Kelvoton ympäristöpolitiikka ei ole Trumpin yksinoikeus

Yhtäkkiä oma pääministerimmekin vaikuttaa ekosysteemin soturilta.

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

Trump päätti irrottaa Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta, mitä on paheksuttu syvästi maailmalla. Minäkin olen paheksunut ja aion tehdä niin myös jatkossa.

Yhdysvaltain presidentin tekoset vaikuttavat niin kehnoilta ja kaoottisilta, että hänen rinnallaan moni poliitikko on kokenut sinänsä ansaitsemattoman arvonnousun. Kun rima putoaa alemmas kuin ennen, aiemmin kritisoidut päättäjät näyttävät yhtäkkiä liitelevän moraalisissa korkeuksissa.

Pohjoismaiden pääministerit kirjoittivat yhteisen lausunnon puolustaakseen Pariisin sopimusta ja taistelua ilmastonmuutosta vastaan.

Yhtäkkiä siis oma pääministerimmekin vaikuttaa ekosysteemin soturilta.

On tietenkin hienoa, jos Yhdysvaltain sekoilut kirkastavat muiden maiden päättäjien ajatuksia ja auttavat ymmärtämään, mikä maailmassa on oikeasti tärkeää. Uskon rehellisesti, että näin voikin käydä.