Kätilöt ja kamala kivunhoito
Olipa mukava artikkeli Potilaan Lääkärilehdessä! Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Johanna Sarvela kirjoitti lehdessä nimittäin synnytyskivun hoidosta. Hänen kantansa oli, että synnyttäjän kannattaa ehdottomasti ottaa kivunlievitystä, jos sellaista kokee tarvitsevansa.
Synnytyksen aikaisesta kivunhoidosta liikkuu kaikenlaisia väitteitä. Epiduraali- ja spinaalipuudutuksen sanotaan esimerkiksi pitkittävän synnytystä, vähentävän vastasyntyneen vireyttä ja vaikeuttavan imetystä.
Sarvela ampuu alas väitteitä. Epiduraalipuudutus voi pidentää ponnistusvaihetta muutamalla minuutilla, mutta muuten se ei pidennä synnytystä. Toisaalta sikiön hapensaanti paranee, kun synnyttäjä on rento ja hengittää rauhallisesti ilman kipuja.
Epiduraalipuudutuksen saaneiden äitien vauvoilla on myös paremmat neurobehavioraalipisteet syntymän jälkeen kuin ilman kivunlievitystä syntyneillä.
Imetystä puudutus ei tutkimusten mukaan huononna, ja toisaalta riittävä kivunhoito synnytyksen aikana vähentää todennäköisyyttä sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen.
”Tärkein on kuitenkin synnyttäjän oma kokemus”, Sarvela kirjoittaa. Kipuun pitää saada apua ilman syyllistämistä.
Omista synnytyskivuistani on onneksi aikaa. Yhtä tuskaa ne olivat. En haluaisi enää koskaan kokea yhtä suurta kipua. Epiduraalipuudutuksesta oli suuri apu, mutta kätilö epäröi sen antamista ja sitä piti odottaa kauan.
Moni pelkää synnytyskipua niin paljon jo ennen ensimmäistäkään synnytystä, että vaatii suoraan sektion eli keisarileikkauksen tai käy vähintään juttelemassa pelostaan etukäteen sairaalassa. Usein pelkona on, ettei kivunlievitystä anneta, vaikka synnyttäjä niin haluaisi.
Miksi synnytyskivun hoitaminen on niin kiistelty juttu? Lääketieteessä muuten suhtaudutaan kivunlievitykseen varsin positiivisesti ja on itsestäänselvää, että vaikkapa leikkauspotilaan kivunhoito on mahdollisimman hyvää.
Sen sijaan synnytyskivun hoidosta saa lukea tällaisia lausuntoja:
”Synnyttäjien pitäisi olla valmiita kokeilemaan omia rajojaan.”
”Synnyttäjän kannattaa miettiä, onko kaikki lääkkeet saatava tänne heti.”
”Synnytyskipu ei ole jatkuvaa, ja välillä siinä on taukoja. Sitä voi lievittää hengittämällä, joogaamalla ja monin muin tavoin.”
”Synnyttäjien kannattaa luottaa omiin voimavaroihinsa ja kehoonsa. He voivat jopa pärjätä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.”
”Voisiko ennen päänsärkylääkkeen ottamista miettiä, pitäisikö esimerkiksi venytellä niskoja?”
Lausuntojen takana on Helsingin Sanomissa haastateltu Kätilöliiton varapuheenjohtaja Päivi Perttu.
Pertun mukaan ”kätilöiden näkemykset kivunlievityksestä jakautuvat, aivan kuin jakautuvat synnyttävien naistenkin”. Hän sanoo haastattelussa olevansa huolissaan ”ajattelutavasta, jossa lääke otetaan ennen kuin mietitään muita vaihtoehtoja”.
Minusta on aika ällistyttävää, että nykyaikana saa lukea tällaisia lausuntoja lääketieteen ammattilaiselta – ja vielä ammattilaisjärjestön edustajalta.
Synnytyskipu on varmasti hyvin yksilöllistä, niin kuin synnytyksen kestot ja kulkukin ovat. On turha ajatella, että oma vaivaton ja melko kivuton synnytys kertoisi synnytyksistä yleensä – niin kuin on turha ajatella, että oma todella kivulias ja pitkäkestoinenkaan kertoisi.
Veikkaanpa kuitenkin, että jokainen vahvoissa synnytyskivuissa kieriskellyt äiti kokee melkoisen loukkaavana Päivi Pertun puheet ”päänsärystä”.
Olisi mukava ymmärtää, mistä kätilöiden epäluulo kivunlievitystä kohtaan kumpuaa. Puutteellisesta koulutuksesta? Oman ammattitaidon puutteesta kivunhoidossa? Jostain aatteellisesta, ”kätilöperinteeseen” kuuluvasta seikasta? Vai ehkä kätilöiden ammattiylpeydestä (epiduraalipuudutuksenhan käy laittamassa lääkäri)?
Minusta ei ole mukavaa, että niinkin oleellisen asian kuin kivunhoidon kohdalla synnytyksiä hoitavan ammattiryhmän ”näkemykset jakautuvat, aivan kuin jakautuvat synnyttävien naistenkin”. Kätilöiden pitäisi olla ammattilaisia yhtenäisellä koulutuksella. Synnyttäjän näkökulma synnytykseen on varsin toisenlainen.
Toistaiseksi siis: Lääkärit vs. kätilöt, 1 – 0.