Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Mahdollinen hullu keskellä kirjoitustöitään

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 22.11.2012 19:59

Kirjoitan vimmaisesti keskeneräistä romaanikäsikirjoitusta kohti loppua. Muuta mieleeni ei nyt juurikaan mahdu. Fiktiiviset henkilöt täyttävät ajatukseni ja hermostun, kun joudun keskeyttämään kirjoittamisen ja luotsaamaan arkea eteenpäin. Näen untakin kirjoittamisesta.

Vaikka luovan työn tekeminen muistuttaa ajoittain varmaankin jonkinlaista maniaa, pidän itseäni ihan tasapainoisena henkilönä. Selviän arjesta, huolehdin lapsistani, en ryve ahdistuksen syvyyksissä ainakaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan.

Luovuuden ja mielenterveyden yhteyttä pohditaan silloin tällöin. Itsekin olen kirjoittanut aiheesta ainakin yhden blogauksen verran.

Yhteys on melkoisen selvä. Siteeraan lyhyesti aiempaa kirjoitustani: ”Eräässä kirjoittajilla tehdyssä tutkimuksessa kaikkiaan 80 prosenttia kärsi jonkinlaisista mielialahäiriöistä ja 30 prosentilla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Molemmat luvut olivat selvästi korkeampia kuin kontrolliryhmässä. Palkittuja brittitaiteilijoita koskenut tutkimus osoitti, että 38 prosenttia oli hoidettu mielialahäiriöiden takia – näytelmäkirjailijoista jopa 63 prosenttia. Yhdysvaltalaisten naiskirjailijoiden joukosta löytyi selvästi enemmän masennusta, maniaa, paniikkihäiriötä, yleistynyttä ahdistushäiriötä ja päihteiden tai lääkkeiden väärinkäyttöä kuin verrokkiryhmästä.”

Lisätietoa aiheesta tulee jatkuvasti. Esimerkiksi juuri äskettäin hyväksyttiin suomalainen väitöskirja, jossa todettiin kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja vakavan masennuksen kulkevan samoissa geenimuodoissa kuin hyvän muistin ja älykkyyden.

LitReactor-kirjoittajasivustolla oli ihan mielenkiintoinen kirjoitus luovuuden ja hulluuden yhteydestä. Minun makuuni se korosti aavistuksen liian naiivisti jonkinlaista kirjailijamyyttiä, jonka mukaan tasainen elämä ei tuottaisi hyviä kirjailijoita. En tuohon oikein osaa uskoa. ”Being a storyteller requires you to truly live, to go out on the edge, to deal with the pain when it comes, to fight through the sadness, to embrace the joy, and to come out the other side with amazing stories to tell.”

Toki hyvä kirjailija kykenee tuntemaan tai ainakin eläytymään syvästi ja ymmärtämään ihmismieltä myös jollain hyvin raadollisella tavalla.

Nyt kuitenkin painun takaisin käsikirjoitukseni pariin ja yritän pysytellä tervejärkisten kirjoissa.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Kaikki kirjailijat ovat hulluja. Kaikki taiteilijat ovat hulluja. Koko ihmiskunta on sairas. On vain yksi pelastuksen tie, Jeesuksen risti.

Ihminen, joka ei koskaan pode mieiilahäiriöitä, on poikkeava. Onko hän siis sairas?

Mielialahäiriö voidaan lievänäkin lukea sairaudeksi, jos nyt pelkistä määritelmistä on kyse. Mutta tunteet vaihtelevat meillä kaikilla, se on selvää. Ja niin pitääkin. Sairautta eivät ole vaihtelevat tunteet, vaan niiden puute, josta esim. äkilliset mielialojen ailahtelut johtuvat. Taiteilija ulkoistaa torjutut tunteensa teoksiinsa. Siksi hän on ailahtelevien mielialojensa vanki, sairas. Terveys (tunteet) on normaalia, sairaus (mielialahäiriöt) poikkeavuutta.

