Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Kaksikielisyys on monitaitoisuutta

Tiina Raevaara
Blogit Tarinoita tieteestä 7.6.2012 09:01

Kaksikielisten lasten touhuja on hauska seurata. Käytetty kieli saattaa muuttua, kun leikkikin vaihtuu. Runon ensimmäinen säe voi olla eri kieltä kuin toinen. Pienikin lapsi vaihtaa automaattisesti kieltä sen mukaan, puhuuko hän äitinsä vai isänsä kanssa.

Kaksikielisyys, kahden kielen aktiivinen käyttäminen, muokkaa aivoja. Kaksikieliset lapset esimerkiksi ratkaisevat tietynlaisia ongelmia helpommin kuin vain yhtä kieltä puhuvat. Kaksikielisyys myös vaikuttaa siihen, millä tavalla ihmiset kokevat kielen ylipäätään.

Kaksikielisyyden ajateltiin pitkään hidastavan lapsen kielellistä kehitystä, haittaavan kielen rakenteiden oppimista tai esimerkiksi kaventavan molempien kielien sanavarastoa. Aivojen ajateltiin olevan luonnostaan yksikielisyyteen kehittyneet.

Vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessakin moni kaksikielisen perheen lapsi kasvatettiin ”väkisin” yksikieliseksi. Pelkona oli, että lapsi oppisi vain kaksi vajavaista kieltä, ei kumpaakaan kunnolla. Onneksi käsityksestä on luovuttu. Kielen oppiminen ei viivästy kaksikielisyyden takia.

Pienen lapsen kielenoppimiskyky on valtava. Mitä aiemmin lapsi pääsee kieleen käsiksi, sitä helpommin hän sen oppii. Valitettavasti koululaitos ei kunnioita lapsen luontaista kielenoppimisikkunaa: normaalissa koulussa ensimmäinen vieras kieli aloitetaan 3. luokalla, toinen mahdollisesti 5. luokalla, toinen kotimainen yleensä vasta 7. luokalla ja muut vieraat kielet senkin jälkeen. Kielten opettelun tulisi alkaa jo päiväkodissa ja viimeistään koulun ensimmäisillä luokilla.

Eri tutkimuksissa näkyy, että kaksikielisyys parantaa monia kognitiivisia taitoja. Kaksikieliset lapset pärjäävät yksikielisiä paremmin esimerkiksi tehtävissä, joissa pitää seuloa oleellista informaatiota ”taustakohinasta”. Parantuneet taidot eivät näy pelkästään kielellisissä tehtävissä, vaan myös vaikkapa matematiikassa. Kaksikielisen lapsen ajattelu on joustavaa, luovaa ja abstraktia, ja hänen työmuistinsa on hyvä.

Jo seitsenkuukautiset, kaksikieliset vauvat erottuvat taidoiltaan yksikielisistä ikätovereistaan testissä, jossa hahmon ilmestymisen tietokoneen ruudulle voi arvata äänellisistä vihjeistä, mutta vihjeitä vaihdetaan kesken leikin.

Suomessa kieltenoppimista koskeva keskustelu on jumiutunut lähes pelkästään pakkoruotsin ympärille. Olisi aika keskustella aiheesta laajemmin. Jos esimerkiksi pakkoruotsista haluaa saada mahdollisimman paljon hyötyä irti, sen opiskelu kannattaisi aloittaa paljon nykyistä aikaisemmin. Kielikylpypäiväkotien määrää kannattaisi lisätä. Kieltenopiskelun painopisteen tulisi siirtyä yläkoulusta lähemmäs koulun aloittamista.

