Kasvissyönti on välttämättömyys, ei ideologia

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät ympäristöongelmat ovat ihmiskunnan suurin uhka. Kuten Hans Rosling kirjoittaa postuumisti julkaistussa Faktojen maailma -teoksessaan: ilmastonmuutoksen kohdalla olemme menossa alaspäin, kun niin monessa muussa asiassa olemme matkalla selvästi parempaan suuntaan. Köyhyys väistyy, terveysongelmia saadaan kuriin, yhä suurempi osa ihmiskunnasta elää aineellisesti kelpoa elämää.

Merkittävä ilmastonmuutosta edistävä tekijä on lihapitoinen ruokavaliomme. Tämä viesti on peräisin tieteentekijöiltä ja toivottavasti leviämässä yhä yleisempään tietoisuuteen. Sinileväkesän saattelemana on vaikea uskoa, etteikö tieto olisi tavoittanut kaikkia mediaa seuraavia suomalaisia.

Tutkimukset siis osoittavat, että meidän on syötävä vähemmän lihaa, jos aiomme edes hidastaa ilmastonmuutosta. Tämä on fakta, ei ”ideologiaa”.

Ideologiaksi lihan vähentäminen ruokavaliosta silti kääntyy kerta toisensa jälkeen. Tänään asialla on ollut puolustusministeri Jussi Niinistö, jonka mielestä armeijan kasvisruokapäivät (joita on siis säälittävät kaksi puolikasta päivää kahdessa viikossa) ovat vaarallisen ideologisia.

Itsestäni on jo aikaa sitten tullut ideologiapuheyliherkkä. Niin moni asia nähdään nykyään huolestuttavan ideologisena, etten kykene ymmärtämään. Ideologioiden pelossa kieltäydytään tekemästä välttämättömiä muutoksia yhteiskuntaan tai omiin elämäntapoihin.