Hulluhuus onpi katshojan silmisshä, katshojan sielussha. Kaikhille lukhijoillhe eih samha hulluush kelphaa. Pithää vallitha huluuush lukhihan mukhaan. Eih ole ainha kirhailijan tarpeen olla hullu, riithää, etthä lukhija on niin hullu, etthä ostaaphi kaikkhi kirjailihan teokshet kaaphinsa perhukoille! Seurhaavassha näythe hyyvin, hyyyvin suurenkirhailijanheron tuothannosta. Osthakaapa ihemeesshä pukhinkonthiin vaikkha!

Eliphä kerrhan, hyvin, hyyvin, hhyyvhin kauhan aikhaa sithen pikkhu posshu nimelthänsä Puunahiklikka. Punaahiikalla olhi hyyvin, hyyyvin sairash sukhulainen, hyyvin, hyyyvin iisho iishoiishoiishä hyyvin pimeässhä, hyyvin, hyyyvin synkheässhä sekhavassha metshikösshä hyyvin keskhisuuressha mökhissä. Sukhulainhen olhi hyyvin, hyyyvin aliyliarvostethu kirhailijanero, jah kirhailihan päämökhi oli niin suurhi, etthä kaikhilla käythävillä ei askhel kaikunu, eikhä kaikhissha saleissha valo palanu.
Anthaapa seurhaavakhsi itsenhenshä suurhen kirhailihan kertthoa tarhinaa:

Punahikan hyvin, hyvin sairaan isosioisän ja hyvin suuren, aliyliarvostetun suurkirjailijaneron päiväkirjamerkintöjä, osa 1-1-2009.

Ja tulipa niinä päivinä vieraisille, hyvin suuren ja hyvin hyvin tunnetun kirjailijan vähemmän tunnettu ja hieman vähemmän merkityksetön sukulaislapsi nimeltänsä Punahikkla. Punahilka oli hyvin kaukhaa kotoisin ja siksi hyvin tietämätön suuren maailman menosta. Lisäksi Punhikla oli hyvin utelias, suorastaan liian utelias ja lopuksi jopa tappavan ärsyttävä. Siksipä hän kyseli kaikenlaista typerää ja tarpeetonta asiaa. Mutta antaapa päiväkirjadialogin kertoa loput:

Päiväkirjadialogi, 1-1-2009:
Ovi: Kop-kop-KOP!
Punahikan Isoisoisä: ’Kukha siellhä!’
Punahilka: ’Minä se täällä. Rakas sukulaisesi Punahilka!’
Punahikan Isoisoisä: ’Asthupa sishään!’
Punahilka: ’Miten voit. Näytät kurjalta!’
Punahikan Isoisoisä: ’Voi, voi lapshikulta, huonosthi menhee. Ei ole rahhaa, ei ole leiphää!’
(… sivukauphalla toisarvoistha tervetulhojaarihtelua …)

Punahilka: ’No, mutta isoisoisä, miksi sinulla ei kaikilla käytävillä askel kaiu, eikä kaikissa saleissa valo pala!’
Punahikan Isoisoisä: ’Isoisoishä on hyyvin, hyyyvin suurhi kirjailihanhero ja hyyvin aliyliarvosthettu. Piraathit vievät tulot ja kusutantanjat saavath paraathit. Eih olhe valhoa, eikhä askhel kaihu kaikhilla käythävillä!’
Punahilka: ’Kuulostaapa sekavalta. Onko kaikki aivan hyvin, oletko aivan terve!’
Punahikan Isoisoisä: ’Voi, voi, voi eth sinä ymmärrä. Kaikki niin hankalaa, tuskaista, vaikeaa. Ymmärtäisit, josh olisit hyyvin, hyyyvin aliyliarvostetthu suurharhailija!’
(… sivukauphalla toisarvoistha tervetulhojaarihtelua …)

