Koiranjalostuksen ongelmat otsikoissa - ja presidentin ajatuksissa
Viime päivinä mediassa on näkynyt paljon asiaa koiranjalostuksesta, mikä on hienoa. Jalostuksen ongelmista on puhuttu vuosia, mutta todellisia ratkaisuja ei ole nähty. Uskon, että julkisuus pakottaa asioita eteenpäin – joskus toki tuskastuttavan hitaasti.
Ruokaviraston, Luonnonvarakeskuksen ja Maa- ja metsätalousministeriön viime viikolla ilmestynyt selvitys alleviivaa, kuinka ulkomuotoon keskittyvä koiranjalostus on joidenkin rotujen kohdalla mennyt liian pitkälle.
Lyhyt- ja pyöreäkalloiset eli brakykefaliset koirat, sellaiset kuin ranskanbulldoggi, englanninbulldoggi, bostoninterrieri ja mopsi, kärsivät monenlaisista terveysongelmista. Vaikka ongelmat ovat olleet tiedossa, on tärkeää, että tieto on nyt viimeistään saatettu viranomaistasolle.
Mikä lyhytkuonoisuudessa mättää? Koirien ensisijainen elimistön jäähdytysjärjestelmä on läähättäminen, mutta koska lyhytkuonoisella tai käytännössä kuonottomalla koiralla haihduttavaa pinta-alaa on nenäontelossa ja kitalaessa hyvin vähän, elimistö ei kykene jäähtymään normaaliin tapaan. Lisäksi brakykefalisten koirien nenän ja nielun ontelot ovat ikään kuin painuneet kasaan. Henki ei siis muutenkaan kulje. Kallo on lyhyt, mutta päässä on pehmytkudosta yhtä paljon kuin pitkäkuonoisellakin koiralla. Jopa kieli on liian iso kuonoon nähden. Pään muoto aiheuttaa ymmärrettävästi myös hammas- ja silmäongelmia. Samat geneettiset tekijät, jotka vaikuttavat pään muotoon, voivat lisäksi aiheuttaa selän ja hännän epämuodostumia.
Miten tällaiseen on päädytty? Koirien ulkomuodon muutokset ulottuvat sinänsä tuhansien vuosien päähän, ja koiran pääkopan pyöristyminen, silmien paikan siirtyminen sekä kuonon lyhentyminen ovat ensimmäisiä ulkoisia eroja, joita koiran ja suden välille syntyi. Muutokset olivat pitkään kuitenkin hyvin pieniä.
Ihminen on myös saattanut vuosituhansien ajan tahattomastikin suosia koiria, joilla on brakykefalisia piirteitä: sellainen koira on paitsi pentumainen, myös aavistuksen ihmismäinen. Brakykefalisen koiran silmät ovat pyöreät ja suuntautuneet enemmän eteenpäin kuin vaikkapa sudella. Ihminen pitää siitä, kun saa katsella toista olentoa silmiin.
Joka tapauksessa brakykefalisten piirteiden muuttuminen terveysongelmaksi on vasta modernin rodunjalostuksen viimeisten vuosikymmenten syytä. Moni on varmasti nähnyt kuvia, joissa on vertailtu vaikkapa 1950-luvun koiria samojen rotujen tämänhetkisiin edustajiin. Ero esimerkiksi kuonon pituudessa voi olla valtava.
Käytännössä syynä ääripiirteiden korostumiselle ovat rotumääritelmät ja niiden tulkinta. Rotumääritelmät ovat kirjallisessa muodossa olevia ”raamattuja”, jotka määrittävät, millainen rodun edustajan tulee olla. Esimerkiksi ranskanbulldoggin pää on rotumääritelmän mukaan ”voimakas, leveä ja neliömäinen” ja englanninbulldoggin ”leveä ja neliömäinen, ympärysmitaltaan suhteellisen suuri”.
Yksinkertaistettuna: Jos määritelmässä sanotaan, että rodun edustajan pääkopan tulee olla leveä, ihmismielihän alkaa suosia aina kaikkein leveintä pääkoppaa. Jos sanotaan, että korvien tulee olla suuret, raskaat ja roikkuvat, kasvattajat suosivat yksilöä, jolla on kaikkein suurimmat, raskaimmat ja roikkuvimmat korvat.
Kun tällainen valikointi jatkuu vuosia, vuosikymmeniä ja joidenkin rotujen kohdalla vuosisatoja, tuloksena on juuri sellaisia rakenteellisia ääripäitä, jotka alkavat lähennellä eläinsuojelurikosta.
Kenen syytä tämä kaikki on? Vastuu on jalostusta ja kasvattajia ohjaavilla tahoilla, kenneljärjestöillä. Mielestäni tämä on yksiselitteistä. Esimerkiksi Suomessa Kennelliitto on ottanut itselleen yksinoikeuden ohjata kasvatustoimintaa, rekisteröidä rotukoiria ja jakaa toisaalta sanktioita kasvattajille ja näyttelytuomareille. Kun on valtaa, on vastuuta.
Toiseksi vastuu on viranomaisilla, joiden pitää valvoa tällaista toimintaa. Kun tuoreen selvityksen myötä viranomaisilla on nyt kiistatta tietoa, niiltä voi vaatia myös tekoja.
