Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Kysymyksiä erosta, mustasukkaisuudesta ja häpeästä. Ei vastauksia.

Blogit Tarinoita tieteestä 16.4.2012 16:47
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Perhesurmat mietityttävät ja surettavat. Tämän vuoden puolella Suomessa on tapahtunut jo kaksi perhesurmaa, joista ensimmäinen on parhaillaan oikeuskäsittelystä – miespuolinen tekijä on nimittäin hengissä. Toinen tapahtui vasta pari päivää sitten, ja tekijä mitä ilmeisimmin päätyi itsemurhaan. Molemmissa tapahtumissa perheen lapset olivat hyvin nuoria, 1 – 4-vuotiaita. Molemmat tekijät olivat tämän hetkisten tietojen mukaan miehiä, perheen isiä.

Olen aiemminkin kirjoittanut perhesurmista, muun muassa niiden tyypillisistä piirteistä sekä näkymisestä julkisuudessa. Yksittäisistä surmista ei yksityiskohtia tuntematta voi tietenkään sanoa tai päätellä mitään kovin varmaa, joten pohdintani on hyvin yleisluontoista. Tätä kirjoittaessani poliisi ei ole kertonut tuoreimman surman motiiveista, vain raha-asiat ja jo vireillä oleva avioero on suljettu pois syiden joukosta. (Tosin tällaisiin poissuljentoihin pitää suhtautua varauksella: uhkaava ero ei heti siirry papereihin, ja taloudellinen katastrofi on kovin suhteellinen käsite.)

”Ydinperheen” rakentumisvaihe on monella tapaa ihmistä rasittavaa aikaa. Kolmekymppisille aikuisille ruuhkavuosiin kuuluu usein varsinaisen työuran käynnistäminen, lasten syntymä parin vuoden välein, useakin asunnonvaihto. Elämää rakennetaan sellaiseksi kuin sen halutaan olevan: vakaaksi, omien ja oman viiteryhmän odotusten mukaiseksi, vakavaraiseksi – ehkä jopa ylelliseksi, kunnianhimoa tyydyttäväksi.

Kolmekymppinen ihminen on saattanut välttyä siihen astisessa elämässään suurilta menetyksiltä, mutta viimeistään nyt ajankohtaiseksi tulee esimerkiksi isovanhempien kuolema. Omilla vanhemmillakin on elämänmuutos käynnissä eläköitymisen takia.

Kasautuvat muutokset rasittavat ihmisen psyykeä, ja lisätaakkaa tuovat yövalvomiset, lasten sairastelut ja esimerkiksi perhevapaisiin ja asunnonhankintaan liittyvät taloushuolet. Stressi altistaa mielenterveysongelmien puhkeamiselle.

Helsingin äskeistä perhesurmaa on tunnuttu kauhistelevan juuri siksi, että tekijä oli korkeasti koulutettu ja ammatillisesti korkeassa asemassa. Perhesurmien puinnissa asiantuntijana usein käytetty ylilääkäri Hannu Lauerma muistuttaa kuitenkin, että korkeasti koulutetut ja hyvin toimeentulevat ihmiset tekevät perhesurmia yhtä lailla kuin muutkin. Muunlaisia henkirikoksia he taas tekevät vähän – perhesurmat ovat siis suhteessa yliedustettuina kyseisen viiteryhmän sisällä.

Ensisijaista perhesurmien ehkäisyssä on mielenterveystyö ja avun saaminen perille. ”Menestyneen” ihmisen voi olla henkisesti erityisen hankalaa hankkia apua ja toisaalta tunnistaa oma avuntarpeensa. Lauerman mukaan ”hyvin suuri osa on sellaisia, jotka ovat jollain lailla epätoivoisia ja depressiivisiä kriisin keskellä. He eivät kykene hakemaan apua, koska he eivät hyväksy ajatusta, että he voisivat joskus apua tarvita tai että kukaan voisi heitä auttaa.”

