen. Vasta 8 kk sairastumisen jälkeen sairaalassa todettiin paha poskiontelotulehdus seurauksena seitsemän punkteerauskertaa. Psyykkinen väsymys oli masennuksineen ja epätoivoineen todella vaikea. Onneksi työnantajan myötävaikutuksella järjestyi muutama kuukausi palkatonta vapaata fyysisen kunnon kohottamiseksi. Henkisen tyyneyden tavoittelu oli fyysisen kunnon palaamisen ehto ja samalla työkyvyn palaaminen mahdollistui. Pitkittymisen flunssa aiheutti altistuminen kemikaalille ja asunnon vaihto nopeutti toipumista. Lääketieteen ammattilaiset eivä voi olla eivätkä ole yli-jumalia.

Toiko kipsi jalalle placebovaikutuksen? Jalka luuli olevansa terve ja parani käytössä.

Väärin parannettu! Huudahti puhdasoppinen biologi ja määräsi potilaan makaamaan kuukausiksi vaaka-asentoon sänkynpohjalle.

Hyvin usein masennusta tai muita mielenterveyden häiriöitä käsittelevien juttujen kommenteista saa lukea jos jonkinlaista ohjetta siitä, miten kyseistä sairautta pitäisi hoitaa lääkkeiden tai terapian sijaan ruokavaliolla, liikunnalla, hymyllä tai vaikka posliinimaalauksella. Kissan villat. Lievässä alakulossa tms. tällaiset ohjeet lienevät aivan paikallaan ja toimiviakin osalle ihmisistä, mutta kun mennään vakavampiin ongelmiin, siinä ei hengitystekniikat yksinään juuri auta.

Ai mistäkö tiedän? Olen itse syönyt masennuslääkkeitä kymmenisen vuotta omaan sairauteeni (joka ei ole masennus, mutta toisin kuin julkisuudessa annetaan ymmärtää, näitä lääkkeitä käytetään monenlaisten muidenkin sairausten hoitoon). Korkeakoulutettuna ihmisenä olen ymmärtänyt, että lääkkeiden vaikutusmekanismia ei täysin tunneta, joissakin tilanteissa vaikutus voi perustua plaseboefektiin ja joillekin ihmisille lääkitys tuo enemmän haittoja kuin hyötyä. Tämä on kuitenkin aina yksilöllistä ja lääkityksen aloittaminen ja sen jatkaminen on täysin potilaan ja hänen lääkärinsä välinen asia. Vain heillä on tarvittava tieto tilanteesta ja sitä pitäisi kunnioittaa.

Kovin harvoin näkee myöskään neuvoja siitä, miten esimerkiksi sydänsairauksista tai epilepsiasta kärsivän ihmisen pitäisi lopettaa lääkitys (siitähän tulee sivuvaikutuksia!) ja koettaa viettää enemmän aika ystävien kanssa. Itse henkilökohtaisesti koen tällaiset toisen ihmisen lääkitykseen ja elämäntapoihin puuttumiset kaikkien sairauksien kohdalla lähinnä henkilön oman kokemuksen mitätöimisenä. Haluaisitko itse kuulla muilta ihmisiltä, että sairautesi olisi parannettavissa vain ”ryhdistäytymisellä”, liikunnan lisäämisellä tai ruokavalion muuttamisella? Ns. fyysisten sairausten kohdalla tällaisia neuvoja pidetään usein naurettavina (varsinkin, jos kyseessä on epilepsian, reuman tai sydänsairauden kaltainen tila), mutta mielenterveyshäiriöistä kärsiville niitä syydetään jatkuvasti. Useimmat mielenterveyden sairaudet on palautettavissa aivokemiassa tapahtuneisiin muutoksiin, jotka eivät pelkästään hyvällä tahdolla muuksi muutu, ainakaan lievää vakavammissa tapauksissa. Kaikissa lääkkeissä on sivuvaikutuksia enemmän tai vähemmän, mutta jos ne todella auttavat ihmistä, niiden käyttäminen on enemmän kuin suotavaa. Huolimatta siitä, mitä naapurisi asiasta ajattelee.

Vakavasti puhuen…aikuisen ihmisen ”masennus” voi olla useimmiten työperäinen ja aiheutua voittopuolisesti työnjohdollisesta osaamattomuudesta.

Tällöin kyseessä olisi työnkuva jossa työtehtävä seuraa toistaan ja jokaisella tehtävällä on ”alku ja loppu”. Kun sitten tehtävä a on puoliksi tehty, tekijä siirtyy tai siirretään suorittamaan tehtävää b kukaan ei tule huomanneeksi että tekijän pääkoppaan on jäänyt ”energiavaraus” tehtävälle a. Jos tämä toistuu tehtävien c, d, e, f, g, jne kohdalla ”työihmisen” kaikki suoritusenergia tuhlaantunut tekemättömiin töihin ja seuraa työkyvyn menetys.

Tästä seuraavat syyllisyyden tunteet, esimiehen ynnä työtovereiden tyytymättömyys, täydellinen itsetunnon menetys ja lopulta sairasloma. (Tämä on siinä mielessä faktaa että olen itse nähnyt toistuvasti sellaista tapahtuvan).

Olen valmis tekemään tästä johtopäätöksen että kysymyksessä ei ole varsinaisesti masennus vaan täydellinen voimattomuus ja siitä seuraava ”vitutus”. On myös selvää ettei sitä lääkkeillä korjata…siihen voi auttaa muutaman vuoden ”laiskottelu” ja takaisin töihin uuteen työpaikkaan.