Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Kätilöt ja kamala kivunhoito

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 3.11.2013 19:17

Olipa mukava artikkeli Potilaan Lääkärilehdessä! Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Johanna Sarvela kirjoitti lehdessä nimittäin synnytyskivun hoidosta. Hänen kantansa oli, että synnyttäjän kannattaa ehdottomasti ottaa kivunlievitystä, jos sellaista kokee tarvitsevansa.

Synnytyksen aikaisesta kivunhoidosta liikkuu kaikenlaisia väitteitä. Epiduraali- ja spinaalipuudutuksen sanotaan esimerkiksi pitkittävän synnytystä, vähentävän vastasyntyneen vireyttä ja vaikeuttavan imetystä.

Sarvela ampuu alas väitteitä. Epiduraalipuudutus voi pidentää ponnistusvaihetta muutamalla minuutilla, mutta muuten se ei pidennä synnytystä. Toisaalta sikiön hapensaanti paranee, kun synnyttäjä on rento ja hengittää rauhallisesti ilman kipuja.

Epiduraalipuudutuksen saaneiden äitien vauvoilla on myös paremmat neurobehavioraalipisteet syntymän jälkeen kuin ilman kivunlievitystä syntyneillä.

Imetystä puudutus ei tutkimusten mukaan huononna, ja toisaalta riittävä kivunhoito synnytyksen aikana vähentää todennäköisyyttä sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen.

Tärkein on kuitenkin synnyttäjän oma kokemus”, Sarvela kirjoittaa. Kipuun pitää saada apua ilman syyllistämistä.

Omista synnytyskivuistani on onneksi aikaa. Yhtä tuskaa ne olivat. En haluaisi enää koskaan kokea yhtä suurta kipua. Epiduraalipuudutuksesta oli suuri apu, mutta kätilö epäröi sen antamista ja sitä piti odottaa kauan.

Moni pelkää synnytyskipua niin paljon jo ennen ensimmäistäkään synnytystä, että vaatii suoraan sektion eli keisarileikkauksen tai käy vähintään juttelemassa pelostaan etukäteen sairaalassa. Usein pelkona on, ettei kivunlievitystä anneta, vaikka synnyttäjä niin haluaisi.

Miksi synnytyskivun hoitaminen on niin kiistelty juttu? Lääketieteessä muuten suhtaudutaan kivunlievitykseen varsin positiivisesti ja on itsestäänselvää, että vaikkapa leikkauspotilaan kivunhoito on mahdollisimman hyvää.

Sen sijaan synnytyskivun hoidosta saa lukea tällaisia lausuntoja:

”Synnyttäjien pitäisi olla valmiita kokeilemaan omia rajojaan.”

”Synnyttäjän kannattaa miettiä, onko kaikki lääkkeet saatava tänne heti.”

”Synnytyskipu ei ole jatkuvaa, ja välillä siinä on taukoja. Sitä voi lievittää hengittämällä, joogaamalla ja monin muin tavoin.”

”Synnyttäjien kannattaa luottaa omiin voimavaroihinsa ja kehoonsa. He voivat jopa pärjätä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.”

”Voisiko ennen päänsärkylääkkeen ottamista miettiä, pitäisikö esimerkiksi venytellä niskoja?”

Lausuntojen takana on Helsingin Sanomissa haastateltu Kätilöliiton varapuheenjohtaja Päivi Perttu.

Pertun mukaan ”kätilöiden näkemykset kivunlievityksestä jakautuvat, aivan kuin jakautuvat synnyttävien naistenkin”. Hän sanoo haastattelussa olevansa huolissaan ”ajattelutavasta, jossa lääke otetaan ennen kuin mietitään muita vaihtoehtoja”.

Minusta on aika ällistyttävää, että nykyaikana saa lukea tällaisia lausuntoja lääketieteen ammattilaiselta – ja vielä ammattilaisjärjestön edustajalta.

Synnytyskipu on varmasti hyvin yksilöllistä, niin kuin synnytyksen kestot ja kulkukin ovat. On turha ajatella, että oma vaivaton ja melko kivuton synnytys kertoisi synnytyksistä yleensä – niin kuin on turha ajatella, että oma todella kivulias ja pitkäkestoinenkaan kertoisi.

Veikkaanpa kuitenkin, että jokainen vahvoissa synnytyskivuissa kieriskellyt äiti kokee melkoisen loukkaavana Päivi Pertun puheet ”päänsärystä”.

Olisi mukava ymmärtää, mistä kätilöiden epäluulo kivunlievitystä kohtaan kumpuaa. Puutteellisesta koulutuksesta? Oman ammattitaidon puutteesta kivunhoidossa? Jostain aatteellisesta, ”kätilöperinteeseen” kuuluvasta seikasta? Vai ehkä kätilöiden ammattiylpeydestä (epiduraalipuudutuksenhan käy laittamassa lääkäri)?

