Kirja-alan kriisistä kohti uusia ideoita ja kirjallisuuden uusia muotoja
Esikoisromaanini julkaistiin vuonna 2008, ja koska kirjamyynnin alamäki alkoi Suomessa tuolloin, olen viettänyt koko kirjailijanurani ”kirja-alan kriisin” keskellä. Talouden taantuman myötä kirjamyynnit kääntyivät laskuun, ja vasta viime vuosi näytti myynnin osalta plussaa.
Kirja-alan kriisistä on puhuttu ja sitä on päivitelty vähintäänkin koko tuon kymmenen vuoden ajan, mutta kirjan kuolemaa on toki povattu ajoittain jo paljon aiemminkin. Olen itse kirjoittanut erityisesti tietokirjallisuuden tilanteesta mm. tässä bloggauksessa, ja Parnasson tuottaja Karo Hämäläinen käsittelee viime vuoden myyntilukuja täällä.
Itseäni on kriisipuheessa harmittanut se, että kättä pidempää on ollut vaikea löytää: kirja-alalta puuttuu tutkimustietoa ja yksiselitteistä tilastotietoa aiheesta. On vaikea muodostaa kokonaiskuvaa ja toisaalta johtopäätöksiä, kun ei ole ollut varmuutta oikein edes siitä, mikä täsmälleen ottaen on kriisissä.
WSOY:n kirjallisuussäätiö onneksi tarttui alkuvuonna tiedon puutteeseen ja lähti teettämään asiasta tilannekatsausta. Toimittaja Jaakko Mikkolan tekemä selvitys on nyt julkaistu säätiön verkkosivuilla.
Mikkola on paitsi käynyt läpi tilastotietoa täältä ja muualta, myös haastatellut alan ihmisiä Suomesta ja Ruotsista sekä koonnut ajatuksia siitä, miten muutokseen pitäisi suhtautua ja mitä kirja-ala voi itse tehdä. (Aiheesta järjestetään tänään myös keskustelutilaisuus Helsingissä Suomalaisen kirjallisuuden seuran tiloissa. Linkistä lisätietoa!) Tulen purkamaan selvityksen yksityiskohtia blogissa lähiviikkoina, mutta tässä muutamia näkökohtia:
1. Kirjamyynti on pudonnut maailmanlaajuisesti, mutta pudotus on Suomessa huomattavan suurta. Taantuma ja digitaalinen murros ovat osuneet päällekkäin, ja siksi kirja-alan kokemat muutokset ovat suurempia kuin ehkä koskaan. Kansainvälisissä tutkimuksissa näkyy, että ihmisten lukemiseen käyttämä aika on vähentynyt selvästi. Toisaalta paljon lukevat lukevat ehkä ajallisesti enemmänkin kuin ennen.
2. Viime vuonna kirjamyynnit kääntyivät siis Suomessa hienoiseen nousuun. Painettujen kirjojen myynti laski edelleen, mutta ensimmäistä kertaa digitaalisten julkaisujen (e- ja äänikirjat) myynti riitti paikkaamaan tätä. Äänikirjat tavoittavat yleisöä, joka lukee painettuja kirjoja huonosti. Tästä yleisöstä täytyy pitää kiinni. Kirja-alan pitää olla tietoinen teknologian muutoksista ja elää niissä mukana.
3. Tarvitaan yhteistyötä, joka kokoaisi kaikki kirja-alan toimijat yhteen. Pitää luoda yhteiset tilastot ja yhteinen tilannekuva, jonka avulla yhteiskuntaan voi ryhtyä vaikuttamaan. Kaikkeen ei voi vaikuttaa: esimerkiksi lukutottumuksille kirja-ala voi tehdä vain vähän. Mutta kustannusala olisi ansainnut yhteiskunnan tukea siinä missä monet muut kulttuurin ja elinkeinoelämän alat ovat sitä jo saaneet, eikä lobbaaminen onnistu kuin yhteistyöllä. On kyse myös suomen kielestä, ja suomen kielen kautakunnan parin viikon takainen vetoomus osaltaan korostaa suomenkielisen julkaisutoiminnan tärkeyttä.
4. Kirja-alan koetaan kärsivän jonkinasteisesta kuppikuntaisuudesta ja takertumisesta vanhoihin tekemisen tapoihin. Mikkola korostaakin selvityksessä, että on tärkeää saada näkökulmia ja ideoita alan ulkopuolisilta tekijöiltä. Verkko ja digitaalisuus tuovat monenlaisia uusia mahdollisuuksia ja alustoja julkaisemiseen.
*
Loppuun haluan nostaa selvityksestä löytyvän sitaatin ruotsalaisen Norstedts-kustantamon toimitusjohtajalta Otto Sjöbergiltä: ”Kustannusalalla työskentely on tällä hetkellä poikkeuksellisen kiinnostavaa, koska käynnissä on toimialan suurin murros 500 vuoteen.”
Muutokseen voi siis suhtautua positiivisesti. Ehkä onkin etuoikeus olla kirja-alalla juuri näinä aikoina.