Luontokato tapahtuu kaikkialla, mutta olemme sille sokeita

Hyvää luonnon monimuotoisuuden päivää! Toukokuun 22. päivän on julistanut luonnon monimuotoisuuden päiväksi YK:n yleiskokous, ja päivän tarkoituksena on ”lisätä tietoisuutta luonnon monimuotoisuudesta sekä tehdä tutuksi ympäristönsuojelua, kestävää luonnon hyödyntämistä ja hyötyjen tasapuolista jakoa”.

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti nousi puheisiin hallitusneuvottelujen myötä, kun Petteri Taalas oli esityksessään neuvottelijoille kertonut, että ”biodiversiteetti on uusi kysymys” ja että ”yleisesti ottaen tarvitaan lisää dokumentaatiota ongelmasta”. Reiluuden nimissä on korostettava, että väitteet ovat peräisin Taalaksen dioista, ja hän oletettavasti avasi niitä kuuntelijoille selvästi laajemmin. 

Niin kuin monet muutkin (ja erityisesti muut biologit), hermostuin kuitenkin Taalaksen esityksestä. Ensinnäkin biosiversiteettikriisi eli luonnon monimuotoisuuden kutistuminen, luontokato siis, ei ole mikään uusi kysymys. Se on kylläkin viimeisten vuosikymmenten aikana jäänyt yleisessä keskustelussa ja mediassa ilmastonmuutoksen varjoon – julkisuuteen ei valitettavasti ole tuntunut mahtuvan kuin yksi ympäristöaihe kerrallaan. Nyt asia tuntuu onneksi hieman parantuneen. 

Toiseksi luontokatoa – esimerkiksi lajien taantumista tai häviämistä sukupuuttoon – on tutkittu paljon ja siitä on olemassa valtavasti dataa. Toki dataa myös puuttuu paljon: on esimerkiksi lajeja, jotka ehtivät hävitä sukupuuttoon ennen kuin niitä edes tunnistetaan. Pitkille seurantatutkimukselle on myös välillä hankala löytää rahoitusta. Talkootyöllä ja luontoharrastajien aktiivisuudella on iso merkitys vaikkapa linnustoseurannassa. 

Mutta miksi luontokato eli biodiversiteettikriisi on sitten saanut niin huonosti mediatilaa? Sehän on lopulta ihmiskunnan ja maapallon ongelmista ehkä suurin. Se vaikeuttaa luonnon sopeutumista ilmastonmuutokseen, uhkaa ruokaturvaa, altistaa pandemioille ja vaikuttaa esimerkiksi veden kiertokulkuun. Joka tapauksessa luontokato ja ilmastonmuutos kietoutuvat niin tiukasti yhteen, että on vajavaista puhua toisesta ilman toista. 

Tässä joitain syitä sille, miksi luontokato on puuttunut keskustelusta:

• Syitä luontokadolle on todella paljon. Erilaisissa ympäristöissä luontokato myös ilmenee eri tavoin.
• Luontokato näkyy monella tasolla: populaatioiden pienenemisenä ja katoamisena, geneettisen monimuotoisuuden vähenemisenä, metsien tai muiden biotooppien vähenemisenä, kokonaisten lajien sukupuuttona, lajikirjon yksipuolistumisena sekä vieraslajien leviämisenä. Sekalaiset havainnot eivät tiivisty yhtenäiseksi ilmiöksi. 
• Luonnon monimuotoisuus ei ole asia, jolle ihmisillä olisi arkikielinen nimitys ja josta he normaalisti puhuisivat toistensa kanssa. Ajattelemme luontoa enemmän yksittäisten lajien tai vaikkapa paikkojen kautta. 
• Ihmisten ymmärrys ekologiasta ja populaatioista on puutteellista. Esimerkiksi hyönteisten merkitystä ekosysteemeille ei ymmärretä eikä niiden väheneminen siksi huoleta. Tarvitsemme parempaa elonkirjotietoisuutta!
• Luonnon muuttuminen on hidasta eivätkä tavalliset ihmiset tarkkaile luontoa niin tarkasti, että he huomaisivat muutoksen. Muisti ei tallenna yksityiskohtia tai ihmiset eivät edes tunne paikallista lajistoa niin hyvin, että huomaisivat sen muuttuvan. 
• Kun muutos on hidasta, ihmiset eivät ymmärrä huolestua.
• Ilmiöön ei liity dramaattisia tapahtumia kuten tulvia tai hirmumyrskyjä (oikeasti liittyy, kuten pandemia, mutta sen yhteys luontokatoon on monimutkaisempaa kuin simppeli syy-seuraussuhde).
• Kielteiset vaikutukset ihmisten elämään ovat monimutkaisia ja paikallisesti ilmiöstä voi olla jollekin  jopa hyötyä: jokin laji, josta ihmiset pitävät, lisääntyy, tai jokin ikävä laji vähenee.

Ihan näin surkea ei tilanne todellisuudessa onneksi ole. Ihmiset esimerkiksi surevat paljonkin kaadettuja lähimetsiä tai sitä, ettei jotain rakasta lintulajia ole näkynyt vuosiin. Tällaiselle ”tunteilulle” ei kuitenkaan ole annettu sijaa luontoa koskevassa keskustelussa. Suomessa esimerkiksi metsistä puhutaan lähinnä talouden ja hiilensidonnan termein. Olisi olennaista ymmärtää, että luontokatoa ovat nimenomaan jokainen kaadettu metsä ja parkkipaikan alle menetetty pienvesistö. Juuri siten luontokato tapahtuu, pala palalta. 

*

P.S. Mitä olette tänään tehneet luonnon monimuotoisuuden hyväksi? Itse istutin puun sekä tein hyönteishotellin. (En sellaista trendikästä, vaan porasin yksinkertaisesti reikiä pätkään kuivaa puunrunkoa ja etsin sille suojaisan paikan puutarhasta.)