Minusta ei ole mukavaa, että niinkin oleellisen asian kuin kivunhoidon kohdalla synnytyksiä hoitavan ammattiryhmän ”näkemykset jakautuvat, aivan kuin jakautuvat synnyttävien naistenkin”. Kätilöiden pitäisi olla ammattilaisia yhtenäisellä koulutuksella. Synnyttäjän näkökulma synnytykseen on varsin toisenlainen.

Toistaiseksi siis: Lääkärit vs. kätilöt, 1 – 0.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

On eri asia jos synnyttäjänä on leveäpyllyinen, voimakas ja roteva maalaistyttö, joka on tottunut koviin kokemuksiin, kuin kaupungistunut pumpulissa kasvanut hento laihuliini, jolle kaikki fyysinen rasitus on kauhistus. Monisynnyttäjällä. jollakin lestaäidillä 12:nnen puskeminen on pikku juttu kuin pikkuleivän otto isosta uunista ilman karmiinraapimista. Ympärileikkauksiakin vaativat perinnettä kunnioittaen nimenomaan vanhat naiset naiseuskokemuksena. Ja onhan se joskus makiaakin tehnyt, niin miksei pienen teko tunnu voimakkaammaltz kokemukselta ja lapsi rakkaammalta tuotokselta kärsimykse kruununa.

Me miehet olemme tietysti parhaita synnyttäjiä, kun synnytämme koko ajan palleissamme uutta elämää ja sen elämän purkautuminen ei ole yhtä tuskaa.
Se ei riitä, siemenillemme tarvitsemme itämismahdollisuuden ja puolet lisää geenejä, kai. Siihen tarvitaan kohtua, kasvattamaan tämä yhteinen mukula.
Nämä pelotellut naiset ovat varmaan syntyneet joskus itsekin. Nyt voi kysyä, että olisiko ollut parempi jos heidän äitinsä olisivat jättäneet heidät kokonaan synnyttämättä ja tehneet abortin hyvissä ajoin, synnytyskivun pelossa?
Kuka on pelotellut nykynaiset? Tästä päivästä en tiedä, mutta joitain vuosia sitten Suomi oli kärkimaita onnistuneissa synnytyksissä. Ihanaa. Vaimoni sanoi, että synnytyskivut unohtuvat sen siliän tien, kun lapsi on rinnoilla.
Meillä miehillä ei ole kohtua. Maailmassa on eliöitä jotka lisääntyvät ihan itsekseen, tarvitsematta toista, erilaista puolisoa. Nykyäänkin syntyy kaksineuvoisia ihmisiä. En tosin tiedä pystyvätkö he lisääntymään itsensä kanssa. Jos pystyvät, niin se ei kai nykytietämyksellä ole suositeltavaa. Tai tulisiko lapsista sitten vain näiden kaksineuvoisten klooneja ja ihan teräviä ihmisiä.
Jumala loi miehen ensin. Voi olla, että miehellä oli silloin myös kohtu ja hän olisi pystynyt kloonaamaan itseään, no rajattomasti.
Saattaa olla, että Jumala ei innostunut klooneista, samannäköisiä miehiä pallo pullollaan. Pientä vaihtelua. Jumala ehkä irrotti mieheltä kohdun, “kylkiluun”, teki geeniin pikkuviilauksen, tai lisäyksen ja loi naisen miehen kohdun ympärille. Niin, mistä tietää?

Itse olen ihmetellyt aivan samaa asiaa, jota en osaa tulkita muuksi kuin kätilöiden ammattiylpeydestä ja samalla siihen kohdistuvasta epävarmuudesta johtuvaksi asennevammaksi. Eivät halua päästää lääkäreitä lähellekään synnyttäjiä, vaan haluaisivat itse kontrolloida tapahtuman alusta loppuun asti. Valitettavasti se ei kuitenkaan aina onnistu eikä ole synnyttäjän tai vauvan etujen mukaista. Koskaan en ole ymmärtänyt, miksi tällä vuosituhannella yhdenkään äidin tarvitsisi synnyttää ilman asiallista ja tehokasta kivunlievitystä. Lääkkeellisen kivunlievityksen mahdolliset haitat ovat varsin marginaalisia, epätodennäköisiä, vähäisiä ja harvinaisia. Synnyttäjän pitäisi ehdottomasti saada itse valita synnytystapansa ja kivunlievitys täysin vapaasti ja ilman minkäänlaista syyllistämistä.