Kaksi- ja monikielisyyteen tulisi kannustaa kaikin mahdollisin keinoin.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu

Pakkoruotsi tekee hyvää vauhtia suomea äidinkielenään puhuvista yksikielisiä. Raevaaran kirjoitus on asiaa, kun jokainen saa itse valita millä kahdella kielellä on älykäs. Pakko- ja virkamiesruotsi aiheuttaa Suomelle yhteiskuntana aivan varmasti miljardiluokan tappiot vuosittain. Pakkoruotsittajat tekevät hallaa myös siinä, että virkoihin ei pääse aina paras asiantuntija, vaan se jolla on paras ruotsi. Tämä hallitus lisää ruotsinkielisten osuutta lääkäri- ja lakimieskoulutuksessa, vaikka suomenkielisissä maakunnissa on huutava pula näistä molemmista ammattiryhmistä. Suomi on kouluttanut noin pari sataa lääkäriä, jotka ovat menneet ruotsiin töihin. Suomi kouluttaa lääkäreitä rikkaalle Ruotsille samaan aikaan kun Suomen maakunnissa ei pääse lääkäriin ollenkaan. Yksi vieras kieli riittää suurimmalle osalle ja on tutkimuksen hyvä asia. Haittaruotsi vie aikaa ja opiskelumotivaatiota muilta aineilta. Lapsikin Suomessa älyää, että ruotsia, tätä minikieltä hän tuskin tulevat ikinä tarvitsemaan ainakaan kansainvälistymiseen ja kaupankäyntiin. Suomessa on tarpeeksi ruotsin osaajia ilman pakkoa. Pakkoruotsittajat harjoittavat suomessa abarheid politiikkaa suomenkielisiä kohtaan. Suomi ei ole kaksikielinen maa millään mittareilla mitattuna, eikä tule, ennen kuin suuri osa suomalaisista puhuu hyvää englantia. Googlatkaa pakkoruotsi.net ja lukekaa, jos ette ole vielä lukeneet. Suurin korruptioraha Suomessa tekee työtä pakko- ja virkamisesruotsin hyväksi, ei voi muuten selittää miten valtiovalta ei ole lopettanut tätä haittaruotsia jo ajat sitten. Älykäs opiskelija ei älyttömyyttä pakolla opi, niin se vain menee. Kuka on lahjakas kielellisesti lukekoon vaikka miten montaa kieltä ja hakeutukoon sellaisiin ammatteihin joissa kieliä tarvitaan. Ei kaikkien tarvitse osata kaikkia kieliä, siinä ei ole mitään järkeä. Matemaattisesti lahjakkaita tarvitaan myös ja heille riittää monesti yksi vieras kieli, useimmiten se on englanti. Venäjä on tällä hetkellä monelle se kieli jota haluaisi opiskella englannin lisäksi ja olisi motivoitunut lukemaan venäjää. Pakkoruotsin takia tämä tekniikassa hyvinkin lahjakas ihminen joutuisi, ehkä huonolla kielipäällä, lukemaan kolme vierasta kieltä. Hyvä ihme sentään, täytyy siellä koulussa opiskella muutakin kuin kieliä. Täytyy kielellisesti lahjakkaillekin olla töitä tulkkeina, kääntäjinä, opettajina, oppaina jne. Jos kaikki osaavat kaikkia kieliä, suurin osa näistä joutaa kortistoon. Pakkoruotsittajat pitävät yllä tarkoituksellisesti Suomessa tätä älytöntä kaksikielisyysjärjestelmää, pysyttääkseen suomalaiset ikuisina impivaaralaisina. Pakkoruotsittajat saavat valtaa ja hyvinvointia tällä myyräntyöllä suomenkielisiä kohtaan. Katsokaa Suomen hallitusta ja sen virkamieskoneistoa, heidän palkat eivät ole enää missään suhteessa väestöön verrattuna ja kaikki veisaavat ylistystä haittaruotsille.
Hyvä Tiina Raevaara kun otit tämän kieliasian puheeksi. Suurimalle osalle suomalaisista riittää yksi pakollinen vieras kieli, sillä olisi ne hyvät vaikutukset mitä kaksikielisyys tuo tullessaan.

Tuon oman kommenttini tarkoitus ei ollut pakkoruotsinillitys, vaan nimenomaan tuo kielen oppimisen pointti. Esikouluikään mennessä kaikille olisi syytä tarjota mahdollisuus kielipesämäiseen päivähoitoon useammalla kielellä. Esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden jaksoissa. Tarkoituksena ei olisi varsinaisesti opettaa kieltä, vaan pitää ”kielenoppimistuntosarvet” hereillä mahdollisimman laaja-alaisesti. Varsinaisen kieliopetuksen voisi sitten aloittaa kuten nyt (kyllä, ruotsia on liikaa ja se on pakollista, mutta se nyt ei ole tässä pointti). Mieluummin kuitenkin tiukemmissa paketeissa kuin ainakin omana kouluaikana oli tapana eli harvakseltaan pitkällä aikavälillä. Kieliopin nyanssit oppii myöhemmälläkin iällä ja kovin korkealla tasolle niitä eivät lapset edes opi, joen sitä varten kielikylvyt ovat turhia.

