Konsultti Himanen
Kuka saa esiintyä tieteen edustajana?
Olen aiemminkin kirjoittanut uudehkosta Long Play -sivustosta, joka julkaisee pitkiä reportaaseja ja haluaa profiloitua niinkutsutun hitaan journalismin edelläkävijänä.
Eilen Long Play julkaisi toisen juttunsa. Sen aiheena oli filosofi Pekka Himanen ja ennen kaikkea Himaselta tilatut, Suomen tulevaisuutta käsittelevät tutkimukset. Viimeksi kesällä 2012 Suomen valtio palkkasi Himasen johtamaan hallituksen tulevaisuusselontekoon liittyvää mittavaa tutkimushanketta.
Himasen tutkimusryhmän palkkio työstä on 700 000 euroa, joka maksetaan Sitran, Tekesin ja Suomen akatemian varoista. Hanketta ei kilpailutettu eikä Himasen tarvinnut käydä läpi esimerkiksi akatemian rahoitukseen yleensä vaadittavia pitkiäkin arviointiprosesseja.
Vaikuttaa siltä, että Pekka Himaselle junailtiin rahoitus valtioneuvoston kanslian ohjaamana ja Suomen akatemian hallituksella oli näytelmässä vain kumileimasimen rooli. Myös Himasen erilaiset professuurit joutuivat artikkelissa outoon valoon.
Suomalainen tutkimus, erityisesti perustutkimus kärsii monella alalla jatkuvasta rahapulasta, ja tuntuu oudolta, että tutkimusrahoitusta voidaan kuitenkin ohjata Pekka Himasen tulevaisuusprojektin kaltaisille, huonosti pohjustetuille hankkeille.
Valtion tilaaman tutkimusprojektin on käsittääkseni tarkoitus kestää kuluvan vuoden loppuun saakka, mutta siitä on jo julkaistu jonkinlainen väliraportti. Hieman yllättäen tähän Siniseen kirjaan on koottu yhä käynnissä olevan tutkimushankkeen johtopäätökset. Yleensähän johtopäätökset on tapana esittää lopuksi.
Johanna Vehkoon ja Anu Silfverbergin kirjoittama Long Playn artikkeli herätti paljon kysymyksiä muun muassa tutkimusrahan jako- tai professuurien myöntöperusteista.
Aloin kuitenkin pohtia ennen kaikkea sitä, mihin kaikkeen tieteellinen koulutus mandatoi ihmisen.
Pekka Himasta mainostetaan usein Suomen nuorimmaksi tohtoriksi. Hän väitteli 20-vuotiaana, vain kaksi vuotta yliopistossa opiskeltuaan.
Vehkoo ja Silfverberg väittävät, etteivät Himasen tieteelliset ansiot olekaan kaiken hehkutuksen veroisia. Hänellä ei nimittäin juurikaan ole varsinaisia tieteellisiä julkaisuja. Nimenomaan tiedemaailman sisällä päteväksi arvioitu julkaisutoiminta on tieteenteon kova ydin.
Samaan tapaan Himanen ei suostunut kertomaan haastattelijoille, millaista tutkimusta hän professorintyössään tekee. Himasella on osa-aikainen professuuri Aalto-yliopistossa.
Kerran tohtoriksi väitellyt saa toki aina titteliään käyttää, mutta kuinka vahvasti Himasen on muuten sopivaa tehdä selontekojaan nimenomaan tieteen edustajana?
Miksei hän voisi olla vaikka konsultti?
Mitä tieteelle lopulta tapahtuu, jos sen tehtäväksi jää vain jakaa vakuuttavia titteleitä rahakkaita, tieteeksi naamioituja konsultinhommia varten?