Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Kirjailijat, nuo hullut

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 29.10.2011 21:18

Helsingin kirjamessut ovat osaltani ohi tältä vuodelta. Minulle messut tarkoittivat kolmen päivän melko kuluttavaa siirtymistä lavalta toiselle, kirjasta ja roolista toiseen. Esimerkiksi perjantaina osallistuin aamupäivällä paneelikeskusteluun tutkijan ja kirjoittajan rooleista tieteessä. Illalla minua haastateltiin – aiheena olivat vampyyrit.

Messujen suurin anti monelle kirjailijalle on kuitenkin kollegoiden tapaaminen. Kiitettävän monta kanssakirjailijaa tulikin tavattua lounaspöydässä tai viinilasin ääressä.

Kun kirjailijat tapaavat, keskustelu valuu usein synkille urille. Moni kärsii masennuksesta, toiset paniikkihäiriöstä, usea juo selvästi liikaa.

Tokihan kirjailijoiden, niin kuin kaikkien taiteilijoiden työssä on tekijöitä, jotka altistavat ongelmille: työyhteisöä ei juuri ole, toimeentulo on epävarmaa ja usein jatkuvasti katkolla, moni elää köyhyysrajan alapuolella, julkisuudessa oleminen tai kritiikkien vastaanottaminen vahvistaa erilaisia sosiaalisia pelkoja ja ahdistustaipumusta.

Luovaan mieleen on jo pitkään yhdistetty sisäänrakennettu taipumus mielenterveysongelmiin. Löytyykö ”hullun neron” olemassaololle todella tukea tutkimuksista vai onko kyse vain yleistyneestä harhaluulosta? Altistaako luovuus mielenterveyden häiriöille?

Itse asiassa yhteys näkyy tutkimuksissa yllättävänkin hyvin. En ole koskaan tullut asiaan juuri perehtyneeksi. Hauska yksityiskohta on, että tutkimuksissa ”luovia ihmisiä” ovat pitkälti edustaneet juuri kirjailijat.

Ongelmia tutkimuksissa toki riittää: se, miten luovuus määritellään, kuka katsotaan tarpeeksi luovaksi, millainen on vertailuryhmä ja millaiset mielenterveysongelmat mukaan otetaan, vaihtelee tutkimusten välillä paljonkin. Eiköhän insinöörikin ole parhaimmillaan erittäin luova, ja pitäisikö kontrolliryhmä koostaa hyvin epäluovista ihmisistä – ketä he lienevätkään? Lakimiehiä? (Anteeksi lakimiehet, mutta tämä ei edes ole minun ehdotukseni, vaan löytyy lähteestä Andreasen, 2008)

Eräässä kirjoittajilla tehdyssä tutkimuksessa kaikkiaan 80 prosenttia kärsi jonkinlaisista mielialahäiriöistä ja 30 prosentilla oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Molemmat luvut olivat selvästi korkeampia kuin kontrolliryhmässä. Palkittuja brittitaiteilijoita koskenut tutkimus osoitti, että 38 prosenttia oli hoidettu mielialahäiriöiden takia – näytelmäkirjailijoista jopa 63 prosenttia. Yhdysvaltalaisten naiskirjailijoiden joukosta löytyi selvästi enemmän masennusta, maniaa, paniikkihäiriötä, yleistynyttä ahdistushäiriötä ja päihteiden tai lääkkeiden väärinkäyttöä kuin verrokkiryhmästä. Kuinka masentavaa: ”Rates were always higher in the writers.” (Tuloksia on koottu Andreasenin artikkeliin.)

Taiteilijoiden on ajateltu kärsivän myös vakavammista mielenterveyden ongelmista normaalipopulaa enemmän. Luovuuden ja ”skitsotyyppisen persoonallisuuden” väliltä löytyy huomattavaa positiivista korrelaatiota. Skitsotypia on psykiatrian piirissä käsittääkseni jonkin verran kiistelty termi, mutta skitsotyyppisellä henkilöllä on muun muassa epätavallisia uskomuksia, epäluuloisuutta ja vainoharhaisuutta, epätavallisia havaintoja, hän on usein sosiaalisesti eristäytynyt ja oudosti käyttäytyvä. Varsinaisia psykoosin oireita hänellä on harvoin tai vain ajoittain.