Kaksikielisyys on todella monitaitoisuutta. Ja monikielisyys vielä suurempi rikkaus. ”Pienen lapsen kielenoppimiskyky on valtava. Mitä aiemmin lapsi pääsee kieleen käsiksi, sitä helpommin hän sen oppii … Kielten opettelun tulisi alkaa jo päiväkodissa ja viimeistään koulun ensimmäisillä luokilla.”

Vieraskielisen koulun täysin suomenkieliseltä taustalta ao. oppilaitoksen ruotsinkieliseltä linjalta aloittaneena minulla on ihan ikioma kokemus. Ja kielen oppimisen osalta pelkästään myönteinen. Mitä aiemmin oppiminen alkaa, sitä vaivattomampaa, perusteellisempaa ja tehokkaampaa se myös on.

Monikielisyys on rikkautta ja pienen maan kansalaisille lähes pakko. Pakkokieli, ensimmäinenkään ei yksinkertaisesti ole järkevä. Vielä 100 vuotta sitten pakkokielenä oli venäjä. Eipä sekään positiivista jälkeä suomalaisten kielitaitoon jättänyt.

Kuitenkin syytä olisi ollut. Jo silloin.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2011/08/viha-vie-ihmisyyden.html

Kaksikielisyys ja kielen oppiminen koulussahan on aivan täysin eri asia. Varmasti tiedehenkilö Raevaara tietää tarkemminkin miten pienen (alle 3-vuotiaan) lapsen kielen oppiminen eroaa vanhemmasta lapsesta joka jo osaa puhua yhtä kieltä. Pienellä lapsella oppiminen tapahtuu käytännössä automaattisesti kun taas jo 10-vuotiaalla oppiminen on tolkutonta pakkopullaa.

Tottakai se olisi hienoa jos kaikki suomalaiset olisivat kaksikielisiä, mieluiten suomen ja englannin taitajia, mutta kuka opettaa lapsille toisen kielen? Muistelen kuulleeni asiantuntijalta että lapselle ei pidä opettaa kieltä mikä ei ole vanhemman äidinkieli (siis siinä vaiheessa kun häntä opetetaan puhumaan).

Tyttareni on monikielinen ja useat kielista han puhuu alkuperaiskansalaisen murteella. Mutta valitettavasti han ei osaa ruotsia. Ehka jonain paivana.

Hienoa, että tästä aiheesta kirjoitetaan jo nykypäivänä positiivisesti. Vielä kymmenenkin vuotta sitten oli vallalla omituinen käsitys, että lapsesta on kasvatettava yksikielinen tai muutoin hänestä tulee puolikielinen (ja puolimielinen). Tuo ”puolikielinen”-termi totta tosiaan oli pitkään käytössä. Meillä on kaksi (tai oikeastaan kolmikieliset) lapset, joilla on kaksi kotikieltä ja kolmas on elinympäristön ja koulun kieli. Vielä en ole huomannut lapsillamme persoonallisuus- tai oppimishäiriöitä. Myös koulumenestys on hyvä. Kyllä monikielisyys voi käytännössä toimia!

Tosissasiko väität Tiina Raevaara että kaksikieliseksi voitaisiin tulla opiskelemalla toista kieltä?

Ei meinaan voida. Vaikka istuisi kielitunnilla kaksivuotiaasta joka päivä niin siltikään siitä lapsesta ei tule kaksikielistä jollei hänen kasvuympäristönsä ole kaksikielinen. Tarkoittaa siis sitä että kotona oppii aidosti eri kieliä.

