Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Kun vanhemmat tappavat lapsensa

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 11.1.2012 22:28

Aamu alkoi niin kuin se on viime aikoina alkanut aivan liian usein: ensimmäisenä internetissä hyppäsivät silmille perhesurmasta kertovat otsikot. Viimeisen yhdeksän kuukauden aikana Suomessa on tehty kuusi perhesurmaa.

Perhesurmat esiintyvät täällä ilmeisesti sarjoina: edellinen sarja oli ”käynnissä” noin kaksi vuotta sitten. Psykiatri Hannu Lauerma pitää sarjoittumista todellisena ilmiönä, ja on sitä mieltä, että mediassa näkyvät teot toimivat esimerkkeinä uusille perhesurmille. Sama ilmiö näkyy kouluampumisissa.

Surmien syyt ovat toki aivan muualla: kukaan ei surmaa perhettään siksi, että muutkin niin tekevät. Mutta esimerkkien kautta voi mieleen tulla tapa, kuinka kurjuudesta voi yrittää päästä eroon.

En tiedä, onko ”perhesurma” kovin hyvä kattokäsite. Viime aikojen tapaukset ovat kuitenkin olleet (median kautta tarkasteltuna) aika erilaisia. Murhaajina ovat toimineet niin äidit kuin isätkin, tekijä on joko tappanut lopulta itsensä, yrittänyt sitä tai ei (käsittääkseni) edes yrittänyt, lapset ovat olleet kaiken ikäisiä vauvasta teiniin, yhdessä tapauksessa lapset on otettu huostaan, moni perhe taas on ulkoapäin katseltuna vaikuttanut ”ihanneperheeltä”, monessa on ollut eroprosessi meneillään.

Onko tällaisia tapauksia syytä yrittää mahduttaa yhteen kategoriaan? Yhteistä on toki lähtöasetelma: vanhempi tappaa omat lapsensa. Siitä eteenpäin versioita on monenlaisia – yhtä paljon kuin asetelman takana piileviä syitä.

Jotta perhesurmia voitaisiin estää ja vähentää, syiden löytyminen on ensiarvoista. Median kautta leviävälle ”esimerkille” ei oikein voi mitään. Lööppejä voi toki siivota, juttuja lyhentää, kainalojutut jättää pois, mutta itse uutinen on ja pysyy. Avoimeen yhteiskuntaan ei sovi, että tietynlaisista kuolemantapauksista ei saisi julkisuudessa kertoa. Perhesurmat ovat yhteiskunnallinen asia, josta pitää puhua myös avoimesti. Kuolonkolarit ja pahoinpitelyt voidaan uutisoida, niin pitää voida myös perhesurmat.

Sinänsä lapsen surmaaminen on yleistä esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa. Valitettavasti myös Suomessa, varsinkin vaikkapa Ruotsiin verrattuna. Tarkkoja vertailulukuja eri maista on vaikea löytää, yhtenä syynä siihen ovat varmasti kategorisointivaikeudet. Vastasyntyneen ei-toivotun lapsen tappaminen on motivoitunut varmaan hyvin erilaisista syistä kuin kouluikäisten lasten tappaminen. Heti syntymän jälkeen, ensimmäisen vuorokauden sisällä tapahtuneisiin surmiin (vai murhiin?) liittyy usein myös koko raskauden pitäminen salassa.

Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anne Kaupin mukaan suomalaiset äidit ja isät surmaavat lapsiaan jonkin verran eri syistä. Miesten tekojen taustalta löytyy usein meneillään oleva ero ja siihen liittyvä mustasukkaisuus. Naiset tappavat lapsiaan masennuksen tai akuutin psykoosin vuoksi. Pienen vauvan surmanneet äidit on usein jätetty rankaisematta syyntakeettomuuden takia.

Lapset kuolevat äitinsä tappamina nuorempina kuin isän. Keskimäärin ”laajennettujen itsemurhien” (järkyttävä termi!) lapsiuhrit ovat noin kuuden vuoden ikäisiä.

Miehet tappavat perheensä jollain tapaa ”puolisolähtöisesti”: nainen on ensisijainen uhri, syynä on mustasukkaisuus, ja taustalla voi olla pitkään kestänyttä väkivaltaisuutta. Naiset jättävät yleensä puolison surmaamatta. Vaikuttaa hieman siltä, että perhesurmissa sekä miehet että naiset näkevät lapset ensisijaisesti naisen ”jatkeena”.

