Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Kiistanalaisen väitöskirjan kohtalo

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 17.10.2012 16:06

Olen aiemmin kirjoittanut tänne kahdesti Oulun yliopistossa tutkimustaan tehneen tekniikan lisensiaatti Paavo Huttusen väitöskirjasta.

https://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/eras-juuri-valmistunut-vaitoskirjatyo

https://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/eraan-vaitoskirjatyon-tarina-ii-osa

Huttusen väitöskirja Spontaneous movements of hands in gradients of weak VHF electromagnetic fields (”Spontaanit käsienliikkeet VHF-alueen heikon sähkömagneettisen säteilyn kenttägradienteissa”) sai paljon huomiota osakseen muuallakin kuin minun blogissani.

Huttunen tarkasteli työssään sitä, aiheuttaako radiotaajuinen säteily ihmisille tahattomia kädenliikkeitä. Koehenkilöinä oli muun muassa kaivonkatsojia tai siis itseään sellaisina pitäviä henkilöitä).

Väitöskirjan ongelmia olivat ainakin metodologiset ongelmat, puutteet koehenkilöiden valinnassa ja kokeiden sokkouttamisessa. Suurimmat ongelmat liittyvät kuitenkin hyvin epäselvään tieteelliseen pohjaan.

Huttusen väitöstyö herätti huomiota jo saadessaan väitösluvan. Väitöstilaisuus itse oli suomalaiseksi väitöstilaisuudeksi varsin vauhdikas, koska yleisössä kerrankin oli ihmisiä, jotka halusivat sanoa sanottavansa tutkimuksesta.

Oulun yliopiston tutkijakoulun tekniikan ja luonnontieteiden tohtorikoulutustoimikunta antoi hyvin painoarvoa väitöstilaisuuden kululle. Tilaisuuden jälkeen työstä tilattiin uusia, ylimääräisiä lausuntoja. Väitöstilaisuudessa ääneen päässeet yleisön jäsenet saivat hekin jättää lausuntonsa.

Nyt asialle on tullut varmaankin lopullinen niitti (”varmaankin” siksi, että esimerkkitapauksia tällaiselle on Suomessa todella vähän).

Huttusen väitös nimittäin hylättiin.

Yllä mainitun toimikunnan lausunnon voi lukea tästä linkistä sivulta 36 alkaen. ”- – väitöskirjan suurin ongelma on erittäin voimakas pääväite, jonka perustelu jää tieteellisin kriteerein tarkastellusti toteennäyttämättömäksi. Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista 22§ edellyttää, että opiskelijan tulee osoittaa tutkimusalallaan itsenäistä ja kriittistä ajattelua. Tarkastaja, akatemiaprofessori Ilmoniemi totesi: ’Väitöskirjaa ei ole tehty kriittistä tieteellistä ajattelua käyttäen eikä hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Väitöskirjassa esitetyt ja kiistanalaisiksi asetetut väitteet ja päätelmät eivät ole perusteltuja yleisen olemassa olevan tutkimustiedon sekä väitöskirjassa raportoitujen havaintojen valossa. Väitöskirja ei sisällä uutta tieteellistä tietoa.’

Eläköön yliopistobyrokratia! Ihmettelen, että väitöstyö päästettiin tähän pisteeseen saakka, mutta olen iloinen siitä, ettei väitöksiä hyväksytä liukuhihnalla vaan prosessi uskalletaan pistää poikki, jos siihen nähdään aihetta.

Asiasta on uutisoinut ainakin Kaleva. Kaiken kaikkiaan tapaus on Suomen tiedemaailmassa hyvin harvinainen ja kannattaa siksi pitää mielessä.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Itseäni jäi mietityttämään asian viestinnällinen puoli, nyt kun etenkin on käyty paljon keskustelua artikkeleiden takaisinvetämisestä ja siihen liittyvistä käytänteistä. Yliopisto on aikanaan lähettänyt lehdistötiedotteen väitöstilaisuudesta. Eikö olisi hyvien tapojen mukaista lähettää myös tiedote väitöskirjan hylkäämisestä?

Piste suomalaisella väitöstilaisuusperinteelle!

Hyvä pointti. Helposti tulee se olo, että yliopistot yrittävät lakaista tällaiset piiloon. Toisaalta ehkä viestintähiljaisuudella ajatellaan suojeltavan väittelijän yksityisyyttä.

Tämä oli hyvä uutinen.
En (vahingon)iloitse väittelijän kohtalosta vaan siitä, että tämä on hyvä osoitus siitä, että väitöstilaisuudet eivät ole turhia ja läpihuutojuttuja. Järjestelmä toimii.

Sapiskat (ja melko kovat) annan kyllä yliopistolle siitä, ettei tämä kaatunut jo esitarkastusvaiheessa. Yliopisto ei aivan selvästikään ole onnistunut esitarkastajien valinnassa eikä myöskään väitöstyön ohjauksessa. Tämä olisi pitänyt keskeyttää jo huomattavasti aiemmin. Siinä olisi säästynyt monien ihmisten vaivaa, rahaa ja mielipahaa.

Tämä oli hyvä uutinen.
En (vahingon)iloitse väittelijän kohtalosta vaan siitä, että tämä on hyvä osoitus siitä, että väitöstilaisuudet eivät ole turhia ja läpihuutojuttuja. Järjestelmä toimii.

Sapiskat (ja melko kovat) annan kyllä yliopistolle siitä, ettei tämä kaatunut jo esitarkastusvaiheessa. Yliopisto ei aivan selvästikään ole onnistunut esitarkastajien valinnassa eikä myöskään väitöstyön ohjauksessa. Tämä olisi pitänyt keskeyttää jo huomattavasti aiemmin. Siinä olisi säästynyt monien ihmisten vaivaa, rahaa ja mielipahaa.