Stressaavan elämänvaiheen käynnistämä depressio ei onneksi aja kaikkia perhesurmiin. Surmaajilla on ehdottomasti muitakin altistavia tekijöitä. Lauerman mielestä he kärsivät useimmiten ”hyvin poikkeuksellisesta narsismista”. ”Monet surmaajista ovat jo ennen näkyvää sairastumistaan olleet vuorovaikutustavoiltaan poikkeavia, esimerkiksi poikkeuksellisen itsekeskeisiä ns. persoonallisuushäiriöisiä henkilöitä. Epätoivo ja viha ovat näissä teoissa vaihtelevissa suhteissa mukana.”

Tätä käsitystä on nostanut esiin myös psykiatri Anne Kauppi: Niin kutsutussa laajennetussa itsemurhassa tekijät ovat useimmiten isiä. Perheensä surmaavat isät ovat mustasukkaisia ja usein persoonallisuushäiriöisiä. Ensisijainen kohde on perheen äiti.

Jostain syystä pelkkä itsemurha ei tekijälle riitä: koko perheen, ennen kaikkea puolison, tulee hävitä.

Mustasukkaisuuden voi laukaista erouhka, joka tilastollisesti näkyy perhesurmien taustalla. En tiedä sen roolia tuoreimmissa perhesurmissa.

En aina arvosta yhteiskunnallisia selityksiä, mutta onko perheen uhkaava hajoaminen niin suuri uhka tai häpeä, että se ajaa tietynlaisia miehiä tappamaan perheensä? Onko tämä nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan ongelma? Suomi ei nimittäin esiinny lainkaan edukseen perhesurmatilastoissa.

Onko yhteiskunnan asenteissa jotain, joka saa muutenkin riskitekijäisen miehen ”pitämään viimeiseen asti kiinni” perheestään? Miksi parisuhteen loppu on niin synkkä asia?

Tietokirjailija Osmo Tammisalo on listannut Finlandia-ehdokkaana olleessa kirjassaan Rakkauden evoluutio taktiikoita, mustasukkaisuuden motivoimia käyttäytymisstrategioita, joilla kumppani pyritään pitämään omana. Ensimmäisenä listassa on ”valppaus ja valvominen”, toisena”kumppanin pitäminen piilossa”. Viimeisenä on väkivalta. Onko perhesurma joskus mustasukkaisuuden motivoiman väkivallan äärimmäinen muoto?

Vai onko perhesurma puolustuskeino häpeää vastaan? Ympäristön liberalisoitumisesta huolimatta avioero on edelleen monelle häpeä. Jos yhteiskunnan mittareilla menestystä odottava ihminen peilaa perhe-elämäänsä olettamaansa ideaalia vasten eikä mielestään onnistu täyttämään odotuksiaan, tunne epäonnistumisesta voi tuoda mukanaan valtavan häpeän.

Asialle pitäisi tehdä jotain: avioeron pitäisi muuttua rutiinomaiseksi, kaikin puolin hyväksyttäväksi toimenpiteeksi, joka ei vaatisi hankalaa byrokratiaa, rikkoisi välejä sukulaisiin tai saisi ihmisiä ”menettämään kasvojaan”.

Ajatuksessa ei ole mitään perhevastaista. Pikemminkin uhkaavan eroamisen nykyistä vähäisempi henkinen raskaus saattaisi näkyä parempina liittoina. Kun yhdessä ei ole pakko pysyä julkisivun tai yhteiskunnan odotusten takia, parisuhteet saattaisivat pysyä koossa nykyistä paremmin eikä niiden loppuhetkiin kasautuisi niin valtavaa määrää katkeruutta, häpeää, vihaa, kostonhimoa tai ahdistusta. Toimimattomat liitot täytyy voida lopettaa.

Parisuhteiden tulisi saada alkaa ja loppua ilman häpeää, ilman sen suurempaa numeroa. Vähentynyt häpeä saattaisi olla monelle henkivakuutus.

Osanottoni kaikille perhesurmien uhrien omaisille ja läheisille.