Blogit

Biologi Tiina Raevaara tutkailee tieteen maailmaa kaunokirjailijan aivoin.

Homeopaatille tarina on tärkein

Blogit Tarinoita tieteestä 25.4.2013 15:49
Tiina Raevaara
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Viime viikolla Yleisradion A-Talkin aiheena olivat rokotteet ja niiden mahdolliset vaarat.

Studiossa olivat keskustelemassa THL:n rokoteosaston johtaja Terhi Kilpi, rokotetutkimuskeskuksen johtaja Timo Vesikari, lääkäri ja homeopaatti Liisa Sulkakoski sekä Mika Illi, jonka poika Oliver alkoi vuoden iässä kärsiä pahoista neurologisista ongelmista, joista perhe taustajoukkoineen syyttää lapselle annettua pneumokokkirokotetta. Pneumokokki on bakteeri, joka aiheuttaa muun muassa aivokalvontulehduksia, verenmyrkytyksiä ja korvatulehduksia.

Oliver oli mukana rokotetutkimuksessa. Hän sairastui muutaman kuukauden päästä pneumokokkirokotteen antamisesta. Nyt poika on ilmeisesti ollut juuri Liisa Sulkakosken sekä toisen homeopaatin, Merja Lindströmin hoidettavana. Lastenlääkärien, neurologien ja perinnöllisyyslääkäreiden tutkimuksissa ei ole löytynyt syytä Oliverin oireille.

Liisa Sulkakoski on koulutukseltaan lääkäri ja biologi mutta samalla yksi äänekkäimpiä homeopatian puolustajia maassamme. Homeopatiahan on menetelmä, jossa vaikkapa unettomuutta hoidetaan kofeiinilla (sic!), jota on laimennettu niin, ettei valmiissa liuoksessa ole lainkaan kofeiinia jäljellä.

Viime aikoina Sulkakoski on A-studion lisäksi kritisoinut lasten rokottamista muuallakin, muun muassa MTV3:n ohjelmassa yhdessä kahden muun lääkärin kanssa. Toinen näistä lääkäreistä oli yleis- ja verisuonikirurgi Taija Somppi, joka puolestaan oli antanut Mika Illin Oliver-pojalle lääkärintodistuksen, jossa esitetään pojan neurologisten oireiden johtuvan pneumokokkirokotteesta.

Ei ole uskottavaa, että yksittäisellä yleis- ja verisuonikirurgilla olisi enemmän asiantuntemusta tehdä johtopäätöksiä pojan sairauden taustoista kuin yliopistosairaalan lastenlääkäreillä ja neurologeilla. Lisäksi A-studion mukaan Oliver-pojan oireiden takia tehtiin ensin haittailmoitus sikainfluenssa- ja vasta sitten pneumokokkirokotteesta. Kovasti siis kuulostaa siltä, että syypääksi on nimenomaan haluttu rokote.

Television keskustelussa tärkeässä roolissa oli yksittäistapaus, kyseinen Oliver-poika. Ryhdyin miettimään, kenelle me sallimme vetoamisen yksittäistapauksiin sekä yksittäisillä murhenäytelmillä ratsastamisen.

Isojen instanssien ja virallisten tahojen edustajille se ei olisi sallittua. Television katsojat olisivat paheksuneet kovasti, jos Terhi Kilpi olisi ottanut mukaansa sydäntäsärkeviä valokuvia polion runtelemista lapsista, äidistä, joka menetti tyttärensä rotavirukselle, tai pojasta, joka vammautui pahasti aivokalvontulehduksen takia. Puhekyvytön poika olisi esiintynyt ohjelman insertissä, vanhemmat olisivat silitelleet häntä kyynelsilmin.

Vastapuolelle yksittäisillä tragedioilla ratsastaminen on sallittua. Rokotekriittiset homeopaatit koetaan ilmeisesti jonkinlaiseksi ”pienen ihmisen ääneksi” suurta koneistoa vastaan, ja siksi he saavat tukeutua yksittäisten ihmisten murhenäytelmiin.

Koneistojen edustajat joutuvat puhumaan lukumääristä, todennäköisyyksistä ja tilastoista. 47 000 kasvotonta rokotetutkimuksen osallistujaa ei paina mitään yhden kasvoillaan esiintyvän, kärsivän lapsen rinnalla.

Homeopaateille ja muille uskomushoitojen antajille nimenomaan yksilöiden tarinat ovat tärkeitä. Tutkimustuloksia hoitojen tehosta ei ole, ja usein luonnonlaitkin ovat hoitojen toimivuutta vastaan. Siksi yksilön merkitys korostuu, ja erilaiset pelastustarinat ovat uskomushoitojen puolustajien argumentaation ydin. ”Leena sai näkönsä takaisin”, julistettiin myös muutaman perussuomalaisen äskettäin eduskunnassa järjestämässä uskomushoitoseminaarissa.

Muistan Liisa Sulkakosken erityisesti siitä, että vuonna 2009 hän joutui myöntämään, että hänen blogissaan kuvailemansa potilastapaukset olivat keksittyjä.

Blogissaan Sulkakoskella oli tapana kertoa lähinnä homeopatialla hoitamistaan ja parantamistaan potilaista. (Jotenkin muuten ironista, että samassa blogauksessa, jossa Sulkakoski kertoo tapausten olevan fiktiivisiä, hän lopuksi vetoaa jälleen yhteen yksittäiseen potilastapaukseen.)

Sulkakoskikin näyttää ymmärtävän, että tarinat ovat uskomushoitojen ydin. Ilman niitä ei olisi mitään.