Kiistanalaisen väitöskirjan kohtalo
Olen aiemmin kirjoittanut tänne kahdesti Oulun yliopistossa tutkimustaan tehneen tekniikan lisensiaatti Paavo Huttusen väitöskirjasta.
https://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/eras-juuri-valmistunut-vaitoskirjatyo
https://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/eraan-vaitoskirjatyon-tarina-ii-osa
Huttusen väitöskirja Spontaneous movements of hands in gradients of weak VHF electromagnetic fields (”Spontaanit käsienliikkeet VHF-alueen heikon sähkömagneettisen säteilyn kenttägradienteissa”) sai paljon huomiota osakseen muuallakin kuin minun blogissani.
Huttunen tarkasteli työssään sitä, aiheuttaako radiotaajuinen säteily ihmisille tahattomia kädenliikkeitä. Koehenkilöinä oli muun muassa kaivonkatsojia tai siis itseään sellaisina pitäviä henkilöitä).
Väitöskirjan ongelmia olivat ainakin metodologiset ongelmat, puutteet koehenkilöiden valinnassa ja kokeiden sokkouttamisessa. Suurimmat ongelmat liittyvät kuitenkin hyvin epäselvään tieteelliseen pohjaan.
Huttusen väitöstyö herätti huomiota jo saadessaan väitösluvan. Väitöstilaisuus itse oli suomalaiseksi väitöstilaisuudeksi varsin vauhdikas, koska yleisössä kerrankin oli ihmisiä, jotka halusivat sanoa sanottavansa tutkimuksesta.
Oulun yliopiston tutkijakoulun tekniikan ja luonnontieteiden tohtorikoulutustoimikunta antoi hyvin painoarvoa väitöstilaisuuden kululle. Tilaisuuden jälkeen työstä tilattiin uusia, ylimääräisiä lausuntoja. Väitöstilaisuudessa ääneen päässeet yleisön jäsenet saivat hekin jättää lausuntonsa.
Nyt asialle on tullut varmaankin lopullinen niitti (”varmaankin” siksi, että esimerkkitapauksia tällaiselle on Suomessa todella vähän).
Huttusen väitös nimittäin hylättiin.
Yllä mainitun toimikunnan lausunnon voi lukea tästä linkistä sivulta 36 alkaen. ”- – väitöskirjan suurin ongelma on erittäin voimakas pääväite, jonka perustelu jää tieteellisin kriteerein tarkastellusti toteennäyttämättömäksi. Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista 22§ edellyttää, että opiskelijan tulee osoittaa tutkimusalallaan itsenäistä ja kriittistä ajattelua. Tarkastaja, akatemiaprofessori Ilmoniemi totesi: ’Väitöskirjaa ei ole tehty kriittistä tieteellistä ajattelua käyttäen eikä hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Väitöskirjassa esitetyt ja kiistanalaisiksi asetetut väitteet ja päätelmät eivät ole perusteltuja yleisen olemassa olevan tutkimustiedon sekä väitöskirjassa raportoitujen havaintojen valossa. Väitöskirja ei sisällä uutta tieteellistä tietoa.’ ”
Eläköön yliopistobyrokratia! Ihmettelen, että väitöstyö päästettiin tähän pisteeseen saakka, mutta olen iloinen siitä, ettei väitöksiä hyväksytä liukuhihnalla vaan prosessi uskalletaan pistää poikki, jos siihen nähdään aihetta.
Asiasta on uutisoinut ainakin Kaleva. Kaiken kaikkiaan tapaus on Suomen tiedemaailmassa hyvin harvinainen ja kannattaa siksi pitää mielessä.