Puhua sama asia kahdella kilellä ei ole monitaitoisuutta vaan lähinnä kopiointia

Luonnollinen kaksikielisyys toteutuu kaikkein luontevimmin kaksikielisissä perheissä, ja niitähän ruotsalaisalueilla ja niiden liepeillä on aika paljon. Aika hyvin voi kaksikielisyys kehittyä myös silloin, jos lapsen kotona puhutaaneri kieltä kuin leikkitoverien ja koulutoverien parissa. Useinhan käy niin, että maahanmuuttajaperheissä lapset puhuvat paljon sujuvampaa suomea kuin vanhempansa. Vieraskielinen päiväkoti ja koulu ovat sitten jo keinotekoisempia tilanteita, eikä niissä saavuteta opetuskielessä aivan samantasoista kielitaitoa kuin äidinkielessä. Vieraalla kielellä opiskelusta saattaa myös seurata se, että äidinkieli jääkin vain jonkinlaiseksi kyökkikieleksi, jota kyllä sujuvasti puhutaan, mutta jolla ei pystytä ilmaisemaan ajatuksia esim. tieteellisessä keskustelussa. Esimerkiksi suomalaisessa koulussa opiskelleilla venäläisillä maahanmuuttajilla on ilmennyt vaikeuksia oman äidinkielensä (venäjän) oikeinkirjoituksen hallinnassa. Sitten on vielä syytä muistaa, että on arviolta n. 20 % ikäluokasta sellaisia, joille vieraan kielen oppiminen tuottaa erittäin suuria, jopa ylivoimaisia vaikeuksia. Vaikka nämä muuten voivat menestyä melko hyvinkin koulussa, kasaantuu ylimitoitettujen kielitaitovaatimusten takia vaikeasti ylitettäviä esteitä heidän peruskoulun jälkeisille opinnoilleen.

Minun lapsenlapseni ovat juuri tuollaisia kaksikielisiä. Äidinkieli on ruotsi ja isän kieli suomi. On ilo kuunnella vesselien vaihtavan kieltä kuulijan mukaan.

Ruotsin opetus alkoi ennen peruskoulua vasta keskikoulussa. Kansakoulussa ei ollut kuin äidinkielen opetusta.
Valitusta pakko-opetuksesta ei kuulunut. Valitus alkoi kun peruskoulussa haluttomille ja kyvyttömille ryhdyttiin opettamaan ruotsia. Aivan turha puhua että sama porukka, joka ei opi ruotsia, voisi samalla tuntitmäärällä (2h/vko) oppia espanjaa tai venäjää.

Suuri virhe tehtiin kun ns.studentsvenskasta luovuttiin. Olisi sensijaan tehty kielet peruskoulussa vapaaehtoisiksi mutta ruotsi pitää pakollisena aineena ylioppilaskirjoituksissa.

Sitä paitsi on kiistaton tosiasia että kaksikieliset lapset oppivat muitakin kieliä helpommin.

Blogisti toivoo, että kieltenoppimisesta keskusteltaisiin laajemmin jumiutumatta pakkoruotsikysymykseen. Toki voidaan keskustella opetusmenetelmien kehittämisestä, opetuksen aloitusajankohdasta ym, mutta valitettavasti pakkoruotsi on keskeinen asia tässä kuviossa. Suomi on ainoa maa maailmassa, missä 5% kielivähemmistön kieltä opetetaan pakollisena kaikille kaikilla opintoasteilla.

Minulla on omakohtaista kokemusta kaksikielisyydestä; lapseni ovat kaksikielisiä, mutta valitettavasti väliinputoajia, koska kumpikaan kielistä ei ole ruotsi. Toki heillä on lakisääteinen oikeus toisen kotikielensä opiskeluun – jos pystymme kuljettamaan heidät koulupäivän jälkeen toiselle koululle, missä opetusryhmä on – mutta sen lisäksi tulee koko muu koulun kielipaketti pakkoruotseineen. Mielestäni on kansantaloudellista tuhlausta, että kaksikielisten lasten tulee lukea ruotsia sen sijaan, että he voisivat keskittyä yhden vieraan kielen ja toisen kotikielen opiskeluun saavuttaakseen viimeksi mainitussa suullisen taidon lisäksi myös sujuvan kirjallisen taidon. Kuinka moni kaksikielinen lapsi jättää toisen kotikielensä opiskelun kesken, koska se ei ole pakollinen ja englannissa ja ruotsissa on jo tarpeeksi työtä? Arvaukseni on, että yhä useampi, jos suunnitelmat ruotsin siirtämisestä alkamaan jo ala-asteella toteutuvat.

