Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Kaikki eivät ansaitse lähetysaikaa

Blogit Tarinoita tieteestä 9.9.2015 09:24
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Keskustelu velloo kiivaasti sosiaalisessa mediassa ja verkon keskustelupalstoilla. Juuri nyt aiheena ovat ennen kaikkea turvapaikanhakijat. Viime viikolla moni lehti ilmoitti (viimeinkin) puuttuvansa verkkosivuillaan vellovan keskustelun laatuun ja vähentävänsä keskustelumahdollisuuksia joko ylipäätään tai joidenkin tiettyjen aiheiden osalta.

Pidin tekoa tervetulleena: lehtien tehtävänä ei ole tarjota alustaa möykkäämiselle. Sananvapauskaan ei ole sitä, että kuka tahansa saa kirjoittaa mitä tahansa minne tahansa. Sitä paitsi nettikeskustelumahdollisuuksia löytyy jokaiselle edelleen tarpeeksi.

Silloin tällöin nettikeskusteluista nousee mielipiteitä, aiheita ja keskustelijoita myös valtamediaan. Hyvä niin: uusia kasvoja, tuoreita ajatuksia ja oivaltavia analyyseja tarvitaan aina. Internet on lyhentänyt välimatkaa ns. tavallisen ihmisen ja televisiostudion välillä.

Silti edelleen vain harva pääsee nimellään ja kasvoillaan ääneen suurissa medioissa.

Kenelle moinen etuoikeus kuuluu? Tai toisinpäin: onko ihmisiä, joille se ei kuulu?

Viime perjantaisen Ylen A-studion osallistujavalinta herätti paljon närää: turvapaikanhakijoiden auttamista koskevassa keskustelussa oli mukana salolainen vastaanottokeskuksia vastustava paikallisaktiivi Jani Salomaa, joka on aiemmin ollut järjestämässä esimerkiksi ”hetero-pridea”. Ainakin yksi aiemmin mukaan lupautunut keskustelija perui osallistumisensa kuultuaan Salomaan olevan mukana ohjelmassa.

En tunne tapausta sen paremmin (ja se onkin tässä vain esimerkkinä heränneestä keskustelusta) – mutta selvästi median valinnat siitä, ketkä pääsevät julkisuudessa ääneen, herättävät paljon ajatuksia.

Jokaisella suomalaisella on tietenkin yhtäläinen sananvapaus, eli vapaus esittää asiansa ilman, että muut sitä aktiivisesti pyrkivät ennalta estämään.

Ison median sivuille tai radioaalloille päästetty henkilö on kuitenkin aina etuoikeutettu: hänen viestillään on satoja tuhansia kuuntelijoita tai lukijoita. Vain pieni osa suomalaisista pääsee koskaan esittämään ajatuksiaan niin suurelle yleisölle. Siksi kyseessä on nimenomaan etuoikeus.

Toisaalta ihmisen ei tarvitse olla erityisen ansioitunut saadakseen ajatuksensa julkisuuteen. Merkittävää sanottavaa voi olla kenellä tahansa ”tavallisella” ihmisellä: turvapaikanhakijalla, irtisanotulla, pitkäaikaissairaalla, pitkäaikaissairaan sisarella, poliisilla, koululaisella. Journalistin tehtävään kuuluu etsiä yleisesti mielenkiintoiset ja merkitykselliset puheenvuorot ja antaa niille tilaa.

Lähtökohtaisesti kuka tahansa voi olla sen arvoinen, että hänelle voi suoda 15 minuuttia julkisuudessa. Mutta voiko moraalisen oikeuden julkiseen puheenvuoroon menettää?

Itse olen sitä mieltä, että voi.

Jos ihminen osoittaa teoillaan, ettei hän kunnioita muiden sananvapautta, tai hän käyttää omaa sananvapauttaan vihapuheeseen tai uhkailuihin, hän ei enää ansaitse median sponsoroimaa mahdollisuutta ajatustensa levittämiseen. Miksi tarjota tuo harvinainen etuoikeus jollekin, joka ei ymmärrä sananvapauden olemusta?

Kaikilla on toki sananvapaus, mutta kaikille ei tarvitse järjestää lähetysaikaa tai palstamillimetrejä.