Minä katsoisin tätä yhtä lailla molemmista suunnista. Toisaalta synnyttäjän kipukokemusta ei saisi vähätellä, on ihan järkyttävää että on ihmisiä jotka kokevat, että kätilö on huijannut heidät synnyttämään luomuna. Mutta toisaalta, itse en pidä myöskään synnyttämisen täydellisestä medikalisoimisesta, ajatuksesta että homma on täysin niiden ympärillä olevien ammattilaisten vastuulla. Olen sitä mieltä, että odottajan on syytä tutustua aktiiviseen synnytykseen ja luonnonmukaisiin kivunlievitysmenetelmiin, ja pyrkiä etenemään niiden kanssa mahdollisimman pitkälle. Lisäksi toivoisin että kätilöt osaisivat näissä tukea, ohjata ja kannustaa. Tämä ei tarkoita, ettei lääketieteellistä kivunlievitystä voisi käyttää, eikä tämä ymmärtääkseni ollut myöskään tuon kätilöliiton kannanoton ajatuksena.

Itse synnytin esikoiseni Tammisaaressa, missä ihana kätilö osasi ohjata luomumenetelmiin, ja kun sanoin kaipaavani ”oikeaa” kivunlievitystä, minulle suositeltiin kohdunkaulanpuudutusta, jonka sain pian ja se myös vei kivun lähes kokonaan. Ponnistusvaiheen alkaessa tunsin itseni niin väsyneeksi että olisin ihan mielellään vain jäänyt makuulle, mutta kätilön ystävällinen kannustus sai siirtymään pystyasentoon, mikä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi.

Toista lasta odottaessani kävin tutustumassa Jorviin, missä kätilö mainitsi että onhan meillä näitä palloja ja jakkaroita, mutta yleensä synnyttäjät haluavat epiduraalin ja ponnistaa puoli-istuvassa asennossa. (Eikä nähnyt edes tarpeelliseksi mainita, että se asento pienentää synnytyskanavaa, eli vaikeuttaa ponnistamista.) Ja kun sitten synnyttämään tullessani mainitsin, että minulla on hyvä kokemus kohdunkaulanpuudutuksesta, vastaus oli että vuorossa oleva anestesialääkäri tuskin osaa laittaa sitä niin,että siitä olisi oikeasti apua. Jos tämä on se ammattilaisen asennoituminen tilanteeseen, niin ihmekö tuo etteivät synnyttäjät kykene ”parempaan”?

Ja edelleen, synnytyskipu riippuu paitsi asenteesta, aktiivisuudesta ja rentoutumiskyvystä, myös (ja varmaan ennenkaikkea) ruumiinrakenteesta, joten omien kokemusten perusteella tai sen perusteella mitä ”keskivertosynnyttäjästä” tiedetään ei todellakaan voi lähteä ketään moittimaan kivunlievitystarpeesta. Toisille se vaan on luontaisesti paljon helpompaa kuin toisille!

Kivun kokeminen on aina todellista ja subjektiivista. Siksi kivun kokija itse on paras kipunsa asianyuntija. Niin myös synnytyskivuissa, vaikka niiden syynä ei olekaan sairaus vaan mitä luonnollisin ja tervein tapahtuma. Mielestäni kipua tulee lievittää aina kun sen kokija tuntee siihen tarvetta. Varmasti synnytyksen pelkokin lievenisi, jos olisi varmuus kivun lievityksestä sitä tarvitessaan. Kivun pelko on myös omiaan voimistamaan kipua.

Luonto lähettää kipuviestejä varoituksena vaarasta, siis kehoituksena varomaan.

Tästä joudun hämmennyksiin…miksi ja miltä varalta luonto varoittaa synnyttävää naista? Se tuskin vaikuttaa mitään väestön kasvuun, koska luonto on myös varustanut ihmisen ”aktiivisen unohduksen” kyvyllä; epämiellyttävät asiat, tai niiden pahin tuska painuu unohduksiin.

Joku vastaus luonnolla täytyy tähän kysymykseen olla, eikä se voi olla…kärsi kärsi se on kohta ohi…

Olisiko haastateltava kidutuksen kohteena olleita ihmispoloja, lakkaako kipu jossain tietyssä vaiheessa…?

Nipotan: synnytyskipu on viesti hakeutua ”synnytyspesään”, turvalliseen paikkaan jossa voi rentoutua ja keskittyä synnyttämiseen. Kipu myös yleensä kasvaa vähitellen, nostaen koko ajan kehon omien kivunlievitysaineiden määrää elimistössä. Parhaimmillaan tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa supistusten tullessa kyllä sattuu, mutta niiden välissä olo onkin mitä mahtavin. Osalle synnyttäjistä kokemus on todella niin helppo, että jälkikäteen on vaikea uskoa että se edes sattui.

Tässä mielessä synnytyskipua ei oikein voi verrata mihinkään muuhun kipuun. Siinä missä kipu yleensä kertoo jonkinlaisten epätoivottavien vaurioiden syntymisestä, synnytyskipu liittyy siihen että keho tavallaan tekee työtä johon se on tarkoitettu, ja siten keholla on myös omat mekanisminsa tuon kivun lievittämiseen ja unohtamiseen. Jos suoritusta pitää verrata johonkin kivuliaaseen kokemukseen, vertailukohtana voisi olla maratonin juokseminen, joka on myös raskasta ja kivuliasta, mutta tarjoaa myös hyvää oloa.

