Kommunikoi koiran valokuvan kanssa...
Toisinaan myös valtamediassa törmää uutisiin tai henkilökuviin, joissa lukijoille tarjoillaan jokin kyseenalainen, jopa valheellinen ilmiö selittelemättä, kritiikittä, usein haastatellun henkilön sanoin. Tänään Pohjalaisessa pääsi ääneen ”kaksitoista vuotta eläimien kanssa kommunikoinut” Maiccu Kostiainen, jonkinlainen eläinmentalisti siis.
”Hän kuvaa kommunikointia tunteeksi alitajunnassa, jolla eläinten ajatukset ja kokemukset saadaan ihmisen kuultavaksi. Esimerkkitapauksena hän kertoo erään koiran näyttäneen näkyä sinisestä uima-altaasta.”
Kostiainen siis väittää lukevansa eläinten ajatuksia. Kyvyn hän sanoo saaneensa traagisen tapahtuman kautta: ”Ensimmäinen kosketus eläinkommunikointiin tapahtui Joonas-koiran kuoleman jälkeen. Kuoleman syy jäi epäselväksi. Koirakin oli vasta viisivuotias – – Se antoi oman henkensä, jotta minä olisin nyt tässä ja toimisin eläinten asianajajana. Sellainen minä olen, vaikka ei minulla mitään gloriaa ole pääni yläpuolella.”
Koiran kuoleman jälkeen Maiccu Kostiainen luki ”kirjallisuutta” ja ”harjoitteli herkistymistä”. Tällaisin keinoin Kostiainen väittää ajatustenlukukyvyn syntyneen. Sain käsityksen, että hänen kohderyhmänään ovat sekä kuolleet että elävät eläimet.
Miksi ihmiset päätyvät ”eläinmentalistin” luokse? Varmaan samoista syistä kuin he hankkiutuvat meedion puheille. Kaipaus edesmennyttä läheistä kohtaan saa ihmisen haluamaan paitsi kontaktia kuolleen kanssa, myös varmuuden siitä, että tuonpuoleisessa asiat ovat hyvin. Koska koira ei kerro ajatuksistaan, joku päätyy Kostiaisen luokse kyselemään koiransa ajatuksia. ”Monet Kostiaisen asiakkaista haluavat kuulla lemmikkinsä ajatukset, rakastaako koira omistajaansa vai mitä ne oikeastaan tuntevat.”
Kostiainen ei halua edes nähdä eläintä, jonka ajatuksia hän väittää lukevansa. Valokuva riittää.
Viimeistään tässä kohdassa pitäisi ymmärtää, että Kostiaisen kyvyt ovat silkkaa huuhaata. Miksi siis jutun kirjoittanut toimittaja Elina Nyström ei ota kriittisempää asennetta haastateltavaansa?
En tarkoita, että jokaisen lehtijutun pitäisi olla suoranaista tiedejournalismia. Ei median tehtävä ole valistaa ihmisiä. Ymmärrän senkin, että mediassa halutaan nostaa esiin erilaisia ihmisiä, eri ihmisten käsityksiä ja kokemuksia, toisistaan poikkeavia maailmankuvia. Sillä ko. jutun julkaisuakin kysyttäessä puolustettiin.
Kriittinen asenne olisi kuitenkin usein pienestä kiinni: ”Pian yhteys lemmikkiin onnistui” ei kaipaisi hännäkseen kuin sanaparin ”Kostiaisen mukaan”. Tai ”Eläinkommunikointi toimii niin, että asiakas lähettää valokuvan lemmikistään. Sen jälkeen Kostiainen kommunikoi eläimen kanssa” voisi kuulua paremmin muotoiltuna vaikkapa ”Kostiainen väittää eläinkommunikoinnin toimivan niin, että asiakas lähettää valokuvan lemmikistään. Sen jälkeen Kostiainen sanoo voivansa kommunikoida eläimen kanssa”.
Kukin uskokoon mihin tahtoo, mutta toimittaja voisi antaa enemmän mahdollisuuksia tulkita, esittää vaihtoehtoja totuuksien sijaan. Ketä kriittisyyden puute palvelee? Suurin osa suhtautuu uutiseen luultavasti naureskellen, uskomatta. Heillä toimittajan epäilylle ei olisi tarvettakaan. Pieni osa lukijoita taas jakaa Kostiaisen maailmankuvan ja ehkä osan kokemuksiakin. Heille toimittajan juttu on silkkaa totta.
Eläinkommunikoijan toiminta vaikuttaa lehtijutun perusteella tunkeutuvan jo jonnekin surullisenkuuluisien valemuistojen alueelle: ”Kostiainen kertoo nähneensä näyissä todella surullisia tapauksia väkivaltaan tai insestiinkin liittyen.” (En tiedä, tarkoittaako insesti tässä eläimiin sekaantumista vai sukurutsaa ihan eläinten kesken.) Eikö toimittaja edes tässä kohtaa voisi tuntea jonkinlaista vastuuta siitä, minkälaisia ”totuuksia” lehti lukijoilleen syöttää?
On juttuun saatu silti mukaan pieni tieteelliseksi naamioitukin osuus: ”Kostiainen kokee ja näkee tuntemukset itse, mitään tutkittua tietoa eläinkommunikoinnista ei ole.” Ei varmaankaan, koska kukaan oikeaa tutkimusta tekevä ei edes lähtisi tutkimaan, voiko valokuvista lukea eläinten ajatuksia. Sitä paitsi ”tutkimusten” auktoriteettiin vedotaan heti seuraavissa virkkeissä: ”-Mutta tutkitusti kaikki ympärillämme on energiaa, joka hajoaa pieniksi molekyyleiksi. Eläimet siis ovat myös pieniä molekyylejä. Olemme silloin kaikki, mukaan lukien ajatukset, yhtä ja samaa.”
Pohjalaisen jutussa ei kerrota, kuinka paljon eläinmentalisti veloittaa palveluksistaan.