Skitsotyyppisten persoonallisuuspiirteiden voi ajatella asettuvan jatkumolle, jonka toisessa päässä on varsinainen psykoottinen skitsofrenia. Myös sen yhteydestä luovuuteen löytyy viitteitä. Tosin luovuus ja skitsofrenia kulkevat usein ”vain” samassa suvussa – skitsofreniaa sairastavan henkilön voi olla vaikea toteuttaa taiteellisia taipumuksiaan. Geeneillä on mitä ilmeisimmin nukleotidijärjestyksensä pelissä, tässäkin.

Pitäkää huolta taiteilijoista!

Tämäkin luova muusikkoherra vietti hetken mielisairaalassa, ja muokkasi kokemuksistaan upean albumin:

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Mielenterveysongemia on meillä kaikilla kuten myös kirjoittajalla. Enää ei voida luokitella ihmisiä hulluiksi tai terveiksi. Ajoittain eletään tasaisen varmasti, mutta kun vastoinkäymisiä tulee riittävästi, mielenterveys järkkyy niin psykiatrilla kuin kirjailijallakin. Kirjoittaja on ilmeisen lapsellinen luokitteluissaan kuten myös ammattinimike sairausmäärittelyissään.

Toimittajilla on huomattavan paljon mielenterveyshäiriöitä tilastoimatta tai ei. Työ on ristiriitaista ja hektistä. Ammatinharjoittaja päästelee usein epätotuuksia totuuksien joukossa kuten nytkin.

Voimia vain kirjoittajalle hyvästä yrityksestä huolimatta totuuksien vaikeilla poluilla!

Viihdekirjailijoilla, kuten Sofi Oksasella, on vain yksi päämäärä: money. Todelliset kirjailijat, kuten Aleksis Kivi ja August Strindberg olivat henkisesti häiriintyneitä ja kuolivat koyhinä. Samoin F M Dostojevsky pelihimonsa takia. Esimerkkejä riittää melkein loputtomasti..

Blogi kirjoittaja osui arkaan ja vaiettuun aiheeseen, kirjailijoiden ja luovantyöntekijöiden valitettavan usein horjuvaan psyykkeeseen. Asiasta ei ko. piireissä puhuta, varsinkin kirjailijapiireissä aihe on epämiellyttävä ja siksi vaiettu. Tässä sohaistiin sitä kuuluisaa ”muurahais”pesää, kulissien takaa kun löytyy usein epämiellyttäviä asioita…

Onko tutkittu miten länsimaisen yhteiskunnan sisäänrakennetut kulttuuriset odotukset vaikuttavat taiteilijoihin? Meillä taiteilijaa (”auteur”) pidetään jonkinlaisena luovana hulluuden rajamailla haahuilevana nerona, jolla on alkoholi- ja sosiaalisen elämän ongelmia. Onko mahdollista että taiteilijoiksi valikoituu tällaisia henkilöitä tai nämä piirteet korostuvat taiteilijoissa juuri _sen vuoksi_ koska heiltä (taiteilijoilta) odotetaankin juuri sitä?

Muistan lukeneeni ei-kovinkaan-kauan-sitten jostain tutkimuksesta, jossa todettiin että humalatilaan kiinteästi liittyvinä pidetyt ns. ”känni-idiootteilu” -lieveilmiöt johtuvatkin suurelta osin kulttuuritekijöistä (koska ollaan kännissä, käyttäydytään tietyllä tavalla) eikä mistään alkoholin kehossa aiheuttamasta fyysisestä ilmiöstä.

Hyvä kysymys! Varmasti kulttuuri vaikuttaa monin tavoin, myös siten, että henkisesti ”herkimmät” yksilöt koetaan sopiviksi juuri luoville aloille ja siksi he niille ajautuvat.

