Look up - ja muita toivomuksia uuteen vuoteen

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Tulin katsoneeksi jouluna saman elokuvan kuin moni muukin. Don’t look up kertoo kahdesta tähtitieteilijästä ja heidän epätoivoisesta yrityksestään saada ihmiskunta (lähinnä Yhdysvallat) ymmärtämään, että Maapalloa kohti on syöksymässä kaikkea elämää uhkaava komeetta. Tästä linkistä löytyy bloggarikollegani Antti Ronkaisen kirjoitus elokuvasta. 

Elokuva oli todella vaikuttava. Elokuvana se ei ollut ollenkaan täydellinen, mutta tämä on epäolennaista. Minusta Don’t look up ei ole olemassa kilpaillakseen muiden elokuvien kanssa. 

Adam McKayn käsikirjoittaman, ohjaaman ja tuottaman elokuvan tyylilaji on tragikomedia, ja nauroin kyllä monessa kohtaa. Hyvä mieli siitä ei kuitenkaan jäänyt. Pikemminkin oloni oli jälkeenpäin tuskainen ja turhautunut. 

Monen kriitikon mielestä elokuvassa vedettiin asiat liian överiksi, mutta en itse nähnyt asiaa niin: pikemminkin elokuva näytti kaiken liian rehellisesti – se vain pyyhki hieman pölyjä totuuden yltä. Don’t look up osoitti, kuinka huonoja me ihmiset olemme saamaan aikaan tarvittavia muutoksia ja kuinka pieni rooli tiedolla on enää kaikessa siinä, mitä puuhailemme. 

Elokuva ei antanut toivoa, ja siksi varmaan olinkin katselukokemuksen jälkeen niin apea.

Minusta Don’t look up on ennen kaikkea elokuva tiedeviestinnästä ja tieteen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Kun olen lueskellut elokuvan saamaa vastaanottoa, tutkijat ovatkin johdonmukaisesti pitäneet siitä. Ehkä elokuva on erityisen vaikuttava niistä, jotka ovat joskus yrittäneet puskea tieteellistä tietoa näkyville julkisuuteen. 

Leonardo DiCaprion ja Jennifer Lawrencen esittämät tähtitieteilijät saavat elokuvassa armotonta kritiikkiä töksähtelevästä ilmaisustaan, negatiivisesta ydinviestistään, vaikeaselkoisuudestaan ja pukeutumisestaan. Aivan samanlaisia kommentteja saavat kaikki ne tuhannet tutkijat, jotka joutuvat esiintymään julkisuudessa tai valmistautumaan siihen erilaisilla mediakoulutuskursseilla. 

Elokuvaa voi tietenkin katsoa allegoriana ilmastonmuutoksesta, mutta minusta Maata uhkaava katastrofi oli elokuvassa toissijaista. Tärkeämpää oli se, kuinka huonosti tutkijat saivat äänensä kuuluviin ja kuinka vähäarvoista tieto oli: media ei arvottanut uutisia sen perusteella, kuinka merkittäviä ne olivat koko ihmiskunnalle, vaan sen mukaan, millaisia tunteita ja kuinka paljon kiinnostusta ne herättivät. 

Tämähän on täyttä tosielämää: kiinnostavuus on median käyttämä uutiskriteeri, ja toisinaan jonkin asian uutisointia perustellaan vain ja ainoastaan sillä. 

”Kiinnostavat aiheet ovat yleensä myös merkittäviä, yllättäviä, ajankohtaisia tai läheisiä, mutta joskus asia voi ylittää uutiskynnyksen pelkän kiinnostavuutensa takia”, sanotaan Suomen Tietotoimiston tyylikirjassa eli oppaassa uutisjuttujen kirjoittajille. ”Monenlaiset aiheet voivat nostattaa laajan julkisen keskustelun nimenomaan kiinnostavuutensa takia. Keskustelu voi syntyä pääministerin naisystävän kirjasta ja sen saamasta julkisuudesta tai Korkeasaaren paviaanilauman kohtalosta. Kiistely lisää usein aiheen kiinnostavuutta, joten politiikkojen sanaharkka on useimmiten uutinen.”

Don’t look up tuntui siis varsin todelliselta, kun komeettaa suuremmaksi uutiseksi nousivat kahden pop-tähden suhdesotkut. 

Ehkäpä elokuvan keskeistä sanomaa korostaakseen Ilta-Sanomat julkaisikin tällaisen uutisen: Meryl Streepin hahmo kekkaloi alasti uudessa Netflix-hitissä, mutta paljaat pakarat kuuluvat ruotsalaistaustaiselle Linille – Leonardo DiCaprio vastusti kohtausta.

Elokuva mätki armotta myös ”hyvän” puolella olevia. DiCaprion näyttelemä professori Randall Mindy antoi julkisuuden vietellä itsensä ja ryhtyi hallituksen aisankannattajaksi. Valta ja suosio tuntuvat hyvältä myös tutkijasta, siinä hän ei eroa muista ihmisistä. 

Omalle kulttuurikuplalleni on tyypillistä, että asioiden ajamiseksi polkaistaan pystyyn tukikonsertteja ja runoiltoja. Voi olla, etten vähään aikaan kestä niitä. Don’t look up näytti, kuinka tyhjänpäiväisten asioiden parissa puuhailemme silloinkin, kun koemme määrätietoisesti toimivamme asioiden puolesta. 

Itse toivon alkavalta vuodelta enemmän todellista tekemistä ja vähemmän toissijaista puuhastelua. Ihmiskunnalla on ratkaistavanaan kokonainen ympäristökriisien vyyhti moninaisine lieveilmiöineen. Pidetään siis silmät auki ja katsotaan oikeaan suuntaan!