Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Kuka ymmärtäisi eläimiä: runoilija vai turkistuottaja?

Blogit Tarinoita tieteestä 17.4.2015 15:16
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Tasavallan presidentin puolison Jenni Haukion kirjoittama runo on suututtanut turkisten tuottajat – tai ainakin  Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton hallituksen puheenjohtajan Kenneth Ingmanin.

Hienoa, että taide edelleen kiihdyttää.

Haukion runossa tarkastellaan maailmaa eri eläinten, myös turkiseläimen näkökulmasta. Runo on osa kirjoituskokoelmaa, jossa käsitellään eläinten roolia yhteiskunnassa sekä käsityksiämme eläimistä. Eläimet yhteiskunnassa -teoksen kirjoittajat ovat tutkijoita ja taiteilijoita.

Kenneth Ingman syyttää Haukiota täydellisestä ymmärtämättömyydestä. ”Tätä kärsimystä, josta runossa kirjoitetaan, ei ole olemassa. Se on satumaailmasta. Eläin ei ajattele tuolla tavalla”, Ingman väittää Helsingin Sanomien haastattelussa. ”Tuotantoeläimet elävät nykyhetkessä. Ne elävät päivän kerrallaan. Eivät ne tiedä mitään tulevaisuudesta. Ne eivät kärsi oloissaan. Kun ne tapetaan, ne tapetaan nopeasti ja kivuttomasti.”

Onko Kenneth Ingmanin varmuudelle kunnon perusteet? Onko Jenni Haukio runoineen pelkkä haaveileva kettutyttö, ja edustaako Ingman todellista tietoa eläinten käyttäytymisestä, kognitiokyvyistä ja tunne-elämästä?

Kurkistin Turkistieto-sivustolle, mitä siellä kerrotaan ”eläinten ajatuksista”. Sivustoa ylläpitää juuri Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto.

Turkiseläinten käyttäytymisestä kerrotaan, että ”eläimen käyttäytyminen viestittää meille aina jotakin. On vain osattava lukea viestin sisältö. Tämän oppii vain tarkkailemalla eläimiä”.

Eläinten kokemasta stressistä taas sivuilla kerrotaan varsin universaalilla otteella: ”Stressi on osa elämää. Kaikki joutuvat kokemaan sitä jossain muodossa ajoittain. Stressin kanssa on vaikea elää, mutta toisaalta ilman sitä on mahdoton elää.”

Väitän, että suurin mahdollinen viisaus eläinten tunteista ja käsityskyvystä ei löydy turkiseläinten kasvattajien liitosta vaan alan tutkijoilta. Tuotantoeläinten hyvinvoinnin tutkimus on onneksi tieteenala, joka elää nousukautta (siinä määrin, kuin mikään tieteenala Suomessa muka voi elää nyt nousukautta).

Tieteenalalla tehtävän tutkimuksen määrä on parissakymmenessä vuodessa lisääntynyt reippaasti. Samoin biologinen perustutkimus tuo koko ajan lisää tietoa eri eläinlajien kognitiivisesta kapasiteetista.

Suomessa tuotantoeläinten hyvinvointia ovat tutkineet muun muassa Anna Valros ja Laura Hänninen, jonka artikkeli on myös mukana Eläimet yhteiskunnassa -teoksessa.

Hänninen kertoo tekstissään esimerkiksi vasikoilla tehdyistä kokeista, joissa on testattu stressin ja kivun vaikutusta siihen, kuinka toiveikkaana vasikka pysyy. Vasikat oli opetettu tarkkailemaan tietokoneruudulta punaista merkkiä, jonka sytyttyä ne tiesivät saavansa pian maitoa.

Nupoutuksen, eli sarvenaiheiden poiston jälkeen tätä punaista tietokoneruudun väriä pikkuhiljaa vaalennettiin kerta kerralta vaaleanpunaisen kautta valkoiseen ja testattiin, kuinka hanakoita vasikat olivat edelleen tulkitsemaan ruutua punaiseksi. Jos vasikat oli nupoutettu kivunlievityksessä, ne tulkitsivat vaaleamman punaiset ruudut helpommin punaisiksi kuin vasikat, joiden nupoutuskipua ei oltu hoidettu”, Hänninen kirjoittaa.

Kivun voimakkuus siis vaikuttaa siihen, millaisena vasikka näkee tulevaisuuden. Kipu tekee pessimistiseksi niin vasikan kuin ihmisenkin.

Eläinten suhdetta kipuun ja pelkoon on liian pitkään käsitelty jonkinlaisen mielenfilosofisen paradigman kautta. Perusbiologisella ja etologisella tutkimuksella ei ole nähty arvoa. On ajateltu, että eläin ei esimerkiksi tunne kipua tai pelkoa, koska sillä ei ole käsitystä minuudesta. Ei ole ketään, joka pelkäisi.

Mitä enemmän eläinten käyttäytymistä on kuitenkin tutkittu, sitä enemmän on saatu tietoa esimerkiksi eri eläinlajien kyvystä muodostaa ns. mielen teoria.

Jussi Viitala kirjoittaa Eläimet yhteiskunnassa -teoksessa näin:  ”Ihminen ei eroa muista eläimistä siinä määrin kuin tavallisesti kuvitellaan. Evoluutio on veistänyt meidät samoista aineksista kuin kaikki muutkin lajit. Siksi ei ole ihmeteltävää, että monilla eläinlajeilla on ihmisen erityispiirteinä pidettyjä ominaisuuksia, kuten traditioita, kulttuureja, kielellisiä valmiuksia, tietoisuutta, moraalia ja jopa demokratiaa. – – Muiden lajien käytös on ikkuna ihmiseen, mutta ihminen on myös tietynlainen ikkuna muihin lajeihin.”

Eläintieteilijä Viitala on siis sitä mieltä, että tarkkailemalla ihmistä ja etsimällä muista eläimistä piirteitä, jotka ovat tyypillisiä ihmiselle, voimme todella ymmärtää jotain myös eläimistä.

Ehkäpä runoilija Haukio on lopulta paljon enemmän oikeassa turkiseläimistä kuin Kenneth Ingman.

*

mutta yhä edelleen haluan olla olemassa
koko olemukseni voimalla pidän kiinni
elämän jokaisesta kallisarvoisesta hetkestä
yhä edelleen punoutuvat unieni kudelmassa todeksi
metsä, vihreä, ruskea, pehmeät lehdet,
tuore multa, kalliot, jyrkänteet,
kostea sammal, viileä vesi, jämerät oksat,
huojuvat männyt, onkalot,
avaruudet ja vapaat taipaleet –

(Jenni Haukio: Suojele, älä tuhoa. Ote runosta.)