Siitä huolimatta suureen osaan synnytyksistä liittyy niin suurta kipua, että kun meillä on olemassa suhteellisen turvalliseksi tunnettuja kivunlievitysmenetelmiä, olisi kohtuutonta olla käyttämättä niitä. Lääketieteellisen kivunlievityksen vastustusta voi nähdäkseni perustella lähinnä sillä, että liian voimakas lääkitys vie synnyttäjältä tuntuman siihen mitä tapahtuu, vaikeuttaen synnytyksen etenemistä (mikäli ei tehdä keisarinleikkausta, synnyttäjän pitäisi kuitenkin itse ponnistaa se lapsi ulos). Kipulääkitys voi myös sitoa synnyttäjän sänkyyn makuulleen, mikä tekee synnyttämisestä vaikeampaa (selinmakuulla sikiö painaa selän suuria verisuonia, mikä ainakin itselläni aiheutti loppuraskaudesta pahoinvointia, ja lisäksi tuossa asennossa lasta joutuu ponnistamaan ylämäkeen). Enkä voi uskoa väitettä, etteivät tällaiset voimakkaat lääkitykset vaikuttaisi vastasyntyneen virkeyteen ja sitä kautta mm. imetyksen aloittamiseen. Kuitenkin esimerkiksi epiduraalipuudutus on mahdollista antaa myös niin, ettei se vie tätä tuntumaa synnytyksen etenemisestä, eikä estä synnyttäjää liikkumasta ja pysyttelemästä pystyasennossa. Lisäksi kipulääkityksen pitämistä kohtuullisella tasolla helpottaa se, jos synnyttäjä hyödyntää noita kehon omia kivunlievitysmekanismeja niin pitkään kuin se hänelle itselleen tuntuu mahdolliselta. Tämän uskoisin olevan monen kätilönkin toive. Sääli vain, että osa heistä kuvittelee näkevänsä / kuulevansa synnyttäjän olemuksesta, tarvitseeko hän ihan oikeasti kivunlievitystä vai ei.

Mitä ne raamattuun uskovat sanovat tästä kivunlievityksestä ? Se on selvästi uskon vastaista ja ministeri Räsäsen pitäisi ottaa tiukka kanta tällaiseen maallistumiseen.

Nelmi. Eikä ole uskonvastaista, ellei se vahingoita elämää. Kivulla pitää sinun synnyttämän, tai jotain sinnepäin, on mielestäni toteamus, ei käsky, joka johtuu Aatamin ja Eevan toilailuista kun he lankesivat perisyntiin, eli epäuskoon. He eivät uskoneet kun Jumala kielsi syömästä tietystä puusta. Eikä se ollut hyvän ja pahan tiedonpuu, ei sellaista ole olemassakaan. Jumala joka oli luonut ihmisen kaltaisekseen, varsin tietoiseksi hyvästä ja pahasta, laittoi ihmiselle tämän kiellon uskon koetukseksi, mutta ihminen ei uskonut.
Vaikka Jumala loi ihmisen kaltaisekseen, Hän siitä huolimatta jätti Itselleen Jumalan mentävän reiän ja jätti ihmiseltä pois joitain Jumalan ominaisuuksia. Pilvenpiirtäjä ja savupirtti ovat molemmat rakennuksen kaltaisia.
Raamatussa kehotetaan ihmisiä, miestä ja vaimoa, nauttimaan seksuaalisuudestaan. Tuskin siellä mitkään ketään haittaamattomat fetissitkään ovat kiellettyjä tai liukasteet ym.
Ihmisressukat ovat vuosisadasta toiseen lyöneet toisiaan päähän Raamatulla, vaikka ainakin Uuden Testamentin sanoma on ilosanoma ja tähtää ihmisten välisen kanssakäymisen harmoniaan ja anteeksiantoon, käsittääkseni.

Omaksi kuvakseen Hän heidät loi, ei Kaltaisekseen. No asiani ei siitä taida paljon muuttua. Sitä paitsi en ole väittänytkään olevani minkään asian asiantuntija. Tekstiä tulee ajatusta nopeammin.

Ei siellä Raamatussa kielletä ehkäisyäkään, kehotetaan vaan lisääntymään ja täyttämään maa. Missään tapauksessa ketään ei kehoteta henkensä uhalla lisääntymään, hyvä ihme.
Jumalan äiti, tai pappien ehdoton selibaatti ja että Jumala ei ole yksi, vaan kolme, lapsikaste ja joitain muita kummallisuuksia. Kaikkea sitä ihmispolot riesakseen keksivätkin.