Kuka ansaitsisi Huuhaa-palkinnon?

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

Skepsis ry, jonka hallitukseen kuulun, palkitsee vuosittain pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa kunnostautuneita tahoja Huuhaa-palkinnolla.

Viime vuoden Huuhaa-palkinto myönnettiin Tavarataloketju J. Kärkkäiselle Magneettimedia-lehden kustantamisesta. Magneettimedia on ilmaisjakelulehti, jota on saatavilla ainakin Ylivieskassa, Oulussa ja Lahdessa, ja jonka jutut käsittelevät kirjaimellisesti kaikkea maan ja taivaan väliltä sekä ulkopuolelta. Lehden julkaisemisen motiivi on jäänyt itselleni epäselväksi.

Parhaillaan lehden nettisivuilla voi tutustua vaikkapa videoon nimeltä ”How Zionists Divide and Conquer” tai käännösartikkeliin HPV- eli papilloomavirusrokotteen salatuista haitoista. Artikkelin mukaan ”kuuden vuoden jälkeenkään ei ole saatu yhtään pitävää todistusaineistoa HPV-rokotteiden syöpää estävistä ominaisuuksista”, mikä on melkoisen reipas väite.

Vuoden 2010 palkinto, ensimmäinen, jota olen itsekin ollut myöntämässä, myönnettiin Power Balance -tasapainorannekkeelle, siis sellaisille nimekkäiden urheilijoidenkin ranteissaan pitämille muovirenkuloille, joiden ”teho perustuu uuteen hologrammiteknologiaan, jossa hologrammiin on syötetty samaa elektromagneettista taajuutta mitä on ihmisen biokentässä”, ja joiden siten väitettiin muun muassa parantavan urheilusuorituksia.

Maahantuojat lähtivätkin vetämään väitteitään pois. Myöhemmin rannekkeita valmistanut australialaisfirma meni konkurssiin. (En väitä, että tämä olisi Skepsiksen ansiota: väitteet herättivät kritiikkiä ympäri maailmaa.)

Tämänvuotinen Huuhaa-palkinto jaetaan joulukuun alussa. Vielä on hetki aikaa ehdottaa sopivia tahoja! Vinkkejä voi antaa vaikkapa yhdistyksen nettisivujen kautta osoitteessa http://www.skepsis.fi/Yhdistys/Annapalautetta.aspx.