Lyhyt mutta kirkastettu tietokirja elonkirjon katoamisesta
On aika jatkaa luonnon monimuotoisuutta ja luontokatoa sivuavien tietokirjojen käsittelyä! Tarkoituksenani oli kirjoittaa lokakuun aikana viidestä kirjasta. Elämä muine kiireineen tuli kuitenkin väliin, ja hoidan urakan loppuun vasta nyt.
Tässä bloggauksessa käsittelen toimittaja-tietokirjailija Juha Kauppisen lokakuussa ilmestynyttä Monimuotoisuus: Lyhyt oppimäärä -kirjaa.
Juha Kauppinen ei ole ensimmäistä kertaa asialla. Hänen vuonna 2019 ilmestynyt ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla huomioitu tietokirjansa Monimuotoisuus: Kertomuksia katoamisista on teos, joka on ollut minulle erittäin merkityksellinen. Se auttoi sanoittamaan monimutkaisia ilmiöitä, toimi vertaistukena ympäristöahdistuksen keskellä ja sai hienosti näkyvyyttä äärimmäisen tärkeälle asialle.
Nyt Kauppiselta on siis ilmestynyt uusi kirja lähes samalla otsikolla. Monimuotoisuus: Lyhyt oppimäärä on Siltala-kustantamon esittelyn mukaan kirjoitettu erityisesti nuorelle yleisölle, mutta sen korostetaan sopivan kaikille, jotka eivät ”ehdi uppoutua kuukausiksi pitkiin reportaaseihin”. (Uskon, että jokin välimuotokin tosin löytyisi.)
Esittelyssä myös korostetaan kirjan tarjoavan luontokatoon ratkaisuja, ja tulkitsen tätä niin, että tekstissä on mukana ratkaisuehdotuksia enemmän kuin aiemmassa kirjassa.
Näillä eväillä lähdin siis lukemaan Kauppisen uutta teosta.
Heti alkuun kirjailija kertoo, miksi luonnosta kannattaa lukea (tai oikeastaan hän on lainannut ajatuksen kirjailija Olli Jaloselta): Maailma tuntuu laajemmalta, kun siinä näkee enemmän yksityiskohtia. Kun erottaa vaikkapa lintulajit toisistaan, maailma on avarampi ja rikkaampi kuin silloin, kun kaikki linnut tuntuvat olevan yhtä ja samaa siivellistä massaa.
Uusi kirja on kerronnaltaan hyvin toisenlaista kuin aiempi Monimuotoisuus. Poissa on journalistinen reportaasi, tilalla on eräänlaista kirkastettua tekstiä. Poissa on tekstin kertomuksellinen muoto, ihmisten kohtaamiset, siirtymiset paikasta toiseen, havainnointi ja kokeminen.
Jäljellä on eräänlainen tietotekstin idea: sen ydinväitteet, asioiden olennaisuuden perustelut. Miksi tämä on tärkeää? Kauppinen tuntuu kysyvän jatkuvasti ja vastaavan sitten itselleen.
”Olemme tottuneet ajattelemaan luontoa lajeina: talitiainen lintulaudalla. Vaahtera puistossa, luontoelokuvan leijona.
Kyse on paljon enemmästä. Kyse on lajien välisistä yhteyksistä.
Jotkut tutkijat eivät edes puhu ekosysteemeistä lajien kautta, koska se on ajan tuhlausta.
Oleellisia ovat lajien väliset vuorovaikutussuhteet.
Kuinka monta vuorovaikutussuhdetta.”
Pidän tyylistä. Kaikille kirjailijoille – niin tieto- kuin kaunokirjailijoillekin – tekisi hyvää tuottaa kirjoistaan tällaista pelkistettyä, kirkastettua ja puhdistettua tekstiä.
Toisinaan teksti muuntuu ehkä liiankin abstraktiksi ja siksi vaikeaselkoiseksi: ”Lajit kelluvat meidän planeettamme universumeissa kuin löytämättömät tähdet.”
Esittelytekstissä mainittua ratkaisukeskeisyyttä on tarjolla kirjan viimeisessä luvussa. Se liikkuu toimivasti yksilön valinnoista talouden mekanismeihin.
Hieman harmittaa, ettei kirjasta ole tarjolla äänikirjaa. Teksti on juuri sellaista tietotekstiä, joka toimisi hyvin kuunneltunakin. Moni nykynuori tuntuu mieluummin kuuntelevan kuin lukevan, ja Monimuotoisuuden toivoisi tavoittavan mahdollisimman, no, monimuotoisen yleisön.
On hienoa, että Juha Kauppinen hyödyntää osaamistaan ja aineistoaan eikä jätä elonkirjon käsittelyä vain yhteen kirjaan. Niin pitääkin tehdä: jatkaa ja jatkaa samasta aiheesta, kunnes maailma on muuttunut edes hieman.
–
Juha Kauppinen: Monimuotoisuus: Lyhyt oppimäärä. Siltala, 2022.