Onhan niitä paljon muitakin väikkäreitä, joissa ei ole mitään uutta, vaan toteamuksia tai mielipiteitä kuten yhteiskuntatieteellisissä ja teologisista ei edes uskalla puhua. Ja mitä muuten ovat nämä nursausalan eli hoitotieteen ueimmat ainekirjoitustasoa vastaavat tekeleet ?

Mielenkiintoisin väitöskirjoihin voidaan laskea myös ns. asianomistajateokset, joista Pekka Seppänen bloggasi aikoinaan:
http://www.talouselama.fi/pelin_henki/huono+tohtori+on+hyva+bisnes/a2044876

Ei tosiaankaan ole tarve olla vahingoniloinen tutkijalle, mutta kun on asetettu järjestelmä ja menetelmä väitöskirjan laadun takaamiseksi, niin ei se saa vuotaa. On ajateltu, että kv. vertaisarvioitujen julkaisujen osoittaminen väitöskirjan osina lisäisi laadun varmistusta, mutta siitäkin aidasta voidaan mennä alta läpi. Kv. reviewer-toiminta perustuu täysin vapaaehtoisuuteen ja reviewerin tunnollisuuteen tai sen puutteeseen, joten kuka takaa, ettei sen läpi mene virheellistä tietoa sisältävää julkaisutuotantoa? Ei kukaan.

Jos ei ole voitu osoittaa riittävän tieteellisesti perustaa kaivonkatsomiselle, niin ok. Joku on yrittänyt, siitä sentään hatunnosto.

Aika usein yhteiskunnassamme halutaan osoittaa kaapin paikka. Millaisia kysymyksiä saa kysyä. Eikö tämä olisi tärkeä tutkimuksen kohde monestakin syystä.

Tässä yliopisto olisi tietysti alun perin voinut ehdottaa toista aihetta, jos katsoi, että tällä aiheella on huonot mahdollisuudet päästä lävitse. Ehkä on ajateltu, että vapaus tutkia on sinänsä tärkeä.

Edelleenkään ei ole saatu selvyyttä asiaan, eikä ihmiskunta edistynyt joskaan ei taantunutkaan tämän asian johdosta.

Mutta varmojen voitonriemuisuus ei ole kaunista katseltavaa.

Onneksi luonnon asioiden paikkansapitävyys tai paikkansapitämättömyys ei ole siitä kiinni, mitä me ihmiset niistä ajattelemme.

Nuorirouvan pointti oli juuri sama, mihin mm. salaliittoteoreetikot ja ilmastoskeptikot yrittävät vedota. Eli että murskaavan kritiikin tai hylkäämisen syy oli lähinnä se, että ei haluta ottaa käsiteltäväksi aihetta, joka asettaisi ”tiedeuskovaisten virallisen totuuden” tai ”varmojen voitonriemuisen käsityksen” maailmankaikkeuden kulusta naurunalaiseksi.

Jos haluaa uskoa kaivonkatsomiseen, se on uskonasia. Usko voi sisältää myös olettamuksen, että kaivonkatsomisen tehokkuus todistetaan kunhan asiaa vain riittävän ”avoimesti” tutkitaan. Mutta jos ja kun tutkimus toisensa jälkeen ei tilastollisesti merkittävästi poikkeavaa osoitusta kaivonkatsomisen toimivuudesta voi saada, niin ei ihme jos tieteilijöiden mielenkiinto asiaa kohtaan herpaantuu.

Heippa ”Epäilevaan”

Voivoi, ymmärsit minut väärin. En todellakaan halua joutua samaan syssyyn kammoamieni ilmastoskeptikkojen tai salaliittoteoreetikkojen kanssa!

Enkä usko kaivonkatsomiseen, taikka ole uskomatta. Pointtini ei todellakaan ollut, että jos jotakin juntataan lävitse niin se lopulta menee lävitse. Vaan ainoastaan se, että on aika urheaa taistella tuulimyllyjä vastaan. Noin yleisesti.

Riippumatta siitä, oliko oikeassa tai väärässä. Jos sitten todetaan, että oli väärässä, niin eiköhän kuitenkin ole pikemmin hyvä, että sekin on tutkittu ja todettu, pikemmin kuin vain uumoiltu.

Ei taikavarpujen tutkimisessa tietenkään ole mitään väärää. Tieteellisesti taikavarpututkimus on sikäli hankalaa, että jos tulokset ovat oletusten mukaisia, niiden tieteellinen arvo on pieni ja vastaanotto sen mukainen. Jos tulokset olisivat oletusten vastaisia, niin niiden painoarvo olisi suuri.

Tämä tuo tutkijalle houkutuksen tuottaa odotusten vastaisia tuloksia. Tässä tapauksessa väitöskirjan väite jäi todistamatta. Ongelma ei siis ollut aihe, vaan epäkelpo työskentelytapa.

Hienoa, että yliopisto korjasi virheensä!

Vielä nuorirouvalle:
Aivan kuten juoru-ukkokin sanoi – ei kysymyksenasettelussa sinänsä ollut mitään väärää. (Vaikka toki hedelmällisempiäkin aiheita olisi voinut löytyä). Ongelmat olivat nimenomaaan tutkimuksen läpiviemisessä eli metodologiassa. Ei ollut riittävästi varmistettu, että tulokset ovat objektiivisia ja että ajateltavissa olevat häiriölähteet olisi suljettu pois. Tutkimuksen laadusta siis oli kyse – ei tutkimusaiheesta.