Akuutti psykoosi sekä depressio ovat selvästi naisten syitä tappaa lapsensa. Silti miesten masennuksen osuutta perhesurmissa pitää kovasti tarkastella. Monen miehen depressio saa lähtölaukauksensa erotilanteessa, ja toivottomuus esimerkiksi huoltajuusasioiden suhteen voi olla iso tekijä.

Miesten masennuksella on joka tapauksessa vaikutuksena lapsiin: tuoreen tutkimuksen mukaan isän masennus voi lisätä lasten käytöshäiriöitä ja tunne-elämän vaikeuksia. Aiemmin ilmiöön on yhdistetty lähinnä äitien masennus.

Monenlaisia asioita pitäisi tehdä ja muuttaa. Pateettisuuden uhallakin: Lapset eivät saisi kuolla!

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Valitettavasti suomalainen tapakulttuuri edesauttaa em.perhesurmia.

Suomalaisen tapakulttuurin mukaan nainen omistaa miehen pään, mies omistaa naisen alapään.
Ongelmatilanteissa käytetään välineenä kostoa jolla yritetään vahingoittaa ”vastustajaa” mahdollisimman paljon.

Useille miehillä (rääpäleille) on helppo hallintatyökalu, naisen kannalta.
Mikäli mies ei taivu vaatimuksiin, olivat ne mitä tahansa, painostuskeinona käytetään tällöin ns.vien kaiken -korttia, yleensä mies uhraa itsensä menettämisen pelossa. Tuska kasvaa ja vuodet tekevät tehtävänsä, seinä tulee vastaan. Tuossa on klassinen esimerkki suomi-miehen heikkoudesta, pää ei kestä, ei löydetä ratkaisua tilanteeseen ja ryhdytään radikaaleihin ratkaisuihin … maksimaaliseen kostoon.

Naisilla yleensä kuuppa sekoaa täysin eri syistä. Takana on yleensä sosiaaliset syyt, omien toiveiden suhde realismiin on räikeässä ristiriidassa, ja taas kerran pää ei kestä ja ratkaisua haetaan hajottamalla/tuhoamalla omasta mielestään suurimmat syypäät tilanteeseen (peiliinhän ei uskalleta katsoa).
Naiset ovat laumasieluja, suurin osa, ja yhteisön oletettu paine ohjaa naisten elämää huomattavasti suuremmalta osin kuin kukaan nainen uskaltaa tunnustaa. Yhteisön hyväksyntää ja arvostusta haetaan keinolla millä hyvänsä, mikäli vuosia kestänyt ristiriitatilanne on muuttunut krooniseksi, haetaan lohtua kemikaaleista ja heittämällä elämä ”läskiksi” … pahimmillaan lopputuloksena on perhesurmat, koska omat lapsethan on heidän mielestään syyllisiä siihen etteivät he voi ”elää” vaan ovat vankina lastensa takia.

Suomalainen tapakulttuuri onneksi muuttuu eurooppalaisempaan suuntaan,pikku hiljaa.
Amerikkalaisuudesta on haettu jo parikymment vuotta ”oppia”, amerikkaa on suomi-median voimalla ammuttu suomalaisten kupoleihin täydellä teholla ja lopputulos on järkyttävää lliisteriä, sekoitus suomalaista metsäkansaa ja psykopaattista itsepalvontaa amerikan malliin.

Tapakulttuuri on avainsana, ongelmien ratkaisuissa.
Tapakulttuuri on alitajunnassa ja ohjaa ns.järkeä, norsu vie ja ”kuljettaja” menee minne norsu viedä haluaa, kuljettaja haluaa elää unelmissa että hän ohjaa tilannetta … mutta todellisuus on että hän on matkustajana.

Siispä valitettavana lopputuloksena voin todeta että perhesurmia tulee jatkumaan, kasvavissa määrin, kulttuurin muutos vaatii aikaa ja nyt eletään ns.amerikkalaisen mallin mukaista MINÄ-kulttuuria, ihmiset ovat yksilöille välineitä saada haluamansa (omat lapsetkin) ja myös esteenä ”täydelliselle elämälle”.