@Bilby:
Lapsesi voivat saada vapautuksen pakkoruotsista yksinkertaisesti siten että heidän viralliseksi äidinkielekseen ilmoitetaan jokin muu kuin suomi. Pakkoruotsin vaatimus koskee näet ehdottomana vain suomenkielisiä. Muut voivat saada siitä vapautuksen pyynnöstä, tosin tämä voi vaatia oppilaitoksessa tehdyn kielitaidon testauksen. Oppilaitoksista taas ei tyypillisesti löydy todella pätevää kielitaitoa suomi/englanti/ruotsi -akselin ulkopuolelta ;-)

Asiallinen artikkeli – ”tieteellinen” sen ei edes SK:n lukijakunnalle kuulukaan olla. Asiasisältö on aivan oikein. Näyttää, että edes kaksi kieltä ei ole mikään raja. Kaksi lapsenlapsistani puhui äidinkielinään kumpikin kahta kieltä (ei ruotsia) ja ovat viime neljässä vuodessa oppineet kolmannen, niin että maan (Italia) kätytännön mukaisesti auttavat koulussa italian kielessä heikoimpia italiaisia luokkatovereitaan (joilla ei ole kuin yksi kieli ja käsitystä muista kielistä). – Itse olen viimeiset yli viisitoista vuotta käyttänyt yli 90 % kielenkäytöstäni venäjää, jonka aloitin vasta noin 35-vuotiaana ja suoritin virallisen kielen hallintatutkinnon venäläisessä yliopistossa kolme vuotta sitten. Mutta minulle tietysti venäjä ei ole läheskään äidinkieli (vaikka paikallisten kielivirheitä joskus korjailenkin). – Lopuksi: muuten olen sitä mieltä, että pakkoruotsi on hävitettävä.

Mistä kirjoittaja on saanut päähänsä puhua monikielisyyden puolesta, vaikka kaikki alkuperäiset englanninkieliset artikkelit puhuvat kaksikielisyydestä? Miksi kirjoittaja viittaa 2 vuotta vanhaan Scientific American -sivuston artikkeliin, kun asiasta on uudempiakin artikkeleita olemassa, kuten vaikkapa tämä:

http://www.nytimes.com/2012/03/18/opinion/sunday/the-benefits-of-bilingualism.html

Englanninkielisten artikkeleiden pohjalta loogisin johtopäätös on se, että suomalaisista tulisi pyrkiä tekemään kaksikielisiä kielillä suomi ja englanti, kun taas ruotsin opetus tulisi lopettaa kokonaan tai vähintäänkin tehdä vapaaehtoiseksi. Kaksikielisyyshän ei tarkoita, että äidinkielen lisäksi osataan kahta kieltä, vaan että osataan äidinkieltä ja toista kieltä. Näin ollen ruotsin opiskelun puolesta puhuminen on täysin päätöntä, kun on fakta, että englanti on paljon tarvitumpi, sivistävämpi ja merkityksellisempi kieli kuin ruotsi.

Ei pidä kuitenkaan luulla, että kaksikielisyys itsessään tekisi ihmisestä älykkään tai viisaan. Sujuvasti montta kieltä puhuva ihminen voi olla erittäin tyhmä ja sivistymätön.

Pakkoruotsin kannattaminen tekee ihmisestä tyhmän, koska tällöin ihmisen on pidettävä kiinni tuulesta temmatuista asenteistaan eli suljettava pois ajattelustaan faktoja sekä objektiivinen ajattelu, joka on kaiken älyllisen ajattelun perusta. Pakkoruotsin kannattaminen on asenne ja asenne on älyllisen ajattelun sekä totuuden etsimisen vastakohta.

