Lapsen kykyä iloita pitää tukea

Minusta on tullut fani. Fanittamiseni kohde on lastenpsykiatri Jukka Mäkelä. Mäkelä on töissä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, ja olen törmännyt hänen nimeensä viime aikoina kahdessa yhteydessä.

Ensin luin Mäkelän oman kirjoituksen THL:n sivuilta. “Lapsena yhdessä koettu ilo ehkäisee mielenterveysongelmia”, Mäkelä kirjoittaa. Hän korostaa, kuinka tärkeää lapsen kasvun ja kehityksen kannalta on oppia nauttimaan hyvistä asioista. Hyvien asioiden kokeminen ja jakaminen rakentavat mielenterveydestä kestävän.

Kaikille iloitseminen ei ole yhtä luonnollista, mutta kykyä voi vahvistaa. Mäkelä kirjoittaa, että lapsen kokemuksista pitää kiinnostua, ponnisteluista kiittää ja löytämisestä riemuita. “Joidenkin lasten varhaisissa kiintymyssuhteissa on vahvistettu jaetun ilon kokemuksia. Toisten lasten kokemukset jaetusta ilosta puolestaan ovat vähäisiä esimerkiksi vanhemman masennuksen vuoksi. Kaikkien lasten tarpeet kokea jaettua iloa ovat kuitenkin samat.”

Toisen kerran törmäsin Jukka Mäkelään Ylen sivuilla pari päivää sitten. Nyt hän korosti hellyyden tärkeyttä lapsen mielen kehitykselle. Hän tuomitsi ajattelun, jossa sylissä pitämistä tai halausta käytetään  lapsen kasvatuksessa ikään kuin palkkiona hyvästä käytöksestä. Lapsi tarvitsee kosketusta juuri silloin, kun olo on pahimmillaan.

Asialla on suuri merkitys. Jutussa Mäkelä kertoo tutkimuksista, joiden mukaan “lapset, joita on kuultu ja autettu pieninä, ovat kaikkein hyväntahtoisimmin sosiaalisia sekä lapsena että aikuisina. He myös pärjäävät paremmin stressitilanteissa”.