Ennen käytiin kylässä, juteltiin, jolloin huolet purkaantuivat huomaamattta ja oli työtä. Nyt tuska jää omaan sieluun ja apua haetaan jos saadaan ammattiterapeuteilta. Kulttuurimme on tehty niin yksilökeskeieksi ja välineelliseksi, että se synnyttää näitä onnettomia tapauksia lisää.

Eroista näissä lapsenmurhissakin on kyse. Ero muuttuu vain kertakaikkisen lopulliseksi. Toivottavasti riskitilanteessa elävät ymmärtäisivät jättää option myös tulevaan oman ja lastensa elämän kautta. Lasten vanhempien kesken tehtävä työ on tehokkain apu tilanteisiin. Keskitytään ongelmiin jättäen pois puhelimen, tekstiviestien, Facebookin ym medioitten kautta äiteihin takertuva jo eronneitten naisten viharyhmä, eikä kaiveta chatista tai deittisivustolta häntäheikkiä tai irtopiparia sotkemaan asetelmaa entisestään. Samoin on syytä olla pakenematta vaikenemiseen, osallistumattomuuteen, poissaoloon jne päihteistä tai väkivallasta puhumattakaan. Oma apu on aina tehokkaampaa kuin ulkopuolinen: Läheiset vain liittoutuvat osapuolten taakse vahvistaen vastakkainasettelua ja yhteiskunta on lähes kyvytön puutteellisten resurssien takia.

Ihmisten hyvinvoinnin pohja murenee koko ajan. Alkoholi on työikäisten yleisin kuolinsyy, lähes joka kymmenes suomalainen syö mielialalääkkeitä, noin 70 000 lasta on lastensuojelutoimenpiteiden piirissä ja syrjäytyneiden määrä eri ikäluokissa kasvaa koko ajan.

Oikein puistatti eilen kuunnella sisäministeriön virkamiestä uutisissa. Ei asia ratkea miettimällä, onko julkisia sosiaalipalveluja tarpeeksi. Ongelman ydin on pikemminkin siinä, että liian monelle lähin omainen on viranomainen ja normaalin ihmisten välisen kommunikoinnin on korvannut facebook jos sekään. Liian usein jos lähiyhteisössä havaitaan ongelmia niin vain hymähdetään, että ei asia minulle kuulu.

Samalla joka tuutista tungetaan uutisia mitä kummallisista tutkimuksista. Millainen aviopuoliso sinun pitäisi olla, montako kertaa viikossa seksiä sinun pitäisi harrastaa, paljonko saat painaa, paljonko sinun pitäisi tienata jne jne..

Yhteiskunnasta on tullut tunteeton suoritusyhteiskunta. Ihmisarvo mitataan koulutuksella, asemalla työpaikassa, kuukausipalkan suuruudella, asumismuodolla, varallisuudella sekä auton merkillä ja vuosimallilla. Kun jokin korttitalon palanen vedetään pois, niin koko rakennelma uhkaa sortua. On lähes rikos olla kotiäiti, työtön tai vanhus.

Mielestäni ongelmat kumpuavat siitä, että ihmiset eivät välitä toisistaan. Yhteisöllisyys on korvautunut yksilökeskeisyydellä. Kukaan ei jaksa yksin kantaa kaikkia murheita, niin jossain vaiheessa paineet käyvät liian koviksi.

Mustasukkaisuus ja masennus syinä perhesurmiin on vain jäävuorenhuippu. Jos mustasukkaisuuden ja masentuneisuuden taustoja ei ymmärretä, ei ymmärretä yhtäkään yksittäistä tapausta. Tilastointi ja syiden hakuammunta ei muuta mitään. Olen täysin varma että näillä ihmisillä on ollut jo ennen mustasukkaisuuksia ja masennuksia rajuja tunne-elämän ongelmia, kasa traumoja käsittelemättä, joillta on juuret kaukana heidän omassa lapsuudessaan. Näitä tapauksia ei ymmärretä jossei syitä tutkita murhaajien ja tappajien lapsuuden kautta. Vaan taitaa olla niin että sieltä syytä liian usein ei haluta etsiä, eikä osata…

Onko tutkittu liittyykö surmaajien taustaan hormonien ja alkoholin yhteiskäyttöä? Hormonitasojen kova vaihtelu yhdessä alkoholin käyttöön aiheuttaa agressiivista käytöstä.

