Kuinka tutkia tuonpuoleista?

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Päättyvän vuoden kunniaksi mietiskelen hetken tuonpuoleista.

Mikä ”tuonpuoleinen” edes on? Wikipedian mukaan ”kuolemanjälkeinen elämä (tuonpuoleinen) on monissa uskonnoissa esiintyvä uskomus, jonka mukaan ihminen jatkaa olemassaoloaan jossakin olotilassa kuoleman jälkeen”.

Turun yliopiston tutkijaryhmä sai Suomen Akatemialta ison apurahan tuonpuoleisen tutkimiseen. Professori Marja-Liisa Honkasalon ”Mieli ja toinen” -projekti sai Akatemian ”Ihmisen mieli-Human mind” -tutkimusohjelman suurimman yksittäisen apurahan, lähes 900 000 euroa. Akatemian tutkimusohjelmat ovat tapa ohjata rahoitusta keskeisinä pidetyille aloille ja tutkimusaiheille.

Mitä kyseinen tuonpuoleisen tutkimus käytännössä olisi? Turun yliopiston tiedotteen mukaan ”Honkasalon tutkimusryhmä tutkii mielen toimintaa suhteessa yliluonnollisiksi tulkittuihin olentoihin ja todellisuuksiin” ja ”lähestyy aihetta niin humanistisesta, yhteiskuntatieteellisestä kuin lääketieteellisestäkin näkökulmasta. Tutkimusmenetelminä on muun muassa tekstitutkimukset, etnografia, psykologiset kokeet, psykiatrinen tutkimus ja neurokuvantaminen”.

Tuonpuoleisen tutkimisen pohtiminen olisi helpompaa, jos yliopiston tiedote avaisi tutkimusprojektia hieman enemmän. ”Nykypäivän Suomesta ja Länsi-Afrikasta keskiajan Islantiin ulottuvalla tutkimusajanjaksolla selvitetään, millaisia rooleja tuonpuoleiselle on annettu. Yksilöhavaintojen lisäksi tutkitaan, missä yhteisöllisesti kulkee tämän- ja tuonpuoleisen välinen raja” ei juurikaan asiaa selvennä.

Itse aihe, siis tuonpuoleinen, on kaikessa monitulkintaisuudessaan kovin mielenkiintoinen.

En myöskään ole sitä mieltä, että ”henkimaailman asiat” pitäisi pudottaa tutkimuksen ja tieteen ulkopuolelle. Päinvastoin: tiede ei saa rajata mitään aiheita ulkopuolelleen. Aihe kuin aihe voi olla tiedettä – menetelmät voivat sitä vastoin olla tieteellisiä tai epätieteellisiä.

Suomen Akatemia peräänkuuluttaa tutkimusohjelmillaan erityisesti tieteidenvälisyyden eri asteita. Tutkimusprojekteissa toivotaan olevan mukana eri tieteenalojen edustajia ja metodiikkaa. Uudenlaiset tutkimusaiheet myös tarvitsevat tuoreita lähestymistapoja.

Parhaimmillaan uudet tutkimusaiheet luovat jopa kokonaan uusia tieteenaloja. Vaikea tutkimuskohde pakottaa tutkijat löytämään ja yhdistelemään totutuista poikkeavia metodeja. Tällainen poikkitieteinen tutkimus vaatii käsitteellistä ja metodologista yhtenäisyyttä sekä yhteistä teoreettista kehystä. Poikkitieteisessä tutkimuksessa tieteenalojen väliset rajat katoavat.

Honkasalon johtama tutkimus on luonteeltaan monitieteistä tai tieteidenvälistä: siinä on mukana monta eri tieteenalaa, joiden tuloksia koota yhteen. Honkasalo on itsekin ”monitieteinen”, sillä hänellä on sekä lääkärin että antropologin koulutus.

Varsinaiseen poikkitieteisyyteen en usko tutkimuksen yltävän. ”Tuonpuoleinen” ei ole eri tieteenaloille yhteinen käsite, se on liian abstrakti ja monitulkintainen. Neurobiologian tuonpuoleinen ei ole sama kuin jonkin uskonnon tuonpuoleinen.

Joka tapauksessa hanke on varsin mielenkiintoinen ja odotan innolla sen antia.

Toivottavasti tulokset tullaan aikanaan pukemaan selvempään muotoon kuin Honkasalon nykyisen tutkimusyksikön tekemiset. Honkasalo nimittäin työskentelee professorina Turun yliopiston Kulttuurin ja terveyden tutkimusyksikössä, jonka tutkimusalaksi on nimetty ”medical humanities”.

Mitä tämä medical humanities on? ”Sillä tarkoitetaan humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja lääketieteellisen tutkimuksen vuoropuhelua sairauden tutkimuksessa, mutta humanismia myös ihmisen moraalisen kasvun sekä parantamisen humanisoimisen merkityksessä. Alan yhtenä keskeisenä tarkoituksena on ymmärtää ihmisluonnon ongelmaa kulttuurin, terveyden ja sairauden tutkimuksen valotuksessa ja tavoitteena on opettaa kriittistä ja reflektiivistä suhdetta parantamistyöhön ja tietoon, joka on toiminnan taustalla”, kerrotaan yksikön kotisivuilla.

Parhaimmillaan tieteidenvälisyys tuo tieteeseen uutta elinvoimaa. Huonoimmillaan se pysyy pelkkänä jargonina, eri tieteenalojen termien sekametelikeittona, joka luo uutta vain sanayhdistelmien muodossa.