Punahilka: ’Isoisoisä, isoisoisä, miksi sinulla on noin karvaiset kädet!’
Punahikan Isoisoisä: ’Jottha minä voishin kirharhaillla pimheässhä, kylmässhä mökhisshäni vuoshikaushia!’
Punahilka: ’Isoisoisä, suurkirjailija, miksi sinulla on noin suuret kourat!’
Punahikan Isoisoisä: ’Jottha minä saishin vakhaan kourhaisun kynästhä, tukhevan ottheen teokseshtani!’
Punahilka: ’Isoisoisä, suurkirjailija, miksi sinulla ei ole korvia päässä, ei silmiä silmillä!’
Punahikan Isoisoisä: ’Jottha enh kuulishi maailman menhoa. Kuunthelen vain omhia aathoksiani. Eikhä pimeässhä mökhissä olhe mithään nähtävää. Silmhäni näkhevät vain päähäni sishään, omia aatokhsiani!’
Punahilka: ’Isoisoisä, suurkirjailija, miksi sinulla on kolmet tekarit lipaston päällä!’
Punahikan Isoisoisä: ’Jottha voishin purekshia teksthinin tarkhaan. Pienhet tekharit pienhille aathoksille, keskishuuret tekharit keskisuurhille aathooksille, suuret tekharit SUURILLE aathoksille. Sikshi suureth tekarith hyyvin, hyyyvin kulunheet!’
Punahilka: ’Isoisoisä, suurkirjailija, miksi sinulla on kuivunutta verta huulilla!’
Punahikan Isoisoisä: ’Koskha suuren tekshtin phureskhelu vaathii veronsha!’
Punahilka: ’Isoisoisä, aliyliarvostettu suurkirjailijanhero, mutta miksi, mutta miksi sinulla ei ole lainkaan päätä vaan pelkästään valtavan, valtavan suurisuu!’
Punahikan Isoisoisä: ’Jottha pysthyisin HETI HUUTAMAAN SUURHEN AATHOKSENI, SUUREHEN TEOKSHENI KOKO MAAILMHAN KUULHATAVAKSHI!’
(… sivukauphalla ärsytthävää, asiathonta uthelua …)

Punahikan Isoisoisä: ’Kuulepha Punahilka, eräsh hyyvin, hyyyvin aliyliarvostethu suurikirhailijanhero on kerrhan todennhut, etthä puhumisestha tullhee nälkhä ja etthä nälkhä lähtee syömhällä. Haephas haarukkha ja terhävä veitshi isoisoisällesi!’
Punahilka: ’Kyllä, Isoisoisä. Kyllä!’
(… pitkhä jaarithus, mithen Punahika hakee haarukhan ja veitshen …)

Punahilka: ’Kas tässä, Isoisoisä. Haarukka ja pitkä, terävä veitsi!’
Punahikan Isoisoisä: ’Kuulepha Punahilka, Isoisoisä osaa lukhea ja kirhoittaa ajathuksia. Luinh juurhi ajatuksen, etthä jollakhin on hyyvin, hyyyvin nälkhä jah ruokhaa pithää saaha. Menikhö oikheaan!’
Punahilka: ’Oi, Isoisoisä, olet todella hyvä ajatuksenlukija. Mitä ruokaa ajattelit tarjota!’
Punahikan Isoisoisä: ’Kuulepha Punahilka, Isoisoisä ajattheli syöhä tällhä viikholla ishon kimphaleen PUUNAHIKKAA!!!!’
(… lophut on senhuroithu, koskha suohelemhe nuorhimpia lukhijoithamme …)

Mithä tästhä kaikhesta tarhinastha opimhe! Ei ole kaikhi helpoa suurhen kirhailijanheron elämäshä. Eih tulhe ainha tukhirahaa, eikhä suurhia setheleithä. Eikhä kaikkhi ehes ymmhärrä suurhen kirjailihan aathoksia, etthä tässhä puhhuu suurhikirhailija ITSE jah NYTH, eikhä ainakhaan ennhen kuin onpi myöhäisthä!!!