On tietenkin toivottavaa, että myös tavalliset ihmiset, koiraharrastajat ja koiranomistajat, kantaisivat vastuuta mahdollisimman paljon. Vaikka oma koira olisi kuinka rakas ja ihana, ei sillä kannata lähteä teettämään pentuja naapurin koiran kanssa.
Haluaisin kuitenkin olla syyllistämättä niitä ihmisiä ja perheitä, jotka ovat ottaneet ensimmäiseksi koirakseen yksilön terveysongelmaisesta rodusta. Noviisin on vaikea hankkia tietoa, kun ei tiedä, millaista tietoa pitäisi hankkia, eikä ole kokemusta siitä, mikä tarjolla olevasta tiedosta on luotettavaa ja mikä ei. Kun lukee rotuesittelyjä vaikkapa rotuyhdistysten sivuilta, jokainen rotu tuntuu olevan ”sopusuhtainen”, ”tasapainoinen”, ”ystävällinen” ja ”hyväluonteinen”. Jos tuttavilta pyytää rotusuosituksia, jokainen suosittelee oman koiransa rotua.
Sitä paitsi: koiranostaja on voinut päätyä terveeseen rotuun mutta aivan turhanaikaisista syistä. Onko sellainen teko moraalisesti yhtään parempi? Mitä enemmän ihminen tietää koirien terveysongelmista, sitä enemmän vastuuta hänen on kuitenkin kannettava.
Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella voi myös olla vaikea ymmärtää, mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan sairaista koirista. Helposti tulee käsitys, että jalostuksen sairastuttamat koirat ovat koirayksilöitä, joissa on jotain poikkeavaa, ja jos tällaisen poikkeavan yksilön onnistuu välttämään, kaikki on hyvin.
Tosiasiahan kuitenkin on, että jalostuksen takia osa koiraroduista on lähtökohtaisesti sairaita: niitä määrittävä rakennepiirre on itsessään sairaus, eikä rodusta voi erotella ”terveitä” ja ”sairaita” yksilöitä.
Mikä avuksi koirien ahdinkoon? Ruokaviraston raportissa ehdotetaan muun muassa
- lakisääteistä, kaikki koirat kattavaa rekisteriä, jonne eläinlääkärit olisivat velvoitettuja ilmoittamaan tietyistä terveysongelmista,,
- pentueiden terveystarkastuksia lyhytkalloisille koiraroduille
- näyttelykieltoa koirille, jotka eivät täyty terveyskriteerejä,
- jalostuksen eettisen toimikunnan perustamista (se muun muassa päivittäisi jalostuskriteerejä, seuraisi rotujen terveyttä ja ohjaisi ongelmallisia jalostuslinjoja eläinsuojelunperustein) sekä
- lainsäädännön kehittämistä (ongelmalliseen jalostukseen pitää voida puuttua, ja lainsäädännön pitää pystyä puuttumaan myös maahantuontiin).
Toimenpide-ehdotukset ovat vielä abstrakteja, mutta toivottavasti johtavat pian konkretiaan.
Koiraväen puolella puheissa ovat olleet roturisteytykset, joissa siis kaikkein ongelmallisimpiin rotuihin tuotaisiin terveyttä risteyttämällä niihin muiden rotujen edustajia. Asia herättää kiihkeitä mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin.
Itse olen ehdottomasti roturisteytysten puolella; en ymmärrä äärimmäistä rotupuhtausajattelua laisinkaan. Koirarodut ovat joka tapauksessa ihmisen kätten työtä. Monessa rodussa ei kerta kaikkiaan ole terveitä yksilöitä, joiden geeneillä rodun voisi rakentaa terveemmäksi. Kapea geenipooli eli käytännössä sisäsiittoisuus on ongelmana suurimmassa osassa rotuja noin muutenkin. Vaikka terveitä yksilöitä olisi, suosimalla jalostuksessa vain niitä rodun geneettinen monimuotoisuus vähenisi entisestään.
Roturisteytyksetkään eivät ole mikään ihmelääke. Risteytyksiä pitäisi tapahtua paljon ja pitkään, jotta terveet geenit saataisiin leviämään rotuun kunnolla. Alussa olisi myös melkoista arpapeliä saada aikaan edes suurin piirtein halutun rakenteisia koiria. Samaan aikaan syntyisi pimeitä markkinoita ”puhtaille” rotunsa edustajille. Koiranjalostukseen liittyy merkillisiä vakaumuksia ja käsityksiä.
Ranskanbulldoggien tilannetta ja roturisteytyksiä mahdollisena apukeinona käsiteltiin maanantaina MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Viime päivien yllättävin ulostulo koiranjalostusasiassa kuultiin tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä. Hän kertoi Ylen Avoin kysymys -podcastissa, että presidenttipari on päättänyt rajoittaa Lennu-koiran julkisuutta jalostuksen tuomien ongelmien vuoksi. Lennu on bostoninterrieri eli terveysongelmista kärsivän rodun edustaja, eikä sen näkyvyydellä haluta edistää rodun suosiota.
Vastuullinen teko! Tärkeää oli myös kertoa siitä ja siten levittää tietoa jalostuksen tuomista ongelmista.