”Hakuammuntaa kirjoitti: Mustasukkaisuus ja masennus syinä perhesurmiin on vain jäävuorenhuippu. Jos mustasukkaisuuden ja masentuneisuuden taustoja ei ymmärretä, ei ymmärretä yhtäkään yksittäistä tapausta.”

Tämä on hyvä huomio. Mutta valitettavasti asia on niin että meidän kulttuurissamme ei juuri kukaan voi julkisesti sanoa ”ymmärtävänsä” mustasukkaista miestä ja hänen tekonsa vaikuttimia.

Mustasukkaista miestä pidetään meillä aina lapsellisena luuserina, jolle lapsetkin saavat nauraa vapaasti. Ammatti-ihmisetkin ovat yleensä hiljaa aiheesta, koska se on niin täysin vastoin ajatuksiamme hallitsevan yksilövapauden-ideaalin ihanteesta. Kaikki viralliset mantrat hokevat samaa ”olet luuseri jos lyöt, olet luuseri, luuseri…

Olen muutaman kerran tarkoituksella laittanut mm.ylen ja iltalehtien sivulle kommentteja aiheesta ja joku idealistinen toimittaja yleensä sensuroi sellaiset kommentit. Aihe on nyt vaan liian Tabu.

Huostaanotolla uhkaaminen on vanhemille raskasta. Moni on yrittänyt parhaansa kasvattajana, lapset oireilevat, mutta virananomaiset eivät suostu kertomaan, mikä kasvatuksessa on pielessä ja miten pitäisi vanhempien oikeammin toimia. Perheet tarvitsisivat kodinhoitoapua, mutta nyt lähetetäään tarkkailija raportoimaan perheestä. Kun ei ole mummoja ja pappoja, ei ole hoitoperinnettä eikä apua. Järjestelmämme synnyttää kauheita tekoja ajamalla ihmiset ahtaalle.

Median kautta leviävälle esimerkille ei voi mitään? Mitä jos yritettäisiin vaikuttaa niihin matalaotsaisiin asenteisiin, joka saa janoamaan uutisista murhia ja onnettomuuksia.

Minua myös ärsyttää esim. uutistenlukijoiden sliipattu olemus. Omanlaistaan snobbailua ja elitismiä se on.

Jos ei osaa lapsia kasvattaa niin eikö kannata olla tekemättä niitä? Toinen vaihtoehto on antaa lapset adoptoitvaksi eikä sentään tappaa pienokaisia.

Kaikista nykyajan nuorista ei ole äideiksi ja isiksi kun on tärkeää toteuttaa itseään työssä, harrastuksisa, matkustelemalla. viinaa juomalla ja huumausaineita käyttämällä. Jos ei tavallinen elämä ole mitään niin kannattaa lapset jättää tekemättä.

Jos on yksinäinen pari ja ei ole mitään tukiverkkoa niin eikö kannata suosiolla jättää lapset tekemättä?

Niin se vain on ettei kaikista ole vanhemmiksi. Omassa lapsuudessani (90-luvulla) sain kokea isän alkoholisoitumisen ja sitä kautta seuranneen perheen uhkailun. Isä piti äidin hiljaisena ja toimintakyvyttömänä uhkailemalla ampuvansa meidät kaikki. En millään jaksanut ymmärtää miksi pitää sietää humalaisen isän sikailuja ja murrosikäisenä reagoin voimakkaasti siihen. Äiti vain sanoi, että ole hiljaa se ampuu meidät kaikki. Ja näitä tapauksia riittää, ei meidän perhe ollut/ole ainoa.
Sukulaisten puolelta ei tullut apua. Kaikki kyllä tiesivät tilanteen, mutta ei siihen muuta osattu tehdä kuin voivotella ja odottaa, että lapsistakin kasvaa epäonnistuneita yksilöitä. Minun kohdalla tilanne päättyi siihen, että muutin pois kotoa vähän ennen täysi-ikää. Äiti kuoli vuosi sen jälkeen sairauskohtaukseen ja isä jatkoi ja jatkaa edelleen alkoholistin urallaan. En tullut silloin lapsena tapetuksi, mutta onhan siinä asiassa ollut ajattelemista. Lapsuuden kokemukset tekivät minusta sinnikkään ja olen pärjännyt hyvin.