@1Suomalainen:
Kiitos vinkistä. Kuvaa hyvin tilanteen hulluutta, että ainoa keino saada lapsilleni oikeus keskittyä englannin lisäksi toisen kotikielen opiskeluun on vaihtaa heidän viralliseksi äidinkielekseen se toinen kieli, jota he eivät toistaiseksi puhu yhtä sujuvasti kuin suomea. Ehkä sekin vielä täytyy tehdä, jollei kielipolitiikkaamme järkeistetä nopeasti.

”Jos esimerkiksi pakkoruotsista haluaa saada mahdollisimman paljon hyötyä irti, sen opiskelu kannattaisi aloittaa paljon nykyistä aikaisemmin. Kielikylpypäiväkotien määrää kannattaisi lisätä. Kieltenopiskelun painopisteen tulisi siirtyä yläkoulusta lähemmäs koulun aloittamista.”

Jos kielikylpyä välttämättä halutaan, niin tehtäköön se sitten englanniksi, jotta siitä olisi kylvetettävälle jotain hyötyä. Englantiahan lapsi pääsee heti luonnostaan treenaamaan, kun hän törmää siihen telkkarissa ja netissä, mutta ruotsiin hän ei törmää ikinä koskaan milloinkaan.

Siitä huolimatta, että pakkoruotsissa ei ole järkeä, koska äidinkielen lisäksi missään pakkokielessä ei ole mieltä, täytyy ihmetellä tätä meidän ruotsinkieli-traumaa. Parhaiten se taitaa ilmetä niissä meistä, jotka katsovat tietävänsä mitä kieltä muiden kannattaa vieraana kielenä lukea, oppia tai opiskella? Mikä tahansa käy.

Jos lähdetään liikkeelle artikkelin väitteestä ”Kaksikielisyys on monitaitoisuutta”, se menettää varmasti ainakin suurimman osan tehostaan, jos toisen – tai kolmannen, neljännen… – kielen oppiminen alkaa vasta yläasteella tai myöhemmin. Pieni lapsi, siis selvästi alle kouluikäinen, oppii minkä tahansa kielen luontaisesti siis siten, että se ”ottaa aivoon”. Myöhemmin alkavat tuskin oppivat ao. kielellä luontevasti ajattelemaan.

http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2007/05/onneksi-olkoon-viivan-alle.html

Ihana puheenvuoro Tiina Raevaaralta kaksi- ja monikielisyyden puolesta. Että kielellisten mahdollisuuksien tarjonta on rikkautta. – Ehkäpä kyse on kauan ennen opetuksen tarjontaa/tarjoamattomuutta siitä, minkälaiseksi ihmislapsen oletamme? Tilannekuva neuvolakäynniltä 4-vuotiaan kanssa Helsingissä: ”Mikä on hänen äidinkielensä”? Äiti: ”suomi ja hollanti”. Terveydenhoitaja: ”Mutta kumpi”? Äiti: ”Kumpikin. Hän leikkii puoliksi kummallakin, esimerkiksi.” Terveydenhoitaja (ruotsinkielinen): ”Tähän voi laittaa vain yhden”. Äiti katsoo paperia: vaihtoehdot näyttävät olevan ”suomi TAI ruotsi”. – – TAI-maailmaan sopii, että kahden (vielä lakiin kirjoitetun) kotimaisemmekin kielikylpypäiväkoteja ja -kouluja on niin vähän, jolloin sitten suomi-ruotsi-kaksikieliset lapset piilottavat suomensa ruotsinkielisessä koulussa, ja ruotsinsa suomenkielisessä. Uskoakseni suomi-ruotsi -vastakkainasettelumme on oma kotoinen kömmähdyskivemme. Jotta voimme hyödyntää maamme kielellisen kansainvälisyyden ja potentiaalin laajemmin, kyse on enemmästä kuin siitä, että joko laki pidetään ja ruotsia pakotetaan, tai että laki poistetaan ja valinnaisuutta lisätään. Kyse on enemmästä kuin pakkoruotsista. Pohjimmiltaanhan lainsäätäjätkin joutuvat ensin vakuuttumaan siitä että kansan ASENNE on jo toinen, eli että vähemmistön/enemmistön erilaisuus ei olekaan uhka vaan mahdollisuus, jolle siis pitää jättää tilaa. – – Takaisin neuvolaan: lapsen piti tunnistaa kuvasta todella hullut siihen kuulumattomat asiat. Hän ei puuttunut isoon papukaijaan puussa. Neuvolatäti naurahti että tuota sinä et huomannutkaan. Tyttö oli hiljaa. Niin oli äitikin. Hänellä olikin ’papukaijamerkin’ ansaitseva muistihirviö, joka yli vuoden takaa muisti nuo luonnonvaraiset parvet Brysselin kotikorttelista.

