Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Luonnonsuojelu tekee päättäjästä kädettömän

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 29.12.2014 15:11

Neljäsosaa maailman nisäkäslajeista uhkaa sukupuutto. Juuri nyt.

Se on käsittämättömän suuri osuus – ja toki vain arvio, sillä siitäkään, kuinka paljon maailmassa on eri lajeja, ei ole yksimielisyyttä. Uhattujen osuus voi olla myös suurempi, sillä luvussa ovat mukana vain tunnetut nisäkäslajit.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Eli Suomessa kaikki on hyvin, jos kerran ongelmana on vain susien tai soiden suojelu. Kumpiakin riittää. Sudet pitäisi tappaa Suomesta pois eikä se vaikuta susien tilanteeseen maapallolla mitenkään. Soita taas Suomessakin on jo suojeltu riittävästi. Ei ole mitään järkeä laittaa rahaa soiden ostamiseen valtiolle. Ei niiden luonnontilaisuus ole vaarassa muutoinkaan.

Tuo edellä oleva nimimerkki ’Paavon’ kommentti on nurkkakuntaisuudessaan surullisen suomalainen: meillä kaikki (jokseenkin) hyvin, muusta viis.
Ankeaa.

Hannu Pietiäinen

Avaaja otti juuri nuo asiat esille, joita siksi kommentoin. Miksei avaaja ole mielestäsi nurkkakuntainen kunntarkastelee esimerkkeinä vain suomalaisia susia ja suota, vaikka ne oikeat ongelmat ovat ihan muualla?

”Kun emme osaa suojella oman alueemme eliöitä, on turha odottaa sellaista muultakaan maailmalta.”

Susista ja soista syntyy vähitellen se kokonaisuus, jossa monimuotoisuus vähenee pelottavaa tahtia. Eliökunnan suojelu alkaa nurkkakuntaisuudesta.

Onko Suomen suot jollakin tavalla erityisen uhattuna? Niistähän on suojeltu jo muistinvaraisesti mijoona hehtaaria ja loppujakaan ei uhkaa yhtään mikään. Sudetkin on tosiasiallisesti suojeltu, vaikka ne pitäisi Suomen asutuilta alueilta hävittää. Susi ei ile mitenkään uhanalainen. Nuo on aika huonoja esimerkkejä uhanalaisista kohteista, sekä suo että susi. Ja kun Suomessa on jo suojeltu vaikka mitä niin mitrn tätä voi väittää jotenkin huonoksi toiminnaksi luonnon suojelemisen näkökulmasta?

Paavon niukoilla kommenteilla ja huteroilla esimerkeillä voi väittää mustan valkeaksi tai päinvastoin. Jos pelkät mutulauselmat yleisellä tasolla käyvät riittävinä perusteluina, ei asallista keskustelua voi edes aloittaa.
Kiitos siis kuuluu Tiinalle asiallisesta keskustelun avauksesta. Jatko lienee
sittenkin viisainta käydä toisilla foorumeilla.

EIköhän tässä ole aika luonnollisesta kehityksestä kyse. Ei kaikkea evoluutiossa syntynyttä voi suojella, ja eikö ihmisen suojeleminen ole ykkösasia? Susia riittää taigalla, ja niitä tulee lisää rajan takaa. Kaikkien lajien hyödyistä ei ole takeita. Soiden suojelua on harrastettu jo tarpeksi. Niitä jää ihmeteltäväksi jälkipolville. Ellei mihinkään kajota, ainoa tie on ihmisen katoaminen tältä pallolta. Missä ajassa, sitä emme tiedä. Kohtalo voi olla supertulivuori, asteroidi tai luonnollinen ilmastonmuutos. Jääkausia on ollut tasaisin väliajoin, ja nyt elämme lämpenevää vaihetta. Seuraava jääkausi tulee noin 10 000 vuoden sisään, ja silloin ihmisellä on ahtaat olot. Silloin vasta biodiversiteetti kapeneekin.

Jaakolle: Ei se ole luonnollista kehitystä, jos lajeja kuolee sukupuuttoon ihmisen toiminnan seurauksena. Tästähän huolestumisessa sukupuuttoaallosta on kysymys.
Ihmisen suojeleminen luonnonsuojelubiologisessa mielessä ei ole keskeistä. Meitä on kokolailla suuri populaatio, joten meitä ei mikään uhkaa. Ihminen se on joka luontoa uhkaa. Ihmisen suojeleminen yhteiskuntatieteellisessä mielessä on tärkeää, mutta siitä ei ole nyt kysymys.
Tuo kysymys lajien hyödystä pulpahtaa aina esille kun keskustellaan luonnonsuojelusta. Onko se niin vaikea käsittää, että jonkun lajin hyöty ihmiselle tai hänen seuralaislajeilleen ei ole suojelun peruste. Luonnonsuojelu lähtee siitä, että kaikilla lajeilla on itseisarvoinen oikeus elää tällä maapallolla omassa elinympäristössään.
Lajiston monimuotoisuus on miljoonien vuosien evoluution tulosta. Jo pelkästään tällä perusteella jokainen laji on korvaamaton.

Hannu Pietiäinen

Suomalaisille Suomen luonto on aina ollut tärkeä ja arvokas. Suomen luonnon monimuotoisuus heikkenee nopealla vauhdilla monista suojelutoimista huolimatta. Suomen tavoitteena on saada heikentyminen pysäytettyä. Suomi on myös kansainvälisin sopimuksin sitoutunut monimuotoisuuden kadon pysäyttämiseen. Yli puolet Suomen luontotyypeistä on nykyisin uhanalaisia ja eliölajien määrä vähenee jatkuvasti. Kuten Tiina hyvässä avauksessan kirjoitti, vielä ei edes tiedetä, kuinka monet lajit ovat häviämässä. Lajien häviäminenkin tulee aina viiveellä, kunnes lajinsa viimeinen edustaja on kuollut ja mitään ei ole enää tehtävissä. Saattaa näyttää siltä, että jäljellä olevat populaatiot ovat elinvoimaisia, kunnes tulee romahdus ja se on siinä, kuten kävi muuttokyyhkylle, jotka runsaudestaan huolimatta, jälkeen kuoli sukupuuttoon liian metsästyksen seurauksena.

Suot on hyvä esimerkki uhanalaisesta luontotyypistä ja linnut ovat taas hyviä indikaattorilajeja luonnon yleisestä uhanalaisuustilanteesta, koska linnuista on tarkkoja ja pitkäaikaisia havaintoja ja tilastoja. Suolintujen kantojen kehitys on viimevuosikymmenien aikana ollut vähenevä. Suolinnuista 26 % on uhanalaisia. Suolintujen Euroopan kannoista suuri osa pesii meillä, siksi Suomella on suuri kansainvälinen vastuu suolinnuston suojelussa. Huomattava osa suolinnuistamme pesii suojelualueilla, joista Etelä- ja Keskisuomessa on suojeltu vain murto-osa. Suurin ongelma liittyy soiden kuivattamiseen, turvetuotantoon ja maankäyttöön, mikä johtaa suoluonnon häviämiseen ja pirstoutumiseen.

Soiden lisäksi muita uhanalaisten lajien elinympäristöjä ovat tunturipaljakat , rannat ja vesistöt ja kulttuuriympäristöt ja näissä uhanalaisia lintulajeja 47%, 48%, 30% 21 %.

Tämä kato ei ole luonnollisen kehityksen tulos, vaan ihmisten toimenpiteiden aikaansaamaa hävitystä ja elinympäristöjen heikentämistä. Onko meillä todella teidän mielestä varaa tällaiseen menoon ?

Näitä luetaan juuri nyt