Saalmjhari Pervho, sanoin sairas, en idiootti. (Moderointi herätys, kaikki edellä olevan tyyppiset asiattomat ja keskustelua pelkästään häiritsevät viestit voisi heti ihan yleisen mukavuuden vuoksi poistaa. Vai onko siellä ketään?)

Kysyin kerran eräältä alan tutkijalta, että miksi vakavia mielenterveyden häiriöitä aiheuttavat geenit ovat niin yleisiä. Luulisi niiden karsiutuvan populaatiosta kun usein aiheuttavat niin pahoja ongelmia kantajalleen.

Sain juuri tuon tässä blogissakin esitetyn vastauksen, että syynä ovat ”umpihullujen” lähisukulaiset. Lajillemme on ollut merkittävästi hyötyä niistä luovista ihmisistä, jotka kantavat ”hullun geenejä”, eivätkä silti kokonaan nyrjähdä sinne hulluuden rajan huonommalle puolelle, vaan pystyvät luoviin keksintöihin.

”On vain yksi pelastuksen tie, Jeesuksen risti.”

Entä mitä liikenneministeri Merja Kyllönen tähän sanoo?

(SK:n kommentteja ei voi polttaa.) ☹

Luovat/hullut/keksijät, miten heitä ikinä kutsummekaan, saavat sympatiamme, sillä samalla, kun he viihdyttävät itseään, he viihdyttävät myös meitä, keksimällä esim. avaruusraketin tai kirjoittamalla näytelmän. Ihmisenä olemisen perimmäinen mysteeri ei kuitenkaan ratkea, emmekä sitä haluakaan, koska emme kestäisi kohdata itseämme. Olemme sairaita, ja sairaina haluamme pysyä. Siksi tarvitsemme taidetta.

’stone free kirjoitti:
Saalmjhari Pervho, sanoin sairas, en idiootti.’

Kiithoskia täshmennhyksehtä. Kyshymphä vainh, yrithätkö rahjoitthaa sananhvaphautthani. Idioothi tahi eih. Ehkhä minullha on vainh lukhihäiriö elhi murrhevammha, ehkhä konheeni näppähimisthö toimhii huonohsti tahi ehkä sairhastanh johthakin vaphinatauthia!

Kyshynphä vainh sinhulta suurhi aliyliarvohstettu kirhailiha, mikshi saaphi lähespuolhikaimhani Jhari 3A Thervo pilkhata päähminishteriäh romhaanissaanh jah suorhassha televishiolähetykshesshä jah sithä kusuthaan suurheksi taihteeksi tahi hupshukshi viihteekhksi. Mikshi minhä enh saishi muokhata arvosthettua Ghrimmin velejhehtenh ophashtusteostha parhempaan muothoon. Onkho erhona vainh she, etthä Jhari onhpi rikhas jah minäh vastha pyrhin shiivilheni. Vaih onkho kyshe väärhän puolhueenh päähministherin louukkaushvapauhesta. Vasthaapa tuohonh. Kiitosh!

Eih olluth pakkho lukhea. Vaphaa maah, vaphaat mielhipitheeth jah vaphaat lukhemisoikheuet!

’Saalmjhari Pervho kirjoitti:
’stone free kirjoitti:’

Vaikheneminhen onhpi myönthymishen merkhi. Hyväkshyn anteekshipyynthönnhe kirhailija Vaphaa Herra Kivhesh. Molemphienh sanonhmishet ja pikhusynhit olkhoon täthen anteekshiannhetut!

”Ehkhä minullha on vainh lukhihäiriö elhi murrhevammha, ehkhä konheeni näppähimisthö toimhii huonohsti tahi ehkä sairhastanh johthakin vaphinatauthia!”

Mutta vieläkään emme ole saaneet selvyyttä siihen, mistä hoo-vammasi siis johtuu. Se kiusaa minuakin jonkin verran. ”Ehkhä” et tiedä syytä itsekään. Koeta tosiaan ottaa siitä selvää ja kerro sitten meillekin!
Joka tapauksessa toivomme sinulle tai koneellesi pikaista paranemista …