Sini Castrén kirjoitti: ” — kahden (vielä lakiin kirjoitetun) kotimaisemmekin kielikylpypäiväkoteja ja -kouluja on niin vähän, jolloin sitten suomi-ruotsi-kaksikieliset lapset piilottavat suomensa ruotsinkielisessä koulussa, ja ruotsinsa suomenkielisessä.”

Eiväthän kielikylpypäiväkodit ole kaksikielisiä lapsia varten vaan yksikielisiä lapsia varten. Kaksikieliset lapset saavat kielikylvyn kotoaan. Suomessa kielikylvyillä ei ole mitään tekemistä lasten kaksikielisyyden kanssa, vaan kielikylvyt ovat politiikkaa, jolla pyritään vahvistamaan keinotekoisesti ruotsin kielen asemaa Suomessa tekemällä suomenkielisistä kaksikielisiä.

Ruotsinkieliset toivat kielikylvyt Suomeen eikä ruotsinkielisillä ole koskaan ollut mitään halua perustaa suomenkielisiä kielikylpyjä ruotsinkielisille, vaikka nimenomaan ruotsinkieliset niitä tarvitsisivat, ainakin Pohjanmaalla, jotta he eivät jäisi yhteiskunnan ulkopuolelle huonon suomen osaamisen takia. Suomessa ei ole kuin yksi suomen kielen kielikylpykoulu ruotsinkielisille (Pietarsaari). Melkein kaikki muut kielikylvyt Suomessa ovat ruotsin kielikylpyjä suomenkielisille. Jos järki ohjaisi kielipolitiikkaa, kaikki ruotsin kielikylvyt olisivat englannin tai jonkin muun maailmankielen kielikylpyjä. Ei marginaalista kieltä puhuvien suomenkielisten kannata tulla kaksikieliseksi toisella marginaalisella kielellä. Maailman opetetuimmat vieraat kielet ovat englanti ja ranska.

Tri eli ”tohtori” Raevaara toistaa asiaa, joka on ollut tunnettu ja tiedetty pitkään. Suomessa juuri kaksikieliset perheet, joilla ei ole ennakkoluuloisia kielisuhteutumisia, ovat usein, systemaattisesti, opettaneet tenavansa puhumaan sekä suomea että ruotsia. Siitä on selvää hyötyä eikä se haittaa vaan auttaa lisäkielten oppimista, kun se tapahtuu perheessä ja alusta alkaen.

Mutta tällä asialla ei ole tekemistä sen kanssa, että ruotsinkielen kylpyjen tuominen pakkoruotsin avuksi olisi muka hyödyllistä. Sitä se ei ole, ei alkuunkaan. Suomelle on tarjolla EU:n kielten ohessa venäjä, kiina, muiden muassa. Ruotsi on vaihtoehto, ei muuta, mikä on aika ymmärtää. Asiasta on hyödyksi muistuttaa juuri nyt, kun ”kansallisen Kokomuusin” pääministeri osoitti tyhmyyttään saamalla puoluekokouksen ”pakkoruotsin” taakse. Tosi outoa!

Pakkoruotsi ohessa eroon olisi siis päästävä poliitikoista, jotka ovat valmiit tuhlaamaan ei pelkästään kansalaisten rahat ilmamn tilinpidon velvollisuutta, mutta myös ajan, opiskelun mahdollisuudet ja hermot oman karriäärin tekoon. Onhan koko jutu täysin sikamainen, häpeällinen myös. Lisäksi on tarpeen tarkistaa, millä perustein noita ”tohtoriarvoja” jaellaan. Kai tri Raevaatran tulisi nähdä itse, miten tyhmää tuon ”pakkoruotsi” tuominen aiheeseen on. Sehän on primääristä tavoitetta vastaan!