Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Liikenteessä kokemus on tietoa

Blogit Tarinoita tieteestä 13.12.2014 12:06
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Puhun usein siitä, kuinka tieteen ja tutkimuksen näkökulma on antoisampi ja totuudellisempi kuin yksittäisen kokijan näkökulma. Kokemus on alttiina sattumalle, kaikenlaisille vääristymille – ja se on ennen kaikkea alisteinen kokijalleen. Kokijan persoonasta ovat lähtöisin niin kokemuksen lähtöasetelmat, siihen vaikuttavat tekijät kuin lopputuloksen tulkintakin. Kokemus saattaa olla kaiken hyvinkin irrallaan siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu.

Yksi asia, johon kuitenkin toivoisin kokemukselle aiempaa selvästi suurempaa roolia, on liikenneturvallisuus. Liikenteen uhka on kaikkea muuta kuin irrationaalinen: esimerkiksi tämän vuoden tammi-lokakuussa pelkästään suojateillä tapahtui 250 onnettomuutta.

Hirvittävän usein käy niin, että liikkujien turvattomaksi kokema liikenteen kohta lopulta osoittautuukin sellaiseksi.

Näinhän kävi esimerkiksi Vantaalla muutamia päiviä sitten, kun autoilija törmäsi kohtalokkaasti kymmenvuotiaaseen lapseen kapealla, mutkaisella ja huonokuntoisella tiellä, josta asukkaat olivat valittaneet kaupungille vuosikaudet. Tietä pitkin kuljetaan paljon kouluun sekä kävellen että autolla, mutta jalankulkijoiden turvallisuutta tiellä ei ole pyritty turvaamaan käytännössä millään tavalla.

Kotikaupungissani Keravalla kävi jokin aika sitten vain vähän vähemmän kohtalokkaasti: autoilija ajoi suojatietä ylittävän lapsen päälle vilkasliikenteisellä sisäänajoväylällä, johon ympäristön asukkaat ovat yrittäneet – niin ikään vuosikaudet – saada liikennevaloja koulumatkaa tekevien lasten suojaksi. Kadun ylittäminen on koettu vaikeaksi ja vaaratilanteita on ollut jatkuvasti. Lapsi loukkaantui törmäyksessä vakavasti.

Kauhulla odotan, mitä tapahtuu Helsingin Viikissä kohdassa, josta tuttavani on valittanut vuosien ajan. Erikoisessa liikenneratkaisussa autot, pysäkiltä lähtevät bussit  ja tietä ylittävät koululaiset muodostavat kaaoksen, jossa toisten käyttäytymistä on vaikea ennakoida – ja joka pelottaa ympäristön asukkaita. Valittaminen on ollut turhaa: ”kohta on suunniteltu sellaiseksi”, vastaa kaupunki. Se, että havaintojen mukaan tienkäyttäjät eivät osaa käyttäytyä kohdassa niin kuin suunnittelijat ovat suunnitelleet, ei paina vaakakupissa.

Liikenneratkaisujen toimivuutta on vaikea ennakoida etukäteen, vaikka mukana olisi myös tiede. Esimerkiksi jalankulkijoiden käyttäytymistä tai autoilijoiden huomiokykyä on tutkittu paljon ja myös Suomessa.

Silti vaikkapa yksittäisen risteyksen turvallisuus näkyy vasta käytännössä. Muuttujia on niin paljon – ja esimerkiksi eri kaupungeissa tuntuu olevan paljonkin vaihtelua ajokulttuureissa.

Vaikka tekstini alussa niin ehkä vihjaankin, liikenneturvallisuudessa ei ole kyse tutkimustiedon ja kokemuksen ristiriidasta. Itse asiassa liikennetutkimus näkyy ainakin julkisuudessa todella vähän. Hyödynnetäänkö sitä meillä tarpeeksi?

Konflikti on enemmänkin liikenteen käyttäjien sekä liikenneratkaisuista vastaavien välillä.

Jos liikennesuunnittelijat ja kuntapäättäjät haluavat todellista tietoa ratkaisujensa toimivuudesta, ei auta kuin jalkautua liikenteeseen – ja tehdä sitä paljon, kauan, eri sääolosuhteissa ja erilaisten liikkujien näkökulmasta.

Ja kuinka hienoa olisikaan, jos myös ympäristössä jo valmiiksi paljon liikkuvien kokemukset otettaisiin huomioon. Tien varrella asuja on saattanut kerätä kokemuksiaan kymmenen vuoden ajalta useamman kerran päivässä, ja on hölmöä, jos kokemusaineistoa ei oteta missään huomioon.

Sen käyttämättä jättäminen olisi itse asiassa niin hölmöä, että ihan varmasti sellaista kerätään systemaattisesti talteen kaikissa Suomen kunnissa. Niinhän?

Liikenne koskee sen käyttäjiä, ei suunnittelijoita. Liikenteessä kuolee käyttäjä, ei suunnittelija.