Maailmankatsomus ei ole pelkkää uskontoa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uskontokuntiin kuulumattomien osuus suomalaisista kasvaa koko ajan. Kirkosta eroaa vuosittain noin 50 000 henkilöä, eivätkä kirkkoon liittyneiden tai muihin uskontokuntiin kuuluvien maahanmuuttajien määrä riitä nitistämään uskonnottomien kasvavaa osuutta.

Kirkon oman arvion mukaan 2030-luvun puolivälin jälkeen enää puolet suomalaisista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon.

Uskontokuntaan kuulumaton ihminen ei tietenkään läheskään aina ole uskonnoton. Syitä kirkosta eroamiselle on paljon, ja toisaalta kaikille syvästikin uskonnollisille ihmiselle ei luontevasti löydy lain edessä virallistettua uskontokuntaa, jonka jäseneksi liittyä. Moni myös kavahtaa ankaralta kuulostavaa uskonto-termiä, mutta kokee erilaiset hengellisyyden muodot tärkeiksi.

Silti Suomi maallistuu kovaa vauhtia ja on tehnyt niin jo pitkään. On aavistuksen turhauttavaa, että virallisen Suomen suhtautuminen uskonnottomuuteen kulkee aina monta askelta jäljessä.

Itse asiassa tuntuu, että yhteiskunnan on monessa kohtaa paljon helpompi suhtautua mihin tahansa uskontoon kuin uskonnottomuuteen.

Muslimimaahanmuuttajien myötä moni tuntuu ensimmäistä kertaa ymmärtäneen, että yhteiskunnassamme elää muitakin evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvia.

Törmäsin muutama päivä sitten Ylen uutissivuilla artikkeliin evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien hautaamisesta Kainuussa. ”Hautaukseen liittyvät epäkohdat ovat nousseet esille vasta viime vuosina, kun Kainuuseen viime vuosikymmenten aikana tullut muslimiväestö alkaa ikääntyä”, jutussa todetaan.

Uskonnottomilla on ollut monenlaisia ongelmia hautajais- ja hautaamisjärjestelyissä ympäri maata. Niitä on ollut pitkään.

Ongelmat lähtevät hautapaikan saamisesta. Tunnuksettomia hautapaikkoja on käsittääkseni yleensä tarjolla, mutta valinnanvaraa on hyvin paljon vähemmän kuin kirkkoon kuuluneiden vainajien kohdalla. Esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymän ainoa tunnukseton hauta-alue sijaitsee Vantaalla. Uskonnoton voidaan haudata myös tavallisille hautausmaille, mutta toisten haluna on nimenomaan tulla haudatuksi oman katsomuksen mukaisesti. Maailmankatsomukselliset asiat ovat hyvin henkilökohtaisia, eikä niitä useinkaan ole syytä arvostella.

Ongelmia on myös ollut esimerkiksi siinä, että uskonnottomille hautajaisille on ollut vaikea löytää pitopaikkoja. Hautausmaiden yhteydessä olevat tilat on periaatteessa tarkoitettu vain siunaustilaisuuksien järjestämiseen. Vaikka uskonnottoman vainajan omaisia eivät ristit seinillä häiritsisikään, seurakunnat ovat liian usein olleet yhteistyökyvyttömiä, kun uskonnottomille hautajaisille on pitänyt löytää pitopaikka. Vaihtelua tässä on paljon: seurakuntien välillä on suuria eroja. Muunlaisten tilojen käyttö hautajaisiin voi olla käytännön syistä hankalaa.

Yhteiskunta on antanut hautaustoimen pääasiallisesti kirkon hoidettavaksi, jolloin parhaat palvelut suunnataan tietenkin kirkon omille jäsenille. Se on ymmärrettävää – mutta se ei ole tasa-arvoista. Siinä vaiheessa, kun enää alle puolet suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, järjestely alkaa olla jo korostetun outo.

Henkilökohtaisesti olen iloinen siitä, että uskontovalikoimamme maailmankatsomuksista voidaan puhua muutenkin kuin kristinuskon kautta. Toivottavasti ajattelutapamme moninaistuisi vielä lisää ja havahtuisimme siihen, millainen maailmankatsomusten kirjo Suomessa on ollut jo pitkään.

Toisin kuin Suomessa, maailmanlaajuisesti tarkasteltuna uskontokuntiin kuuluvien osuus väestöstä on pikemminkin nousussa. Omana pelkonani on, että siksi julkinen keskustelu uskonnoista ja maailmankatsomuksista typistyy väkinäiseen kristinuskon ja islamin vastakkainasetteluun. On tärkeää nostaa keskusteluun muitakin väestöryhmiä sekä puhua erilaisista hengellisyyden, henkisyyden ja maailmankuvien muodoista.

Vaikka aloitin tämän tekstin luettelemalla henkilömääriä, sellainen kertoo ihmisten ajattelusta lopulta aika vähän.