Lasi punaviiniä vaalien kunniaksi?
Moni viettää vaalivalvojaisiltaa punaviinipullon ääressä. Pari viikkoa sitten mediassa liikkui huolestuttavaa tietoa siitä, että osa punaviinin terveysvaikutuksista ei olisikaan totta – muuan tutkija oli nimittäin jäänyt kiinni pitkään jatkuneesta vilpistä.
Kyseinen tutkija on Connecticutin yliopistossa työskennellyt Dipak K. Das. Hänen tutkimustuloksensa vuosien ajalta puolustivat ajatusta siitä, että punaviinin sisältämällä resveratrolilla olisi terveyttä, muun muassa veren ominaisuuksia edistäviä vaikutuksia.
Resveratroli on kasvien tuottama fenoliyhdiste, joka on koe-eläimillä muun muassa vähentänyt syöpäalttiutta, tasannut verensokerin vaihtelua, heikentänyt tulehdusreaktion ikäviä vaikutuksia veressä sekä pidentänyt ikää.
Dasin tutkimuksista tehdyn selvityksen mukaan hän on vääristellyt tuloksia ja dataa ainakin 26 tutkimusartikkelissa.
Mutta ei hätää – Dasin tutkimukset ovat vain pieni osa resveratrolin terveysvaikutuksia koskevaa tutkimuskenttää eivätkä edes mitenkään keskeisessä roolissa siinä.
Tiedemaailman käsitys punaviinin ominaisuuksista ei Dasin tapauksesta hetkahtanut. Enemmän siihen ovat vaikuttaneet uudet, syyskuussa julkaistut tiedot sirtuiini-proteiinien ominaisuuksista. Niiden kautta resveratrolikin lopulta soluihin vaikuttaa. Voi olla, että nimenomaan sirtuiinit eivät kykenekään pidentämään ikää sillä tavoin kuin aiemmin on ajateltu.
Mielenkiintoista ja kiihkeää tulosiltaa kaikille! Punaviini ei välttämättä pidennä ikää, mutta saattaa silti lisätä riemua tai pehmentää pettymystä.