En nopealla silmäilyllä löytänyt kovin hyvää artikkelia aiheesta, tässä yritettiin pohtia ilmiön näkymistä Afrikassa: http://www.msmonographs.org/article.asp?issn=0973-1229;year=2011;volume=9;issue=1;spage=225;epage=237;aulast=Olugbile, mutta ei oikein saatu selvyyttä mm. pienen otoksen vuoksi. Afrikassa käsitystä luovuuden ja hulluuden yhteydestä ei kuitenkaan esiinny samoin kuin täällä, sen sijaan luovuutta pidetään hyvänä keinona parantaa mieli. Toki nämä hieman poikkeavat käsitykset voivat kertoa pohjimmiltaan samasta asiasta.

Jos esim.dekkarikirjailija kirjoittaa vuosikymmeniä uskottavasti kauheista rikoksista ja rikollisten aivoituksista ja elää ne mielessään, niin eiköhän ne jossain määrin, aika paljonkin, tartu hänen omaankin mieleen. Ihminen taitaa olla kuitenkin kaksisuuntainen olio siinä mielessä, että hänen tunnetilansa elää pitkälti sen mukaan mitä roolia hän milloinkin näyttelee.

Katselin eilen TV:stä näyttelijä Kari Heiskasen haastattelua, jossa hän kertoi 90-luvulla, huojuvaa taloa tehdessään, menneensä liian syvälle rooliinsa. Ko.filmissä hän näytteli vaimoaan pahoinpitelevää synkkämielistä sadistia. Hän kertoi joutuneensa siihen roolin miehen mielentilaan mukaan liiaksi, eritoten koska hänen vastanäyttelijänään oli hänen oma vaimonsa.

Se voi olla että jos kirjoittaa liian syvältä itsestään, niin voipi kukaties tempautua liian syvälle itseensä.

”Altistaako luovuus mielenterveyden häiriöille?”
No, ainakin sikäli, että ’hulluksikin’ voi oppia ja siitä voi tulla peräti markkinointia auttava tuotemerkki. Toisinaan liiallisesti valtaväestöstä poikkeavaa, mutta silti ’kantaväestöön’ kuuluvaa, yksilöä pidetään erikoisena ja jopa hieman sairaana. Kun poikkeava yksilö saa jatkuvaa palautetta (vaikkapa vain hienovaraisina eleinä tai ilmeinä) erikoisuudestaan, niin kyllä hän itsekin alkaa lopulta uskoa siihen tai toimia sen mukaan, kuten Pavlovin koirat. Ei ole hullua – epäkäytännöllistä ehkä kuitenkin – pukea housut väärinpäin jalkaan, eikä ole mielenterveysongelmaista puhua erikoisempaa, muiden tunnistamatonta murretta tai maalata rumia tauluja, eikä missään nimessä ole hullua ahdistua hälyisessä kauppajonossa, kun selän takana voi vaania kuka tahansa. Vastaavilla toimintatavoilla voi silti saada mielenterveysongelmaisen leiman ahdasmielisessä ympäristössä varsinkin, jos käytössä on nopea juoruvälitysverkosto.

”Taiteilijoiden on ajateltu kärsivän myös vakavammista mielenterveyden ongelmista normaalipopulaa enemmän.”
Sitä se tiukan budjetin sanelema tiukka dieetti ja aivojen (fyysisen) ravinnon puute teettää. Unimaailma tunkeutuu todellisuuteen, kun huoliensa tai vaikka työnilon takia valvoo kolme päivää putkeen. Lisäksi se on se viina ja ne hallusinogeenit…

Ei ole väärin olla hullu tai edes luovasti ’hullu’. Väkivallaton ja ’hyväntahtoinen’ hullu on varmasti parempi kuin raivohullu, selkojärkinen kirvesmurhaaja. Tosin kumpaakaan ei pidä päästää ohjailemaan ydinvoimaloita. Lisäksi molemmat voivat olla varsin ärsyttäviä yksilöitä, jos on itse tottunut ennustettavampaan ympäristöön ja maailmankaikkeuteen. Liiallinen luovuushan järkyttää ympäristöä, aiheuttaa kaaosta ja masinoi ’vallankumouksia’, mutta tylsää se ei ole (paitsi ehkä vielä luovempien mielestä).

Näitä luetaan juuri nyt