Nyt itse äitinä olen huomannut, että yhteiskunta on todella välinpitämätön paikka. Tiesin lasta odottaessani ettei minun perheellä ole juurikaan turvaverkostoja, koska oma taustani on mikä on. Miehen puolelta isovanhemmat ovat vielä elossa, mutta he ovat näitä kylmiä, omaan napaansa tuijottelijoita. Tuntuu, että yhteiskunta ja sukulaiset hakemalla hakevat toisista ihmisistä vikaa. Emme pysty olemaan enää tekemisissä miehen vanhempien kanssa, koska heidän tukensa on ollut vain voivottelua: voi voi, mahdatte te olla tosi väsyneitä (kun lapsemme oli 1-2 vuoden ikäinen), tai sitten: voimme me sitten auttaa lääkärilaskuissa, jos sairastutte vakavasti.
Ei ihmiset enää osaa iloita asioista, vaan etukäteen yritetään etsia asiasta negatiivinen puoli. Meidänkin tapauksessa olisimme halunneet kuulla kuinka kivaa on, kun on lapsenlapsia eikä sitä kuinka raskasta teillä nyt täytyy olla kun on pieniä lapsia.

Suomessa kun ei saa näyttää tunteitä ja ainakaan ei surua ja itkua. Siitä vasta ympäristö säikähtää, joten pidetän kaikki mahassa ja masennutaan. MAsennus on käsittelemätttömiä tunteita, ei muuta. Mikään Suomessa ei muutu jos ihmiset eivät saa päästää rauhassa ihmisten kanssa tunteitaan esim. itkeä jos itkettää.

Eli me kaikki olemme kanssasyyllisiä ja turha on näitä täällä taivastella. Kirkon piirissä on aivan sama mentaliteetti: älä itke, jos itket niin saat maineen että olet päästäsi vialla.

Ei tunteet ole ketään tappaneet joten antakaa ihmsten tuntea ja itkeä jos itkettää ja itkekää heidän mukana.

Tästä se muutos syntyy. Ei ammatti-ihmisiä tarvita vaan lähimmäisiä, ihan naapurissa asuvaa.

Näyttelijä Taisto Reimaluoto taisi olla kerran Tastulan vieraana. Tastula kysyi, mitä olisi pitänyt tehdä Kauhajoen joukkomurhaajan tapauksessa. Taisto totesi, ettei siinä muuta olisi ollut tehtävissä kuin ottaa äijää lujasti halien kiinni. Olisi voinut auttaa, oman hengen riskillä tosin.

Perheiltä puuttuu todellinen vankka yhteiskunnan mm. taloudellinen tuki. Monet vanhemmat tietävät mitä tarkoitaa lasten huostaanotto. Se on heillä omaa kokemusta. Tällaiset teot voivat olla vanhemman harhaista rakkautta lapsiaan kohtaan. Heidät halutaan varjella pahalta. Venäjällä on esiintynyt huostaanotettujen lasten kohtelusta Suomessa keskitysleiritasoisia kauhukuvia. Minulla on kokemusta lastentarhoista ja jossain määrin venäläinen mielipide tuntuu oikealta. Nämä lastenmurhat voivat olla harhainen ja harkitsematon ylitsemattömissä vaikuksissa olevien perheiden hätähuuto yhteiskunnalle.

Tämä on todennäköisesti kammottavinta mihin mustasukkaisuus voi johtaa, kun siihen ei puututa tarpeeksi ajoissa. Parisuhteen ongelmat usein ilmenevät ensin mustasukkaisuuden kautta, ja lopputuloksena voi ääritapauksissa olla ylläolevassa artikkelissa käsiteltäviä tragedioita.

Kiinnipitäminen ja tarkertuminen sellaisiin tilanteisiin, mitkä ovat epäterveitä, umpikujaan ajautuneet ihmissihteet, ovat ilmeisesti osa ihmisyyttä, josta on erittäin vaikea tai mahdotonta päästä kokonaan eroon.

Aiheeseen liittyvän mustasukkaisuuteen keskittyvä artikkelin löysin tuolta:
http://uskottomuus.com/mustasukkaisuus/

Näitä luetaan juuri nyt